Vakavan kauhun paluu
Palataksemme modernissa elokuvassa vakavan kauhun pariin on meidän käännettävä katseet kolmen vuosikymmenen takaisiin aikoihin, jolloin kauhuelokuva eli toistaiseksi viimeiseksi jäänyttä loistokauttaan. Polanskin Rosemaryn painajainen (1968) ja Romeron Night of the Living Dead (1968) olivat 1960-luvun lopun merkittävimpiä kauhuelokuvia, jotka osoittivat kauhulle uuden suunnan. Outoudesta ja yliluonnollisuudesta työstettiin yksinkertaisin keinoin kauhulle uusia elementtejä, joista jalostuivat muutamaa vuotta myöhemmin Manaaja (1973) ja Teksasin moottorisahamurhaaja (1974). Nämä syvälle perheahdistukseen sukeltaneet mestariteokset shokeerasivat valkokankailla sellaisella materiaalilla, jota ei oltu koskaan aiemmin nähty - ja tuskin tullaan koskaan enää näkemäänkään.
Kubrickin Hohdon (1980) aikoihin kauhu haki taas uusia suuntia. Vakava kauhu profiloitui scifiin Alienin (1979) ja Thingin (1982) myötä ja kaupallisempi kauhu haki inspiraationsa Carpenterin Halloweenista (1978), joka viitoitti tien teinikauhulle. Carpenterin loistelias teos poiki 1980- ja 90-luvulla niin paljon täysin käsittämätöntä saastaa, että kauhu on näissä menneissä parissa kymmenessä vuodessa kokenut täydellisen inflaation ja siitä on tullut parodioinnin ja muun törkeän ryöstelyn aihe. Kunniakkaan kauhun kammottavana kohtalona on ollut päätyä popcornia mässyttävien ja colaa litkivien pullamössöteinien irvailun ja hörötyksen kohteeksi.
Kauhun suuri mestariteos
Onneksi läpikaupallinen ja vain dollareita ajatteleva elokuvateollisuus erehtyy joskus tekemään oikeita kulttuuritekojakin. Kaikkien aikojen karmivimmaksi elokuvaksi valittu Manaaja juhli 25-vuotispäiviään digitaalisesti parannellun uusintajulkaisun merkeissä vuonna 1998. Kaikkien yllätykseksi Manaaja ei käytännössä ollut vanhentunut neljännesvuosisadassa lainkaan. Päinvastoin, elokuva nautti huikeaa kulttimainetta, osin siksikin, että elokuva oli sensuurin kieltämä vielä monissa maissa, kuten esimerkiksi Isossa-Britanniassa ja Suomessa.
William Peter Blattyn bestselleriin perustuvan Manaajan ohjasi Kovaotteisilla miehillä tunnetuksi tullut William Friedkin. Dokumentaristisen tyylin taitavan Friedkinin käsissä Blattyn karmiva kirja visualisoitui yhdeksi kaikkien aikojen parhaaksi kirjafilmatisoinniksi. Lopputulos oli jopa niin rankka, että tuotantoyhtiö lähti levittämään elokuvaa vähin äänin peläten teoksen aiheuttavan suurta julkista pahennusta. Tästäkin huolimatta Manaajasta tuli erittäin tuottoisa ja arvostettu: kymmenen Oscar-ehdokkuutta, joista kaksi voittoa sekä seitsemän Golden Globe -ehdokkuutta, joista elokuva lunasti itselleen peräti neljä. Manaajan arvostelumenestys kannattaa muistaa, varsinkin niiden ihmisten, jotka ovat hehkuttaneet Uhrilampaitten erinomaisuutta ja ainutkertaisuutta Oscareita voittaneena kauhun marginaalielokuvana. Uhrilampaat kun on vieläpä Manaajaan verrattuna kovin onneton hiekkalaatikkokuvaelma.
Manaajan erinomainen hienous on sen kerronnan ja jännityksen luomisen rakenteessa, aivan kuten Rosemaryn painajaisessakin. Manaaja on kuitenkin tunnelmaltaan ainutkertaisen häiritsevä ja ahdistava sekä tapahtumiltaan äärimmäisen rankka. Pienen tytön sairaskertomuksen kasvaminen pahuuden äärimmäisiin ilmenemismuotoihin karmii auttamattomasti selkäpiitä. Tarina kehittyy lohduttoman perhedraaman kautta hengellisten voimien mittelöksi hellittämättä hetkeksikään vakavamielistä perusvirettään. Selittämätön ja yliluonnollinen kauhu on Manaajan verevä punainen lanka, vaikka se lopulta onkin vain epäilyksen langettava kehys uskon kysymyksille, äidin epätoivolle ja rationaalisuuteen vannovalle yhteiskunnalle.
