White Noise valkokangas

Jos nykyajan kauhuelokuvia on uskominen, on yliluonnollisia ilmiöitä välttääkseen parempi sulkea kaikki teknologiset vempaimet radiosta kännykkään. White Noise jatkaa myyntimenestys The Ringin aloittamaa linjaa, jossa kummitukset ovat alkaneet hyödyntää nykyteknologiaa. Tästä pitänee päätellä aaveiden olevan edellä ajastaan ja teknologian pahemmanlaatuinen vitsaus. White Noisessa yliluonnolliseen käyttöön on valjastettukin lähes kaikki vehkeet mitä kuvitella saattaa.

Trillerimäisen kauhuelokuvan taustalta löytyy ilmiö nimeltä Electronic Voice Phenomena eli EVP. Edisonin ajoista alkaen elektronisilla laitteilla on pyritty tallentamaan ääniä, jotka tulevat "rajan takaa". Pääosin tämä tapahtuu radioaaltoja nauhoittamalla, mutta ihmiset ovat saaneet myös puheluita tuonpuoleisesta. EVP:tä tutkimaan on perustettu Yhdysvalloissa ihan oma yhdistyskin ja EVP-tallenteita on tuhansia.

Geoffrey Saxin ohjaamassa elokuvassa Michael Keatonin taidokkaasti näyttelemä arkkitehti Jonathan Rivers törmää kyseiseen ilmiöön vaimonsa salaperäisen kuoleman jälkeen. Lopulta uteliaisuus johtaa Riversin yhteentörmäykseen henkimaailman kanssa. Elokuvan idea on sinällään toimiva, mutta tietyin kohdin kökkö toteutus vie ponnen muuten hyvältä aiheelta. Jossain vaiheessa elokuvaa kyllästyy jatkuvaan sateen ropinaan ja kohiseviin av-laitteisiin.

Elokuva tukeutuu pitkälti Michael Keatonin uskottavaan roolihahmoon ja toisin kuin muissa viimeaikojen amerikkalaisissa kauhuelokuvissa White Noisessa mennään tiiviimmin yhden henkilön pään sisälle. Tämä onkin vahvuus, joka pelastaa muuten tasapaksun ja perustasoisen kauhuelokuvan.

White Noisessa ei tyydy pelkän äänen käyttämiseen, vaan mukaan on ympätty myös aimo annos henkiä kuhisevaa television lumisadetta. Elokuvan äänimaailma onkin pettymys, sillä jo pelkästään elokuvan nimen perusteella siltä olisi voinut odottaa enemmän. Hiljaisuutta olisi voitu käyttää tehokkaammin hyväksi, eivätkä vainajien äänet riivi selkäpiitä yhtä tehokkaasti kuin televisioissa häilyvät kuvat.

Mitenkään järisyttävän pelottava White Noise ei ole, mutta se ei toisaalta sorru liialliseen kauhulla revittelyyn. Trillerimäisyys korostuukin elokuvassa aika-ajoin. Muutaman hyytävän penkistä hypähdyksen elokuva onnistuu aiheuttamaan, eikä kotiin palatessa tee välttämättä mieli avata radiota tai televisiota. Kuten ei mitään yliluonnollisiin asioihin perustuvaa kauhuelokuvaa, ei tätäkään voi suositella järkkymättömille realisteille.