The Omen valkokangas

Juuri kun Da Vinci -koodista on saatu oppia, että Jumalan poika olikin tavallinen lihaa ja verta oleva pulliainen, niin valkokankaalle tuotetaan perimmäisin pahan ruumiillistuma, Jeesuksen vastakohta, antikristus. Kyllä kirkkoa ja uskonmiehiä tarvitaan häätämään tällainen vitsaus, eikä ole edes ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Kesä on uusintojen aikaa. Tällä kertaa uusintafilmatisoinnin vuorossa on Richard Donnerin ohjaama Ennustus (The Omen) vuodelta 1976.

Amerikkalainen kauhuelokuva eli kulta-aikaansa 1970-luvulla. Ajan tunnettuja teoksia ei ole unohdettu ainakaan Hollywoodissa, sillä Omenin myötä on nyt filmattu uudelleen käytännössä melkein kaikki modernin kauhun merkkiteokset. Ja jos ei ole filmattu uudelleen, niin vähintään on tehty jonkin sortin jatkoa ja alkuperäistarinan riistoa.

Uuden Omenin ansiot ja ongelmat kiteytyvät samaan asiaan. Kyseessä on nimittäin niin tarkkaan tehty toisinto alkuperäisestä kuin mahdollista. Mitään ei ole muutettu, uudelleen sovitettu tai päivitetty – paitsi, että eletään 2000-lukua. Sama tarina eri näyttelijöillä ja uudemmalla tekniikalla. Siinä se. Alkuperäisen Ennustuksen nähneelle ei tämän uusintaversion katsomisessa ole mitään järkeä. Mikään ei pelota, mikään ei yllätä. Mitä nyt kuolemat ovat näyttävämpiä.

Ansioksi tämän voi lukea siinä suhteessa, että uusintaversiossa luotetaan perinteiseen kerrontaan ja vanhanaikaiseen kauhunluontiin. Ei ole nopeita leikkauksia, liiallisuuksiin vedettyjä kamerakikkoja ja elokuvan sisäistä logiikkaa rikkovia epäjohdonmukaisuuksia tai muita kummallisuuksia. Elokuva on tyyliltään ja ilmaisultaan kauhuelokuvan kulta-ajalle kumartava. Toisaalta, eikö juuri tällaisessa tapauksessa uudistumisen pitäisi olla se voimavara?

Ja kyllä tarinaa olisi pitänyt uudistaa. Se mikä toimi kolmekymmentä vuotta sitten, ei toimi enää. Voisiko Yhdysvaltojen Britannian suurlähettiläs, joka on vielä presidentin kummipoika, kadota nykypäivänä tuosta vain Italiaan tai Lähi-itään selvittelemään piruntorjuntatemppuja ilman, että kukaan puuttuu asiaan?

Alkuperäisen Omenin voimavara oli Damienia näytellyt Harvey Stephens. Pojannulikka oli kaikkiaan kammottava ilmestys viekkaan viattomalla naamallaan. Stephens ei ole sittemmin elokuvissa esiintynyt, mutta uudesta Omenista hänet voi yrittää bongata yhtenä reportterina. Damieniksi nyt valjastettu Seamus Davey-Fitzpatrick muistuttaa lähinnä Mad-lehden Madia. Voi sekin tietysti pelottaa jotakuta.

Yhdentekevän Julia Stilesin rinnalla Liev Schreiber on Robert Thornina sentään yhtä jäykkä kuin Gregory Peck aikanaan. Mia Farrow, David Thewlis ja Pete Postlethwaite hoitavat tonttinsa ammattitaidolla, eikä muutakaan tekijäporukkaa voi moittia osaamattomuudesta.

Mutta, miksi tällaisia tehdään? Luulisi tänä päivänä paholaisella pelottelun olevan jo muinaista taikauskoa. Ja kun se on jo kertaalleen tehty, niin toimiiko se enää toiste. Ehkä niille, joilta alkuperäinen on näkemättä. Jos pirulla haluaa itseään pelotella, niin taitaa edelleen kannattaa katsoa yön pimeinä tunteina Manaajaa. Ehkäpä Ennustuksestakin olisi kannattanut ennemmin julkaista ehostettu versio kuin tehdä koko juttua uudestaan.