William Shakespearen Kesäyön unelma valkokangas

William Shakespeare on pop. Shakespearen elämästä kertova, mutta fiktiivinen Rakastunut Shakespeare oli viime vuoden suurimpia hittejä ja uusia sovituksia hänen laajasta näytelmätuotannostaan tehdään selluloidille jatkuvasti. Tyylikkäin Shakespeare-filmatisointi viime aikoina on Baz Luhrmannin Romeo ja Julia -sovitus ja paras on Branaghin Hamlet. Kummankaan tasolle Kesäyön unelma ei pääse.

Kesäyön unelma on taianomaisin Shakespearen näytelmä, siinä vilisevät menninkäiset, keijut ja satyyrit. Tähän taianomaisuuteen nojaa myös vahvasti tämä uusin sovitus teemasta. Hoffmanin Kesäyön unelmassa tapahtumat on siirretty muinaisesta Ateenasta 1800-luvun Pohjois-Italiaan. Aluksi tämä paikanvalinta vähän häiritsee, mutta tunne menee pikaisesti ohi.

Kesäyön unelma on suuri rakkaustarina, siinä kaikki rakastavat ja paljon. Juoni ei ole yksinkertainen, vaan vilisee käänteitä ja hahmoja. Herttua Theseus on menossa naimisiin Hippolytan kanssa. Hermia on kihlattu Demetriukselle, mutta rakastaa Lysanderia. Helena rakastaa Demetriusta, joka ei Helenasta perusta. Keijukuningas Oberon ja kuningatar Titania ovat riidoissa. Tämä on alkuasetelma elokuvassa, joka kyllä on melkoisen hilpeä ja tarunomainen.

Cajanderia kaivatessa

Kesäyön unelma on tähtiä vilisevä elokuva. Kevin Kline hieman keikarimaisena näyttelijänä, Michelle Pfeiffer Titaniana, Sophie Marceau Hippolytana ja ikuinen komistus Rupert Everett Oberonina. Kesäyön unelmassa näyttelijät ovat loistavia, parhaiten suoriutuvat Lysanderia näyttelevä Dominic West ja yllättäen Helenaa esittävä Calista Flockhart. Calistan neuroottinen Helena tuo kyllä mieleen hänen tv-roolinsa Ally McBealina.

Columbia TriStar, joka on tuonut elokuvan maahan, ei ole ottanut elokuvassa käyttöön kumpaakaan 1900-luvun käännöstä, josta kuuluisamman on tehnyt Paavo Cajander. Ajatuksena varmaankin on ollut, että nykylukijat eivät pysty hirveän vanhahtavaa tekstiä lukemaan. Tietenkin roolihahmot puhuvat 1500-lukulaista englantia. Joten jos englanninkieliset katsojat pystyvät juonta seuraamaan, niin luulisi suomalaisten pystyvän vastaavaan. Sitä paitsi Cajanderin teksti on hilpeää - "Mitä olet tehnyt? Mitä aattelit, kun todellisen lemmen turmelit? Sa uskollisen silmään mehun kaadoit ja tosilemmen uskottomaksi saatoit", sanoo Oberon apulaiselleen Puckille tämän möhlättyä toimessaan.

Elokuvan ainoa todellinen ongelma on sen pituus. Näytelmään jotenkin täytteenä ympätty viimeinen puolituntinen näytelmän sisäistä näytelmää Pyramus ja Tisbe on vallattoman puuduttava. Vaikka on hauska nähdä, kuinka oikeasti varsin hyvät näyttelijät näyttelevät tuskallisen huonosti - tarkoituksella - aivan käsittämättömän huonossa näytelmässä, ei sekään pelasta sitä seikkaa, että se jo alkuperäisessä näytelmässä on jotenkin irrallinen osa.

Muuten Kesäyön unelma on aivan mukiinmenevä elokuva. Ikiaikainen käsikirjoitus on tietenkin hyvä pohja. Kun lisätään vielä hyvät näyttelijät, jotka Michelle Pfeifferia lukuun ottamatta suoriutuvat rooleistaan keijumaisella helppoudella, on tosissaan vaikea tehdä tästä näytelmästä muuta kuin mukiinmenevää leffaa.

"Jos me haamut loukkaamme, Meille anteeks suokaatte; Luulkaa, että nukahtain Näkyjä nyt näitte vain, Että tämä heikko ilvi On vain tyhjä unipilvi. Soimata meit’ ette saa. Toiste näätte parempaa."