Suomalaisuuden kivinen korkeaveisuu

Aleksis Kiven elämän teatteriensi-illan arvosteluissa huomio tuntui kiinnittyvän lähinnä elokuvan aina kiistanalaiseen ohjaajaan Jari Haloseen ja, omituista kyllä, myös elokuvassa pikkuosassa vilahtavaan Jouko Turkkaan. Sen sijaan itse elokuva ei saanut osakseen kritiikkiä juuri puolesta tai vastaan, vaan kaikki kilpistyi teoksen auteuriin. Eräänä syynä tähän lienee ollut elokuvassa toisiinsa törmäävät ristiriitaiset tyylikeinot ja tavat tehdä elokuvaa.

© 2001 Seppä Callahanin Filmimaailma OyJa kyllä, Aleksis Kiven elämä erottautuu suomalaisuuden historiaa ja historian suurmiehiä kuvaavista elokuvista yllättävällä, ja kenties vähiten odotetulla tavalla - huumorilla. Näyttelijöiden omituiset maneerit ja teatterimainen esillepano vielä sikseen, sillä elokuvan puhtain, rehellisin ja lämpimin kunnianosoitus Aleksis Kiveä kohtaan nousee nimittäin nerokkaasta dialogista, joka vuoroin groteskina, vuoroin ylevänä kohoaa odotetun halosmaisen matalamielisen porvaristo- ja kulttuurivittuilun yläpuolelle ja kykenee vaivatta olemaan Kiven rakentaman suomalaisuuden kuvan sydänmailla, sen kielen korkeuksissa.

© 2001 Seppä Callahanin Filmimaailma OyLavastuksen ja puvustuksen ajankuva on saumattomassa sopusoinnussa elokuvan rauhallisen ja taidokkaan tyylin (Olli Varjan vakuuttava kuvaus) kanssa, minkä vastakohdaksi nouseekin juuri maneerein ja yksinkertaistuksin tehty dialogin artikulaatio sekä tarkoituksellisen yksiulotteisiksi jäävät lukuisat sivuhenkilöt, joissa tuhlataan mm. aina erinomainen Esko Hukkanen Runebergina. Sen sijaan Marko Tiusanen Kivenä ja Jari Salmi bestis-Nervanderina vetävät runsaan selluloidiaikansa viistolla pieteetillä uskottavana loppuun saakka.

Juoni kulkee luotisuoraan kolmessa näytöksessä nuoren porvaripiireihin pyrkivän, mutta suomalaisuutta hellivän Kiven kautta kieliriitoihin ja Nummisuutarien kansallisessa kulttuurikilpailussa saavuttaman menestyksen myötä Seitsemän veljeksen mielenterveyttä horjuttavaan hurmokselliseen (ja kosteaan) luomistyöhön. Ja välillä Kivi ylennetään jumalaisen tehtävän saaneeksi ja siksi riivatuksi kirjailijaneroksi, aina välillä hänet heitetään porvarispiirien jalkoihin, hyvin- ja pahointekijöidensä armoille, yhden aatteen narriksi. Mutta koskaan ei elokuvan anna unohtaa sitä, mitä Kivi kaikkinensa haluaa edustaa, eli aina ensin Suomen kansaa ja suomalaisuutta.

Näin syntyy oivaltavan erilainen henkilökuva suomalaisuuden kehtolaulajasta, kansalliskirjailijastamme Aleksis Kivestä. Elokuvaa ei riivaa koivusalomainen ostoskanavalta tilattu nostalgia, vaan se pyrkii rehelliseen isänmaalliseen kuvaan aikana, jolloin isänmaan historiallinen ymmärrys on pelkistynyt koulukirjoihin ja jähmettynyt ulkomuistista ladeltaviin kaanoneihin.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,8 / 6 henkilöä