Texas Chainsaw 3D valkokangas

On vaikea välttää ennakkoluuloja, pahoja aavistuksia ja kylmänväreitä kuullessaan sanat Teksasin moottorisahamurhaaja 3D". Välitön reaktio ainakin itselläni oli tunne siitä, että nyt kynnetään pohjamutia ja syvältä. Alkuperäinen Tobe Hooperin Teksasin moottorisahamurhat (1974) on kulttiklassikko, joka herätti aikoinaan paljonkin inhoa ja pahennusta, ja vielä enemmän videovallankumouksen inhoina aikoina, kun elokuvaväkivaltaa alettiin syyttää kaikesta pahasta. Hooperin elokuva oli kuitenkin paljon muutakin kuin aivotonta väkivaltaa. Se oli oman aikansa lapsi, joka kommentoi kierosti amerikkalaista perheinstituutiota samalla, kun aukoi uusia hurmeisia uria tuleville elokuvantekijöille.

Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana elokuvayleisö on saanut nauttia lukuisista kulttiklassikoiden uusiofilmatisoinneista, jotka eivät ole tuoneet mitään uutta alkuperäiseen elokuvaan vaan toistaneet dollarin kuvat silmissä kiiluen esikuvansa ryppyotsaisen vakavasti, tavoittamatta alkuperäistä tuoreutta, intoa, huumoria, luovuutta tai oman aikansa kommentointia. 3D on uusin kikka myydä laimennettu versio alkuperäisestä artefaktista kovaan hintaan kuin homeopaattinen lääke ikään. Varsinkin kauhugenren alalaji slasher on ollut ryöstöviljelyn kohteena. Pahin väärinymmärrys uusilta elokuvantekijöiltä on ollut tarve psykologisoida boogiemania.

Onneksi uusin versio Teksasin moottorisahurista ei ole kopio vanhasta vaan oma itsenäinen tarinansa, joka oikeastaan jatkaa siitä, mihin alkuperäinen tarina jäi, joten 1986–2006 välisenä aikana ilmestyneet jatko-osat voi armeliaasti unohtaa. Moottorisaha laulaa nyt tämän päivän Teksasissa, jossa mikään ei tunnu muuttuneen. Mukana on tietenkin elokuvien kaanoniin kuuluva ikoninen hymypoika Leatherface, vilahtaapa elokuvassa jopa Gunnar Hansen, alkuperäinen Leatherface, nyt suvun patriarkkana. Paikallisena kierona lainvalvojana nähdään Scott "Clintin poika" Eastwood.

Heather (Alexandra Daddario) on perinyt isoäitinsä talon, ja hänen ystävänsä päättävät lähteä mukaan perintöä tarkastamaan. Alkuperäistä elokuvaa lainaten myös Texas Chainsaw 3D istuttaa neljä nuorta pölyiseen pakuun, määränpäänään jumalanhylkäämä pikkukaupunki jossain huitsin Teksasissa. Matkalla poimitaan mukaan myös liftari, niin ikään alkuperäisestä muistuttaen. Ja vain yksi on selviävä, muista tehdään sylttyä, se on laki.

Alustuksena tapahtumille toimii alun kohtaus, joka selventää, mitä hieman omituiselle Sawyerin perheelle ja Leatherfacelle tapahtui 1974. Paikalliset kaupungin asukit kokoavat vigilanttipartion kuultuaan murhista ja ampuvat ja polttavat perheen talon, ja perheen siinä mukana, maan tasalle. Tai niinhän he uskovat, mutta mikäs pahan tappaisi. Etelässä kaikilla on suuri suku ja monia serkkuja, jotka tekevät uusia serkkuja, joiden lapsista tulee loistavia banjonsoittajia.

Melko tuore ohjaaja John Luessenhop on onnistunut ohjaamaan sujuvan elokuvan ja kalvamaan jo loppuunkalutuksi luullusta sääriluusta vielä tuoretta lihaa ja verta valkokankaalle. Ja vertahan elokuvassa nähdään, tämä ei suinkaan ole mitään teinikauhua vaan kunnon hurmeleikkiä, jolle isot lapset saavat nauraa teatterin pimeydessä. Elokuva tarjoaakin muutamia spontaaneja naurun paikkoja syvän etelän mytologiaan perehtyneille, elokuvallisen viattomuutensa 1980-luvun rakeisen VHS-videonauhan tarjoaman kuvan ääressä menettäneille. Ja naurustahan näiden elokuvien kohdalla on kyse, täytyy olla todella häiriintynyt, jos uskoo jonkun ottavan mallia tällaisesta hurmehenkisistä leikistä.

Elokuvan sinänsä sujuvaa kerrontaa vaivaa paikka paikoin hienoinen epätasaisuus, mutta onneksi pituus on onnistuttu pitämään ideaalimitassa, joten suvantopaikkoja ei liiemmälti ole. Käsikirjoitukseen olisi tietenkin voinut panostaa enemmän, mutta tietyn kulmikkuuden voi katsoa kuuluvaksi genreen. Tarinan loppuun on jäänyt muutamia irtonaisia langanpätkiä, mutta ehkä niillä pohjustetaan tulevia lisäosia.

3D on mielestäni täysin turha lisä, jopa lisäkiusa, tässäkin elokuvassa. Kuva on liian tumma ja syvyysvaikutelmaa haetaan melko naurettavilla keinoilla, kuten sijoittamalla kamera toistuvasti huoneen perälle ja rajaamalla etuala vaikkapa porraskaiteen pienoilla. Kuvallisia jippoja on haettu esimerkiksi näyttämällä moottorisahan penetraatio ruumisarkkuun arkussa makoilevan näkökulmasta, mutta kyllä asetelma toimisi ilman 3D-kuvaakin.

Elokuva onnistuu salakavalasti ujuttamaan moottorisahan rauhoittavan rutkutuksen turruttamaan mieleen epäilyn siitä, josko ohjaajalla on ollut jotain sanottavaakin kirkumisen, silpomisen, pimeässä säntäilyn ja veren lotinan ohella. Viime aikoina jälleen kerran tapetilla ollut amerikkalaisten ase- ja tappoinnostus näyttäytyy näet humoristisen paljaana pikkukaupungin junttien jaellessa oman käden oikeutta friikkiperheelle vedoten "hyvän kirjan" sanomaan. Pikkukaupunki on edelleen amerikkalaisen pimeyden tyyssija, ja Leatherface on yhä edelleen Teksasin sympaattisin hahmo.