Ohjaajan versio
Näinkin vanhan elokuvan uudelleen julkaiseminen näin suurella volyymillä on aina lähtökohdiltaan kaupallinen. Yhdysvalloissa tämä ennennäkemättömänä versiona markkinoitu Director’s Cut keikkui pitkään kymmenen katsotuimman elokuvan listalla, mikä on melkoinen todistusvoima elokuvan tehosta. Tämä uusi ohjaajan (tai pitäisi ehkä sanoa kirjailija/käsikirjoittaja Blattyn) versio ei niin merkittävästi poikkea alkuperäisestä, että voitaisiin puhua kahdesta eri elokuvasta, kuten esimerkiksi Blade Runnerin eri versioiden kohdalla. Manaajassa nyt nähtävä originaali loppu on Blattyn näkemyksen mukainen, eikä suinkaan ohjaaja Friedkinin haluama muutos, sillä ohjaaja itse pitää enemmän vuonna 1973 julkaistun version arvoituksellisemmasta ja lohduttomammasta lopusta.
Elokuvan merkittävin parannus onkin digitalisoitu ja uudelleen miksattu ääni, joka saa elokuvan elämään yhä paremmin. Myös seinillä elävät paholaisen kuvat ovat uutta, mutta uuden version kirkkain helmi on ehdottomasti Max von Sydowin ja Jason Millerin manaustauolla käymä lyhyt vuoropuhelu, johon kiteytyy jotain niin olennaista koko elämästä ja sen järjellisyydestä. Manaaja on myös oiva esimerkki aidosta käsityötaidosta ajalta ennen digitaalitehosteita. Lähes kolmekymmentä vuotta vanhat tehosteet kestävät hyvin vertailun nykypäivään ja esimerkiksi nahkalompakon rutistetulla synnytetty Reganin pään kiertymisen ääni on jotain aivan uskomatonta.
Kauhuelokuvana Manaajaan on tietysti yhdistetty hurjiakin huhuja elokuvan tekemiseen liittyvistä kuolemantapauksista aina ohjaaja Friedkinin mielipuoliseen toimintaan asti. Tosin Friedkinin äärimmilleen viedyt työtavat esimerkiksi aseiden laukomisesta ja kymmeniin pakkasasteisiin jäähdytetystä kuvaushuoneesta ovat täyttä totta, kuten sekin, että koko Blattyn tarina perustuu vuonna 1949 tapahtuneeseen nuoren pojan manaamiseen.
Manaaja poiki paholaistematiikalleen lukuisan joukon halpahintaisia kopioita, joista etumaisina marssijärjestyksessä olivat Ennustukset ja Manaajan omat jatko-osat. Valitettavasti paholainen ei vain toistamiseen ole yhtä riettaasti rellestänyt valkokankaalla kuin alkuperäisessä Manaajassa. Onneksi nyt suodaan mahdollisuus päästä elämään uudestaan valkokankaalta tämä niin ainutkertainen kokemus - kauhun eräs suurin mestariteos.
Toimituskunnan keskiarvo: 4,4 / 5 henkilöä
Seuraava:
Billy Elliot
Arvostelu elokuvasta Billy Elliot.
Edellinen: Saló - Sodoman 120 päivää
Arvostelu elokuvasta Salò o le 120 giornate di Sodoma / Saló - Sodoman 120 päivää.
Tällä viikolla
Uusimmat
- Parthenope – Napolin kauneus ensi-ilta
- Aleksi Mäkelä ja Häjyt 2 haastattelu
- Häjyt 2 ensi-ilta
- The Gorge dvd
- Risto Räppääjä ja kaksoisolento ensi-ilta
- A Complete Unknown ensi-ilta
- Pyhän temppeliviikunan siemen ensi-ilta
- Film-O-Holic supistaa toimintaansa
- Onnen asiamies ensi-ilta
- Isoäidin miljoonat ensi-ilta