Paluu todellisuuteen
Dope on rehellisen oloisesti tehty elokuva, joka ei pyri muuhun kuin kertomaan hieman hömelön tarinan sympaattisesta päähenkilöstään. Elokuva ei ole millään tavalla erikoinen tapaus, sen juonenkuljetus on hieman haparoivaa eikä se pureudu rikollisuuden tai rasismin ongelmiin. Dope on vain kiva elokuva. Vähemmän lässähtäneesti sitä on hankala edes kuvailla.
Malcolm (Shameik Moore) ei ole tyypillinen musta lähiönuori. Hän on koulussa pärjäävä nörtti, joka haikailee kaveriensa kanssa 1990-luvun hiphopkulttuurin perään. Erinäisten sattumien kautta hän päätyy näkemään sen todellisuuden, josta kaikki hänen idolinsa ovat laulaneet: huumekaupan ja katujengit.
Elokuvan ensimmäinen puolisko on mukavaa nuorisokuvausta, joka ei ota itseään liian vakavasti. Se ottaa hieman liikaa vaikutteita Wes Andersonin metafiktiivisestä, sommittelultaan erikoisesta tyylistä, mutta ei onneksi muutu ärsyttäväksi matkimiseksi. Myös Coenin veljesten ja Quentin Tarantinon vaikutus näkyy tarkoituksettomassa vuoropuhelussa.
Siinä missä ensimmäinen osa on perinteisen koomista päätöntä juoksentelua, jälkimmäinen puolisko on älykkäämpi ironisissa nuoruutta, rotua ja elämää käsittelevissä pohdiskeluissaan. Keinotekoisuus ja huolimaton käsikirjoitus paistavat lävitse, ja elokuvan ainoa selkeä onnistuminen on hahmokuvaus. Malcolm on hahmona tarpeeksi syvä, jotta hänen ympärilleen on mahdollista rakentaa viihdyttävä elokuva.
Dopen kantava ajatus on hyvin perinteinen: nuorten on vaikeaa olla oma itsensä ympäristön paineiden vuoksi. Malcolm ei ole ”aito musta”, sillä hän haluaa opiskella ja kuuntelee vääränlaista musiikkia. Hänen ystäviensä, feministilesbo Diggyn ja musiikkifriikki Jibin, humoristinen sähellys ympärillä luo tarvittua keveyttä tarinalle, jota hallitsee komediallisesta tyylistä huolimatta väkivaltainen todellisuus.
Elokuva on viihdyttävä, mutta se on myös melko mitäänsanomaton. Välähtelevät kysymykset rodun merkityksestä yhteiskunnassa ja identiteettikriiseilystä jäävät tyhjiksi. Jos sisällön ympärille ei kiedota yhtään lihaa, eli laajempaa yhteiskunnallista asiayhteyttä, taiteellinen sanottava jää saavuttamatta. Voi tietysti olla, ettei valkoinen hyvinvointivaltion pumpulissa kasvanut kriitikko pysty ymmärtämään elokuvan oikeasti syviä merkitystasoja, mutta näillä korteilla on mentävä itse kenenkin.
Loppua kohden elokuva saa jälleen hieman vetoapua nuoren Shameik Mooren erinomaisesta roolisuorituksesta Malcolmina. Tarina Malcolmin hahmon ympärillä vaipuu kuitenkin helposti unohduksiin, eikä elokuva onnistu nousemaan haparoivan viihdyttävyytensä yläpuolelle.
Toimituskunnan keskiarvo: 2,5 / 2 henkilöä
Seuraava:
99 Homes
Gangsterielokuvan kaapuun puettu trilleri on kouriva analyysi Yhdysvaltojen asuntokuplan puhkeamisesta.
Edellinen: Crimson Peak
Arkkitehtuurisen mestarinäytteen sisältö ei ole lähelläkään lavasteiden tummanpuhuvaa hehkua.
Tällä viikolla
Uusimmat
- Parthenope – Napolin kauneus ensi-ilta
- Aleksi Mäkelä ja Häjyt 2 haastattelu
- Häjyt 2 ensi-ilta
- The Gorge dvd
- Risto Räppääjä ja kaksoisolento ensi-ilta
- A Complete Unknown ensi-ilta
- Pyhän temppeliviikunan siemen ensi-ilta
- Film-O-Holic supistaa toimintaansa
- Onnen asiamies ensi-ilta
- Isoäidin miljoonat ensi-ilta