The Wonderland Murders valkokangas

Tuskin puhun kovin suurta läpeä päähäni todetessani John Holmesin olevan mitä suurimmalla todennäköisyydellä maailman kuuluisin pornotähti, jota eivät ole jalustaltaan suistaneet edes Ron Jeremy tahi Rocco Siffredi. Holmesin nimen kun tunnistanevat nekin kunnon kansalaiset, jotka eivät vietä aikaansa aikuisviihteen parissa. Pornokuninkaaksikin tituleeratun Holmesin hepillä pituutta oli 35 senttiä, mikä teki miehestä legendan aikana, jolloin naisten häpykarvat kukoistivat vielä luonnonkauniina, pornoa tehtiin filmimateriaalille ja sitä esitettiin elokuvateattereissa. Siinä sitä on ihmettelemistä bikinivahattuun nettipornoon tottuneille.

The Wonderland Murders alkaa melkoisella täpinällä. Ensimmäisen viiden minuutin aikana vedetään kokkelia ja naidaan T-Rexin 20th Century Boyn tahdissa ja alkutekstejä tahdittaa Bad Companyn Shooting Star. Harvoin sitä on ollut yhtä muikeana jo elokuvan alkumetreillä. Hyvä tempo jatkuu vielä tovin ja silmissä alkaa siintää mielenkiintoinen ajankuva siitä murroskaudesta, jolloin tunteikas 1970-luku vaihtui juppeudella laskelmoituun 80-lukuun: porno siirtyi videolle, kaikki suuret rock-bändit kuukahtivat tai vähintään uuvahtivat tukkahevin tieltä ja ihmiset alkoivat juosta yhä enemmän rahan perässä.

Huolimatta lupaavasta alusta Wonderland Murders ei yllä Boogie Nightsin tasolle, eikä edes sen likelle. Kuten elokuvan nimikin jo antaa ymmärtää, nyt kyse ei ole pornosta eikä oikeastaan edes ajankuvasta, vaan rikoksesta. Neljä veristä murhaa Wonderland Avenuella ja jutussa mukana pornokingi John Holmes. Siinä tämän elokuvan juju. Niin ajankuva kuin puhutteleva visio ristiriitaisesta Holmesin persoonastakin jäävät kuitenkin vain sivujuonteeksi elokuvan keskittyessä ratkomaan rikosta ja tulkitsemaan sitä eri näkökulmista. Hyvä rikostarina on toki aina kutkuttava, mutta jo nykyisten tv-sarjojen korkea taso edellyttäisi valkokangaselokuvalta muutakin kuin nopeutusjippoja ja kerronnan hajottamista risteäviin tarinakulkuihin. Näiden jo varsin kuluneiden kikkojen käyttö on kaiketi laitettava kokemattomamman ohjaajan piikkiin.

Elokuvan taustalla ovat luonnollisesti tositapahtumat ja todellisuuden henkilöt. Tekijät luottavat Holmesin tunnettavuuteen ja miehen elämän virstanpylväät ohitetaan lyhyin maininnoin. Niille, jotka ovat nähneet edes jonkun dokumentin herra Holmesista – ja näitä on esitetty meikäläisessäkin televisiossa – tarinan kulkuun on kohtalaisen helppoa päästä mukaan. Mutta mikäli Holmes ja hänen elämänsä sattumukset ovat katsojalle tuntemattomia, jää elokuva väistämättä etäiseksi. Suuri kysymyshän on ollut, mikä oli huumeisiin hairahtuneen pornostaran todellinen rooli tapahtuneessa neloismurhassa.

Wonderland Murders esittää erilaiset tulkinnat tapahtuneesta ja jättää loppukädessä katsojan ratkaistavaksi mihin uskoa. Holmes jää pitkälti elokuvassakin ristiriitaiseksi henkilöksi, josta on vaikea saada kiinni. Mikäli dokumentteja on uskominen, niin sellainen mies hän on todennäköisimmin ollutkin. Elokuvassa Holmesin henkilökohtaiset purkaukset vaimolleen Sharonille kiillottavat kuitenkin tietä niille tulkinnoille, joiden mukaan Holmes itse oli lähinnä kärsijänä isosta kikkelistään ja se mikä roikkui haarojen välissä oli osaltaan poissa korvien välistä. Tai sitten ei. Joka tapauksessa Holmesilla ei pyyhkinyt loppuelämässään hyvin ja mies kuoli AIDSiin vuonna 1988.

Batman-roolistaan lähtien laskusuhdanteessa ollut Val Kilmer tekee Holmesina uskottavan roolisuorituksen ja on ulkoisesti, siis kasvoiltaan, hämmästyttävän yhdennäköinen edesmenneen tosihenkilön kanssa. Muutoinkin elokuvassa nähdään viljalti tuttuja kasvoja ja vakuuttavia rooleja Lisa Kudrow’ta lukuun ottamatta. Hänen tulkintansa Sharon Holmesista on vähintäänkin piukka.