Broken English kotikatsomo

Nora Wilder (Parker Posey) on kolmikymppinen, yksinasuva nainen, joka on kyllästynyt työhönsä ja turhautunut loputtomaan, päämäärättömään deittailuun. Mukavaa kumppania, saati sitä oikeaa ei vain tunnu löytyvän mistään, kunnes sattumalta nainen kohtaa ranskalaisen Julienin (Melvil Poupaud). Nora joutuu kuitenkin huomaamaan, että rakkaudessa ei ole mitään yksinkertaista ja joskus se vaatii astumista suoraan pelkoja päin. Rohkeutta heittäytymiseen täytyy välillä herätellä ankaran kipuilun kautta.

Pääosassa nähdään mielenkiintoinen näyttelijä Parker Posey, joka sopii loistavasti lievän neuroottisuuden ja totaalisen hermoromahduksen häilyvällä rajalla tasapainoilevan Noran rooliin. Nora on samanaikaisesti toisaalta raivostuttavan itsellinen, kyyninen ja sisäänpäinkääntynyt; toisaalta niin takertuva ja hauras, että tuntuu kuin hän voisi hajota palasiksi hetkellä millä hyvänsä. Hän kaipaa rakkautta niin kovasti, että se koskee, mutta pelkää itsensä likoon laittamista. Mistä löytää uskallus, jos on jo joutunut pettymään niin monta kertaa?

Broken English on paikoitellen hyvinkin koskettava elokuva ja puhuttelee taatusti katsojaa, jonka omat kokemukset resonoivat Noran elämän kanssa. Se on miellyttävää vaihtelua sinkkuelämää glorifioiviin romanttisiin pätkiin näyttäen myös sen ajoittaisen raadollisuuden, mutta toisaalta myös sen, että parisuhde tai naimisissa oleminen ei ole elämässä ainoa autuaaksi tekevä asia. Ja kuten Noran parhaan ystävän Audreyn (Drea de Matteo) pintapuolisesti täydellisen avioliiton rakoilu osoittaa, näennäisesti onnellisten julkisivujen takaa saattaa löytyä yllätyksiä. Elokuvan loppupuoli tuo mieleen samalla lailla melankolisen riipivän Sliding Doorsin (1998). Elämän arvaamattomuus, sattuma ja mahdollisuus ovat myös sen teemoja. Broken English tosin käsittelee tätä tematiikkaa huomattavasti realistisemmalla tasolla.

Elokuvan ohjaaja Zoe R. Cassavetes seuraa kuuluisan isänsä jalanjälkiä paitsi uravalinnallaan, myös siinä, että aivan kuten isä-Johnin lukuisia elokuvia aikoinaan, tähdittää näyttelijä Gena Rowlands nyt tyttärensä elokuvaa esittäen Noran äitiä, joka väsymättömästi usuttaa lastaan treffeille. Cassavetesin ohjaustyö on selkeälinjaista ja raikasta. Myös elokuvan valaistus ja kuvaus ovat onnistuneita. Varsin kelpo elokuva siis, mutta ei erityisen omaperäinen tai vavahduttava. Elokuvan heikkous on käsikirjoituksen puutteissa. Vaikka tematiikka on kiinnostavaa, kokonaisuus jää kaikesta huolimatta harmillisen ontoksi ja yllätyksettömäksi.