Terminator: Dark Fate valkokangas

Tulevaisuutta voi muuttaa. Mutta ei näköjään sitä tulevaisuutta, jossa Terminator-elokuvien henkiinherätys olisi muutakin kuin vain jatkuva pettymysten sarja. Vuoden 1991 Terminator 2 – Tuomion päivän jälkeen tuhokoneista kertoneet teknotrillerit ovat uponneet toinen toistaan synkempään suohon seuraavan osan korjatessa edeltäjänsä jättämiä vaurioita. Nyt sama jatkuu Tim Millerin ohjaamassa Terminator: Dark Fatessa.

Tuomion päivä on estetty ja ihmiskunnan massatuhosta vastannut Skynet tuhottu. Tulevaisuudessa siintää kuitenkin synkkä huominen uuden tietokoneohjelman muodossa, joka on saanut nimekseen Legioona. Ihmiskunnan lupaus lepää nyt yhden henkilön, Daniella Ramosin (Natalia Reyes), harteilla, jonka kohtalo on sidottu nostamaan vastavoimien viimeiset rippeet koneellista alistajaa vastaan.

Estääkseen tulevaisuutta toteutumasta Legioona lähettää vuoteen 2019 tuhoajarobotin (Gabriel Luna), jonka on määrä eliminoida Meksiko Cityn autotehtailla työskentelevä Dani. Vastavoimat kuitenkin lähettävät suojelijaksi yhden omistaan, teknologisesti ehostetun supersotilaan Gracen (MacKenzie Davis). Kaksikon pakomatka saa pelastajan yllättävästä suunnasta, kun mukaan astuu nainen, joka aiemmin jakoi saman kohtalon kuin Dani. Tuomion päivän jälkeisen vastarintaliikkeen myyttinen pelastajahahmo, Sarah Connor (Linda Hamilton).

Dark Fate aloittaa uudelleen kakkosta seuranneen tarinajatkumon hyläten kolmen viimeisimmän Terminator-elokuvan tapahtumat kokonaan. Elokuvasarjan isä ja uudessa versiossa takaisin tuottajan pallille sekä luovaksi taustahahmoksi palannut James Cameron on hahmotellut tätä jakaumaa kahtena erillisenä aikajatkumona. Samapa tuo, sillä ainakin Dark Fate irtautuu Terminator Genisysin (2015) typerästä aikapoukkoilusta ja tukeutuu ensimmäisten elokuvien toimivampaan perusrakenteeseen.

Terminator-saagaa seuratessa helposti unohtuu, kuinka simppeleihin kehyksiin ensimmäinen elokuva alun perin tukeutui. Vuoden 1984 Terminator – tuhoaja oli kaupunkiympäristöön sijoittuva intensiivinen taistelu näennäisesti kuolematonta tuhoajarobottia vastaan, jonka on määrä eliminoida ihmiskunnan viimeinen toivo. Tarinallinen materiaali muistutti B-elokuvia, mutta Cameronin käsissä kokonaisuudesta muokkautui tehokas ja dynaaminen teknotrilleri. Isompi ja näyttävämpi jatko-osa lähti laajentamaan elokuvien hahmokerrontaa ja temaattista käsittelyä. Tämän myötä Linda Hamiltonin Sarah Connorista tuli osa sitä ikonista hahmokuvastojen sarjaa, josta elokuvat parhaiten muistetaan.

Tähän suhteutettuna Dark Fate tuntuu lähinnä aiempien osien myötä kyhätyltä jälkijättöiseltä uusrakennelmalta. Teos imitoi näkyvästi aiempien elokuvien peruskuvioita integroiden uudet hahmot hätäisesti osaksi tätä pakettia. Kosketuspintaa uusiin tulokkaisiin pyritään luomaan käytännössä tyhjästä, mikä johtaa latteaan sanailuun ja elottomaan henkilödraamaan, jonka varaan elokuva asettaa tarpeettoman suuren kerronnallisen painolastin. Ihmiskohtalon vaa’ankielenä toimiva Dani jää toivottoman mitäänsanomattomaksi haahuilijaksi omassa tarinassaan ja vanhojen hahmojen nostalgiapuristelu tuttujen dilemmojen kanssa ei jaksa kauaa viehättää.

Sääli sinänsä, sillä naisten muodostama trio tarjoaa kyllä asetelmallisesti raikkaan tulokulman toimintaelokuvien nykyvirtaan. Gracea esittävän MacKenzie Davisin raa’an voimakas karisma vetää puoleensa ja aiempien elokuvien mystifioitu Äiti Maria -hahmokuvasto saa osakseen tervetullutta reflektiopintaa. Ajatusta ja ideaa on selvästi mukana, mutta kuolleilla hetkillä kuorrutettua rakennelmaa ei orastavan potentiaalin turvin kuitenkaan pelasteta. Lopputulos on vetovoimaton ensiaskel uudelle elokuvasarjalle, jonka luotsaamat odotukset tulevia harppauksia kohtaan ovat käytännössä olemattomat.

Yksi Terminator-elokuvien perusajatuksia on ollut, että tulevaisuutta ei voi pysäyttää, mutta kohtaloa voi muuttaa. Ottaen kuitenkin huomioon sen jatkuvan epäonnistumisten sarjan, johon Cameronin elokuvasaaga on uponnut, lienee viimein syytä vain hyväksyä Terminator-elokuvien lopullinen kohtalo.