Belle de jour kotikatsomo

Kaikista maailman elokuvista eroottisempaa ja mielikuvituksellisempaa kuin Luis Buñuelin Päiväperho on vaikea löytää. Säädyllinen ja rikas nainen, jota näyttelee Catherine Deneuve, päättää ruveta seksityöläiseksi oman avioliiton seksittömyyden takia. Tämä seksuaalinen turhautuminen laukeaa elokuvan alussa eroottisella unikohtauksella, joka on niin yksinkertainen mutta tehokas, etten aio pilata sitä tässä. Läpi elokuvan seuraa mitä erilaisimpia eroottisia sekä provosoivia hetkiä aina BDSM:stä pedofiliaan. Ne osaavat ihmetyttää nykypäivänäkin, sillä ne jäävät roikkumaan ilmaan aavemaisesti ilman sen tarkempaa selitystä.

Buñuelin elokuvat liikkuvat aina surrealismin maailmassa, mutta mikä tekee Päiväperhosta ja monesta hänen parhaista elokuvistaan – kuten Tuhon enkeli (1962) ja Viridiana (1961) – niin hienoja, on niiden tapa pitää toinen jalka todellisuudessa. Hahmot pitävät maailman sisäistä logiikkaa täysin selkeänä, eivätkä lähde kyseenalaistamaan sitä. Tuhon enkelissä on loogista, että hahmot jäävät jumiin kartanon huoneeseen moneksi päiväksi. Päiväperhossa taas Deneuven hahmon fantasiat materialisoidaan hänen omaan elämäänsä. Katsojina emme kyseenalaista tätä, vaan näemme kaikessa jonkinlaisen selittämättömän johdonmukaisuuden. Hahmoa ei koskaan tuomita, vaan hänen tekonsa hyväksytään hänen ominaan. Tämä onnistuu sillä, että kuva on hillityn tyylitön. Kuva toimii neutraalisti seuraten Pariisin huorien maailmaa.

Deneuve on keskiössä ja ihan syystäkin. Kyseessä on vähintäänkin yksi näyttelijän huikeimmista suorituksista urallaan. Hänen kaunis ja hauras olemus luo kuvan naisesta, joka näyttää katkeavan millä sekunnilla tahansa oksan tapaan. Deneuven liikkuminen on vaivatonta juuri hänen ruumiintyöskentelynsä ansiosta, mistä Buñuel ottaa kaiken irti. Huikeinta on silti Deneuven katse, joka lävistää Päiväperhon hahmot, ja samoin katsojat. Alastomuutta on hädin tuskin ollenkaan, mutta silti elokuvan samettiverhon alta pilkistää jotain hävytöntä.

Missään tapauksessa kyse ei ole siis pornosta tai eksploitaatiosta, vaan puhtaasta erotiikasta. Asiat ovat hyvin lähellä toisiaan, mutta ero on selkeä, kun kyse on oikeasta eroottisesta elokuvasta. Buñuel puhui elämänkerrassaan Viimeinen henkäykseni siitä, kuinka pornografia oli hänestä erittäin surkeaa ja näkikin vain yhden pornoelokuvan elämänsä aikana. Onkin totta, että mielikuvitukselle ei jää pornossa tilaa, vaan kyse on puhtaasta nussimisesta. En väitä, että sille ei olisi paikkaa elokuvamaailmassa, mutta tämän takia Buñuel osaa tehdä hyvän erotiikkaa käsittelevän elokuvan. Se implikoi eikä näytä.

Valitettavasti elokuvan uusi pohjoismainen blu-ray-julkaisu on niin heikko sisällön suhteen, että vähän hävettää. Mukana ei ole mitään lisämateriaaleja toisin kuin importina edelleen saatavilla olevassa 50-vuotisjuhlajulkaisussa, jossa on paljon extroja, kommenttiraita ja vaihtoehtoisia dubbauksia englanniksi ja saksaksi. Myöskään kuvanlaadussa uusi julkaisu ei pärjää juhlajulkaisulle, vaikka kyseessä on remasteroitu 4K-versio. Kaiken lisäksi takakannessa on virhe. Elokuvan kestoksi ilmoitetaan 88 minuuttia, oikeasti elokuva kestää sata minuuttia.

Kliseisesti sanoen Päiväperho on klassikko, jonka jokaisen pitäisi nähdä. Paremmin on vaikea perustella. Siksi olisi toivonut, että julkaisuun olisi panostettu vähän enemmän.