Vieras tulevaisuudesta valkokangas

Tavalla tai toisella tieteisaiheisia elokuvia pyörii nykyään sen verran tiheään valkokankaalla, että voidaan kai hyvällä syyllä puhua jo science fiction -boomista. Tieteiselokuvalla ja "tieteiselokuvalla" on tosin eroa. Vieras tulevaisuudesta edustaa aivan erilaista science fiction -perinnettä kuin Starship Troopersin tai Men in Blackin tapaiset, itseironisen sarjakuvahenkiset rymistelyt. Harvinaista kyllä, elokuva kehtaa ottaa itsensä vakavasti. Ehkä juuri siksi perinteinen, jopa kuivakas Vieras tulevaisuudesta tuntuu suorastaan virkistävältä poikkeukselta verrattuna vallitseviin mahtipontisiin ja tehosteiden varassa toimiviin muukalaisspektaakkeleihin.

Psykologi Norman Goodman (Dustin Hoffman) saa käskyn saapua tyynellemerelle, jonne on kutsuttu myös muita eri alojen spesialisteja, kuten biokemisti Beth Halperin (Sharon Stone) ja matemaatikko Harry Adams (Samuel L. Jackson). Viiden hengen ryhmä laskeutuu merenpohjaan selvittämään siellä lepäävän aluksen arvoitusta. Kyseessä on avaruusalus, joka on maannut koskemattomana aaltojen sylissä lähes 300 vuotta. Alukseen astuttuaan tutkimusryhmä löytää aluksesta mystisen, kullankeltaisena kirkkaasti hohtavan "pallon". Ryhtyessään selvittämään, mikä pallo on ja mikä on sen tarkoitus, tutkimusryhmä joutuu mukaan yhä omituisemmaksi käyvään tapahtumasarjaan...

Elokuvassa Sphere - Vieras tulevaisuudesta vieras löytyy merenpohjasta, tulevaisuudesta tulleesta avaruusaluksesta. © 1998 Warner Bros.

Valikoituja otteita tieteiselokuvien historiasta

Vuosien varrella ohjaaja Barry Levinson on osoittanut pyrkimyksiä tehdä hieman kunnianhimoisempia elokuvia kuin keskitason viihdenikkarit. Hänen onnistumisensa on pitkälti riippunut käsikirjoituksen hyvyydestä tai huonoudesta. Vieras tulevaisuudesta perustuu Michael Crichtonin kymmenen vuotta sitten suomeksikin käännettyyn romaaniin. Koska kultasormeksi tiedetyn kirjailijan kynänjälki on siivittänyt monen elokuvan menestykseen, on selvää, että myös hänen vanha tieteisromaaninsa kelpaa käsikirjoituksen pohjaksi. Ja mikä ettei kelpaisi, sillä Vieras tulevaisuudesta kuuluu tieteiselokuviin, joissa tarina, henkilöt ja ajatussisältö nousevat visuaalisia seikkoja tärkeämmiksi. Sellainen on aina hatunnoston arvoista.

Levinsonin elokuvassa pistää ensimmäiseksi silmään se, että se on kuin sitaattikokoelma monista enemmän tai vähemmän tunnetuista tieteiselokuvista. Mystinen pallo tuo mieleen Kubrickin 2001:n monoliitin, ajatus alitajunnasta nousevista hirviöistä Kielletyn planeetan, päähenkilöiden subjektiivisten kokemusten ja objektiivisen todellisuuden hämärtyminen Tarkovskin Solariksen. sekä vedenalainen ympäristö Cameronin Abyssin. Science fictionin perinteen kursailemattomassa hyväksikäytössä ei ole mitään pahaa, ovathan elokuvan käsittelemät teemat mielenkiintoisuudessaan osa lajityypin maukkainta ydinmehua.

Elokuvan alkuasetelma lupaa jo kutkuttavia hetkiä lajityyppitietoiselle katsojalle: pieni, suljettuun tilaan ahdettu joukko kohtaamassa muukalaista... Kun elokuva sitten vielä muuttuu tavallisesta örkkijutusta kohti laajempia ulottuvuuksia, se palkitsee science fictioninsa tuntevan katsojan toiveet. Palkinto ei valitettavasti ole niin antoisa kuin mitä se olisi voinut olla.

Hukattujen mahdollisuuksien kirjo

Tarinan juonirunko jättää tekijälle lukuisia erilaisia painotusmahdollisuuksia. Suljettuun tilaan ahtautuneen joukon keskinäisten suhteiden kiristyminen ja olion painostava läsnäolo antaisivat mahdollisuudet tehokkaaseen kauhujuttuun. Toisaalta arvoituksellinen pallo ja sen yhteys päähenkilöiden rajatilakokemuksiin vie kohti syvällisempää pohdiskelua, kohti science fictionin ydinkysymyksiä. Valitettavasti Vieras tulevaisuudesta ei oikein onnistu olemaan kumpaakaan.

Ahdistuneen klaustrofobian kuvauksena elokuva on varsin laimea, vaikka tarina mahdollistaisi samantyyppisen hysteerisen kauhukuvauksen kuin mitä John Carpenter ylsi aliarvostetussa mestariteoksessaan The Thing. Henkilöryhmän sisäiset jännitteet eivät avaudu sellaisiksi kuin mitä ne voisivat näin kiehtovassa tarinassa parhaimmillaan olla. Positiivisena puolena on tosin se, ettei Goodmanin ja Halperin suhdetta kuvattaessa sorruta sentimentaalisiin ratkaisuihin. Parin edesmennyt romanssi toimii enemmän tunteiden kiristäjänä kuin uuden ja tarinan mahdollisesti pilaavan rakkaustarinan siemenenä. Myöskään sisällöllisesti elokuva ei nouse sellaisiin korkeuksiin - tai laskeudu sellaisiin syvyyksiin - että siitä kasvaisi suuri tutkielma ihmismielen kypsymättömyydestä omien tunteidensa hallitsemiseen. Turhien käynnistysvaikeuksien jälkeen elokuvaa vaivaa merkillinen jahkailu, jota varsin pliisu loppuratkaisu entisestään alleviivaa.

© 1998 Warner Bros.

Hieman rohkeammin ja päämäärätietoisemmin toteutettuna Vieras tulevaisuudesta voisi olla lähes täysosuma. Nyt se jää hyväksi yritykseksi, toimivaksi ja viihdyttäväksi elokuvaksi, josta puuttuu se kuuluisa viimeinen silaus. Siitä huolimatta se on huomattavasti parempi elokuva kuin mitä kriitikoiden tylyistä arvioinneista voisi päätellä. Sitä paitsi se sisältää hienon perusoivalluksen, joka jo sinänsä nostaa elokuvan arvoa: hirviöt tulevat ihmismielestä eivätkä ulkoavaruudesta.