Hero valkokangas

Pirun hieno elokuva saa saksalainen Kaukana Afrikassa olla, että parhaan ei-englanninkielisen elokuvan Oscarin osoitetta voi pitää oikeana. Meidän Akimme lisäksi sen varjoon jäi Zhang Yimoun väriä, voimaa ja vauhtia tursuava, visuaalisessa yltäkylläisyydessään myös ajatuksen tasolla moniselitteinen kung-fu-spektaakkeli Hero.

Yimou on 1990-luvun alussa nousseen, kotimaansa kontekstissa varsin yhteiskuntakriittisenkin kiinalaisohjaajien sukupolven kuuluisin edustaja. Heron sisältämistä poliittisista allegorioista hän on ollut vaitonainen, onpahan vain tokaissut aina halunneensa tehdä kunnon kung-futa. Ja varsinaisella all stars -kentällisellä Yimou onkin liikkeellä. Pääosaa, Nimettömäksi kutsuttua myyttistä miekkasoturia esittää tämän hetken suurin kung-fu-tähti Jet Li. Muissa pääosissa niinikään myyttisinä miekkasotureina heiluvat Hongkong-suuruudet Tony Leung ja Maggie Cheung. Kameran takana on muun muassa Wong Kar-Wain filmejä kuvannut britti Christopher Doyle.

Tarina on yksinkertainen. Yhdeksän keskenään sotinutta maakuntaa Kiinaksi pari tuhatta vuotta sitten yhdistäneen ensimmäisen Qin-dynastian keisarin hoviin saapuu soturi, Nimetön. Tämä kertoo kukistaneensa keisaria vastaan niskoittelevien syrjäseutujen kapinahankkeet. Mutta puhuuko hän totta? Onko Nimetönkin itse asiassa valtion vihollinen, separatisti? Tästä kertovat omia versioitaan niin Nimetön kuin keisarikin.

Sota separatismia vastaan

Yhdistymisen teema on kiinnostava. Kiinahan pyrkii tälläkin hetkellä kynsin hampain tukahduttamaan kaikenlaisen yhtenäisyyttä uhkaavan liikehdinnän. Muun muassa kriittisestä Punaisesta pellostaan melkoisiin vaikeuksiin joutuneen Yimoun on sanottu viime vuosina asettuneen, vaihtaneen politiikan sulavaan viihteeseen. Heron viesti tuntuu kuitenkin ainakin länsimaisen katsojan silmään selkeältä. Qinin armeijan järjettömän massiivisia nuolikeskityksiä vavisten katsellessaan ei voi välttyä ajattelemasta julmuudella hallitsemisen historian jatkumista nykypäivään saakka.

Toisaalta elokuva jättäytyy lopulta hiukan ambivalentiksi. Yhtenäisyys kuvataan suunnattomista uhrauksista riippumatta ainoaksi todelliseksi vaihtoehdoksi. Kiinan muodostuminen on kohtalon määräämää. Vastaan hangoittelu voi olla välttämätöntä sekin, mutta lopputulos on ennalta selvä.

Tuumasta toimeen

Nykyaikainen elokuvateknologia digiefekteineen sun muineen on vienyt taisteluelokuvat tyystin uudelle tasolle. Hero jatkaa suunnilleen Matrixista alkanutta ja Hiipivän tiikerin kautta yhä fantastisemmaksi kehittynyttä linjaa. Taistelukohtauksissa liidetään puitten latvoissa ja vetten päällä kuin tyhjää vain. Elokuvantekijöiden keskinäinen nokittelu siitä, kenen elokuva vie nykysuuntauksen pisimmälle, ei ole järin kiinnostavaa. Hienoa on sen sijaan huomata miten moderni teknologia lyö Herossa kättä väläyteltyjen itämais-filosofisten teemojen kanssa.

Elokuvan sankarit puhuvat siitä, miten ajatus ja toiminta, mietiskely ja taistelu ovat loppujen lopuksi yhtä. Yimoun maagisen kosketuksen ansiosta taistelut kulkevatkin kuin suoraan osapuolten mielikuvituksesta kankaalle virraten. Henkinen ja ruumiillinen maailma sulautuvat yhdeksi, kuten Nimetön kalligrafian ja miekkailun yhtäläisyydestä kertoessaan vihjaa. Kohtausten musikaalimainen näyttävyys liukuu ajoittain jopa abstraktin elokuvan rajoille. Taistelun lopputulos menettää merkityksensä, vain liike merkitsee.