The Station Agent valkokangas

Vuoden 2003 Sundance-festivaaleilla ihastuttanut Station Agent on näyttelijänäkin tunnetun Tom McCarthyn ensimmäinen kokoillan ohjaustyö. Se on amerikkalaiseksi elokuvaksi virkistävän hiljainen ja hienovireinen. Harvinaisen pienellä miehityksellä toteutetun Station Agentin päähenkilö on Finbar McBride (Peter Dinklage), lyhytkasvuinen yksinäinen mies, joka perii työnantajaltaan pienen rautatieaseman New Jerseyn tuppukylässä. Fin kävelee uuteen kotiinsa rautatietä pitkin yksi ainokainen matkalaukku mukanaan. Perillä hänen rauhaansa rikkovat krooninen höpöttäjä Joe (Bobby Cannavale) ja masentunut taiteilija Olivia (Patricia Clarkson). Vaikka näillä kolmella ei ole mitään yhteistä yksinäisyyden lisäksi, heistä kehkeytyy pieni yhteisö. On viehättävää seurata, kuinka inhimillisen erilaisia kaikki kolme ovat.

Koska junat ovat Finille kaikki kaikessa, tässä elokuvassa kävellään harvinaisen paljon junaradalla. Kyseisten kohtausten runsaus ei voi olla muistuttamatta niistä lukemattomista muista amerikkalaiselokuvista, joissa niin tehdään. Station Agent tuokin mieleen erilaiset kulkuriteemat ja matkaelokuvat, vaikka siinä pyöritäänkin vain jokusen mailin säteellä. Road-elokuvan tuntua tuo myös hauska musiikki huuliharppuineen. Kolmisin kulkiessaan Fin, Joe ja Olivia tuovat yllättäen mieleen myös Jules et Jim -elokuvan kirmailukohtaukset.

Junaradalla kävely pitää aina sisällään myös junan tulemiseen liittyvän jännitysmomentin. The Station Agent on erilainen, koska katsoja ymmärtää jo varhain, että Fin osaa aikataulut ulkoa, joten hänen matkassaan ei tarvitse pelätä. Oikeastaan tätä Finin asiantuntijuutta käytetäänkin hienosti purkamaan sitä narratiivista ennakko-odotusta, että ns. erilaisen ihmisen pitää jossakin vaiheessa saada turpiinsa. Tarina ei kuitenkaan ole mikään nyyhkytragedia. Finin tietoisuus lähestyvistä junista korostaa vaikutelmaa, että koostaan huolimatta Fin on täysimittainen aikuinen mies, joka ei tarvitse holhoojaa tai suojelijaa. Näitä asioita ei kuitenkaan alleviivata. Niitä ei nimittäin edes sanota ääneen. Tämä tekee elokuvasta paljon fiksumman kuin mitkään vastaavat perus-Hollywoodin tekeleet.

Station Agentia katsoessa tajuaa, että on vaikea muistaa yhtään toista elokuvaa, jossa lyhytkasvuinen mies tai nainen olisi pääosassa. Yleensähän heillä on vain koomisiksi tarkoitettuja sivurooleja etenkin sirkusteemoja sivuavissa elokuvissa. Silloin he esittävät vain "kääpiötä yleisellä tasolla" ja heidän osakseen on usein osoitettu olevinaan koomisena pällistelyn kohteena oleminen. Finin ottaminen pääosaan ilman turhaa osoittelevuutta aiheuttaa sen, että katsoja voi katsoa häntä ennen kaikkea Finbar McBridena. Jo se, että elokuvan aikana muistaa välillä yhtäkkiä, että Fin on lyhyt, osoittaa, että elokuva ei esitä Finiä loukkaavasti "nimettömänä kääpiönä". Fin on keskiössä, ei marginaalissa. Pituuden unohtamisen sallii osaltaan myös se, että Finin kaverit Joe ja Olivia ovat omalla tavallaan erikoisia persoonia. Elokuvassa on kyllä monia käytännön esimerkkejä siitä, millaista jatkuvaa ihmettelyä Finin pituus ihmisissä aiheuttaa, mutta ne on toteutettu paljon realistisemmalla tavalla kuin vastaavissa Hollywood-tuotannoissa. Finin vihainen puhe baari-illan päätteeksi häntä tuijottaville läsnäolijoille on mieleenpainuva, mutta muilta osin draama keskittyy lähinnä kolmikon kehittyvään ystävyyteen.

Station Agent on pieni suuri elokuva. Sen henkilöhahmojen inhimillinen rakastettavuus hymyilyttää moneen otteeseen erityisesti mainioiden pääosan esittäjien ansiosta. Kaukana taivaasta -elokuvassa viimeksi nähty Patricia Clarkson on erityisen koskettava hauraankömpelönä Oliviana. Myös Dawson’s Creek -teinisarjasta tuttu Michelle Williams kirjastonhoitajapimuna tuo elokuvaan viehättävän lisänsä. The Station Agent kasvaa mielessä vielä sen katsomisen jälkeenkin.