Viski siirapilla, kiitos

Kun tämän elokuvan tekijätietoja (mm. Badham ja Rosanna Arquette) katsoo, niin sitä ei heti aavista millaiseen tököttiin sitä sormensa on lykännyt. Lopussa - jos sinne saakka kykenee - tukehtuu mettä makeampaan ja koko ajan saa nauttia Arquetten käsittämättömän luokattomasta näyttelijätyöstä alkoholistiäitinä. Arvostettukin näyttelijätär heiluu ja hilluu kuin pahainen amatööri. No, olisipahan pitänyt ottaa varoittavaa vinkkiä sivuosanimistä Paul Hogan ja Judge Reinhold. Oma vika.

Joo, toki viinan kanssa litkuttelu on vakava asia, varsinkin kun rainan äiti ajelee autoaan tyyliin lapsi katolla. Yritä siinä sitten selittää, että olet pätevä huoltajaksi. Mutta ei äiti turhaan juo, sillä hän suree yhä kuollutta isäänsä. Jää siinä sivussa perhe heitteille, mutta pääasia, että surraan niin pirusti, kuten pikku-Lauri kultakalansa kuolemaa. Ja viskiä päälle. Lapsi kuskataan toispuolelle manteretta, mutta eipä hätiä mitiä, sillä äiti lähtee kahden ex-alkkarin kera tien päälle - niin se on mun kersa, vaikka melkein sen tapoinkin.

Ja tie-elokuvahan on aina matka johonkin. Pitkän reissun aikana äiti jatkaa putkeaan, mokailee ja rähjääntyy, ja kas kummaa selviytyy lopulta raittiimmalle reitille elämässään. Kyllä se tien päällä oleminen ihmistä opettaa ja riuska farmilla työskentely karistaa viimeisetkin viinanhuurut sisuskaluista. Sitten pääsee lopussa taas halaamaan omaa lastaan. Ja tottakai Elämän karikot sisältää paljastakin pintaa. Vilautellaan vähän Arquetten luonnon suomia "etuja". Ihan kiva. Niin vaikka vain varmuuden vuoksi, ettei katsojan mielenkiinto vain höllenny piinaavan keskinkertaisen kässärin kuristuksessa. Eipä vain auta.

*
Arvostelukäytännöt