Alexandran suunnitelma kotikatsomo

Funktionaalinen elintarvike on tuote, johon on lisätty ravintoarvollisesti tehokkaita ja terveyttä edistäviä ainesosia. Alexandran suunnitelma on melkein kuin funktionaalinen elintarvike. Sitä ei vain ole valmistettu elementtejä lisäten, vaan niitä poistaen. Elokuvan tasapainoinen kerronta levittää mielihyväbakteereja, jotka kohentavat katsojan hyvinvointia. Alexandran suunnitelmassa kaikki on tarkoituksenmukaista.

Alexandran suunnitelma kertoo Stevestä (Gary Sweet), jolla on syntymäpäivä ja Alexandrasta (Helen Buday), jolla on suunnitelma. Yhdessä heillä on talo, kaksi lasta ja aviovuode. Stevellä on lisäksi inho naapurin karvaista puutarhatonttumiestä kohtaan ja Alexandralla kärsivällinen kyky olla vielä hetki hiljaa.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Rolf de Heer nousi filmimaailman tietoisuuteen elokuvallaan Bad Boy Bubby (1993). Kellarissa varttuneen vajaamielisen miehen maanpäällisen elämän ronski kuvaus on saanut jopa kulttielokuvan mainetta. Raikkaan musta koomisuus ei ole kadonnut kymmenessä vuodessa. Alexandran suunnitelma tunnustaa samaa maailmankatsomusta, joskin hienovaraisempana muunnelmana. Elokuva on palkittu useilla festivaaleilla ja se on ollut ehdolla Berliinin kultaisen karhun voittajaksi.

Alexandra ja Steve asuvat lapsineen talossa, joka on täydellisen murtosuojattu. Ovissa on turvalukot ja ikkunoissa turvamarkiisit. Elokuva on tarkka huomio äärimmäisestä turvattomuudesta, yksinäisyydestä ja pelosta. Se kertoo vankeudesta, joka on yhtä kuin tyhjyys kahden ihmisen välillä. Se käyttää hyväkseen stereotyyppistä avioliittomallia, jossa mies käy töissä puristelemassa sihteerikköjen takamuksia ja kotiäiti purkaa turhautuneisuuttaan naapurin mieheen. Nainen on ruumis, joka tyydyttää miehen tarpeita.

Elokuva antaa olettaa, että se paljastaa jotain perimmäistä miehen ja naisen seksuaalisesta epäsymmetriasta ja sukupuolten välisestä universaalista suhteesta. Se ehdottaa katsojalle myötäkatkeruutta ja suloisia kostounelmia. Vaimonainen nousee taistoon ja alkaa elää omaa elämäänsä! Viime kädessä stereotyyppinen avioliittokuvaus on kuitenkin vain keino estää katsojaa hötkyilemästä ja kyseenalaistamasta Alexandran lahjan motiiveja liian aikaisin.

Alexandran suunnitelma on hyvä elokuva. Rolf de Heer käyttää taitavasti kaikkia elokuvallisia keinoja luodakseen rikkumattoman ykseyden. Elokuvan jokainen elementti on täysipainoisen merkityksellisesti läsnä. Kameran liikkeen nopeus, pihanurmen pituus, seinäpintojen värit ja tekstuurit – kaikki osat ovat olemassa vain yhtä asiaa varten. Ympäristö ei heijastele henkilöiden mielentiloja, vaan henkilöhahmot toteuttavat rinta rinnan markiisin läpi heijastuvan valon ja avainkulhon kolinan kanssa elokuvan keskeistä tunnetta.

Vaikka Alexandran suunnitelmasta on vaikea sanoa mitään erityistä pahaa tai rumaa, elokuva jää vajaaksi. Jossain kohtaa hienovarainen karsiminen ja funktionalistaminen tekee harhaliikkeen ja riipii pois tunteen, roson, sen jonkin, joka olisi antanut elokuvalle neljännen tähden. Samaistumispinta on kliininen ja liian liukas tarttumiseen. Joskus epärationaalinen pahe toisi suuremman nautinnon kuin terveellinen täydellisyys. Nyt jäljelle jää pettymys ja tyhjyys. Vai onko juuri se Alexandran viimeisin suunnitelma – funktionaalinen tyhjyys?