Blow kotikatsomo

Yhdysvaltojen huumemaailman pimeää puolta valottavia elokuvia on viime aikoina ilmestynyt tasaiseen tahtiin. Ted Demmen ohjaama Blow sijoittuu huume-elokuvien sarjassa tähän viihteellisempään osastoon. Blow’n etuna on melko voimakkaasti painotettu nostalgisuus, joka kaiken lisäksi toimii yllättävän hyvin, vaikka elokuvan perusasetelma voikin herättää hieman kritiikkiä.

Blow on kertomus Yhdysvaltojen kokaiinimarkkinoita 1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa hallinneen Georgen Jungin (Johnny Depp) urakehityksen huikeista nousuista ja laskuista. George aloitti kaman heittämisen aluksi nuorena kokeilunhaluisena ja pilveä polttavana nuorena miehenä, mutta sinnikkyyden ja satumaisen onnen avulla hänestä tuli Kolumbian tärkeimmän huumekuninkaan Pablo Escobarin luottomies. Blow on myös periaatteessa historiallinen elokuva, sillä siinä valotetaan pintapuolisesti Yhdysvaltojen huumekaupan huikean ekspansiivista vaihetta 1960-luvun lopusta 1980-luvun loppuun. Tuona aikana George Jung onnistui lähipiireineen ratsastamaan aallon harjalla huumediilereiden kultapossukerhoon.

Käsikirjoitus ja ohjaus ovat todella ammattitaitoisesti tehtyjä ja ne pitävät katsojan onnistuneesti otteessa alusta loppuun saakka. Subjektiivinen näkökulma kiinteyttää kerrontaa, eikä turhaan moralisointiin sorruta. Toisaalta ajoittain herääkin epäilys, että koko elokuva olisi lähinnä kieli poskessa tehty. Elokuvan tilannekomiikka tuo nimittäin välillä mieleen Sitä tulee nimittäin väkisinkin verrattua pari vuotta sitten ilmestyneen ja melko ristiriitaiseen vastaanoton saaneeseen "komedian" Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa, jossa Johnny Depp niin ikään esiintyi omaksi edukseen.

Vakavalla teemalla leikittely saattaa joistain katsojista tuntua hieman ärsyttävältä. Juonikuvioissa annetaan esimerkiksi valheellisesti ymmärtää, että kokaiini olisi lähinnä rikkaan valkoisen yläluokan ongelma. Huumeiden käytön nihilistinen todellisuus loistaa siis täydellisellä poissaolollaan.

Korostunut pintakiiltoisuus onkin Blow’n tärkein piirre, sillä elokuva leikkii sopivasti katsojien tunteilla. Johnny Deppin näyttelemän Georgen vilpittömän poikamainen olemus tekee hänestä suorastaan "inhimillisen" ja "ymmärrettävän" hahmon. Huumediilerinkin osoitetaan olevan vain ihminen, joka haluaa kaman keikkaamisen ohella viettää siistiä perhe-elämää. George kuvataan oikeastaan kunnon yksityisyrittäjänä ja hyvänä kaverina, joka nyt vain sattuu hankkimaan elantonsa lain väärällä puolella.

Toisaalta George Jung esitetään myös loppujen lopuksi oman elämänsä ja perheensä tuhoavana onnettomana häviäjänä. Blow kertoo hyvin huumemaailman sisäpiirin kieroutuneesta arjesta, jossa kaikkien osoitetaan viime kädessä olevan sodassa toisiaan vastaan. Konkreettisimmillaan tämä näkyy Georgen nopeaa vauhtia rapistuvassa ulkonäössä. Makean elämän jälkeinen lasku on niin korkea, että siihen kertynyt viivästyskorko saa lopulta kovaotteisenkin miehen murtumaan.

Blow’ssa tuomitseva ja ohjaileva isällinen auktoriteetti on kuollut ja kuopattu. Kapinoiva pojankoltiainen saa riehua täysin vapaasti ja kantaa itse vastuun omista toilailuistaan. Elokuva kirjaimellisesti vetäisee ensin katsojan imuunsa ja heittää sitten yhtä nopeasti takaisin harmaaseen todellisuuteen. Blow on hyvää viihdettä ja sopiva satuelokuva ihmisille, jotka luulevat narsistisen piittaamattomuuden ja menestyksen tavoittelun johtavan onnelaan.