Veristä sen olla pitää

Eräs itseään fiksuna pitävä toimittaja totesi aikoinaan ohjaaja John Carpenterista, että nykyisin tämä ohjaa "vain oman sairaan mielikuvituksensa tuotteita". Lystikäs tokaisu ja täysin väärä, mutta Loukussa -elokuvaan se sopii.

© Celador FilmsLoukussa on mainion Dog Soldiers -kauhuelokuvan ohjanneen Neil Marshallin kauan odotettu seuraava työ. Valitettavasti se ei yllä edeltäjänsä tasolle vaan muuttuu alun miellyttävän piinan jälkeen tavanomaiseksi veriseksi ja halvannäköiseksi splatteriksi.

Elokuva kertoo kuudesta naisesta, jotka lähtevät luolasamoilemaan Appalakeille, Yhdysvaltoihin. Jouduttuaan loukkuun maan alle naiset törmäävät maan alla elävään erikoiseen ihmisrotuun, joka pitää raa’asta lihasta. Lopun arvaattekin.

© Celador FilmsMarshall on koonnut näyttelijäroolinsa Britanniassa varsin tunnetuista televisionäyttelijöistä ja hän antaakin heille runsaasti tilaa ja aikaa päteä kokoillan elokuvassa. Erityisesti joukon johtajaa esittävä Juno (Natalie Mendoza) on todella piristävä tuttavuus, hänestä kuullaan vielä ja itse asiassa seuraavaksi John Dahlin sotaelokuvassa The Great Raid, tosin vain pienessä sivuosassa.

Loukussa antoi alkupuolellaan luvan odottaa laadukkaasti tehtyä piinaavaa kauhuelokuvaa, mutta Marshall oli päättänyt toisin ja antaa punaisen plasman jyllätä tehden elokuvastaan tavanomaisen splatterin, jonka Suomeen tuodut molemmat kopiot riittävät hyvin tyydyttämään tämän tyyppisistä elokuvista pitävien katsomistarpeet. Britanniassa sen saakin jo dvd:llä.

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,2 / 6 henkilöä