Teksasin moottorisahamurhat valkokangas

Uusintafilmatisointeja tehdään, vaikka ani harvoin niillä on mitään arvoa suhteessa alkuperäisteoksiin. Kirjallisista lähteistä ammennettujen elokuvien uusintaversiot ovat sikäli perusteltuja, että parhaimmillaan ne tuovat esiin uusia näkökulmia ja tulkintoja aiheesta – hyviä esimerkkejä ovat monet kirjallisuuden merkkiteokset erilaisine elokuvasovituksineen. Mutta se, että elokuvia toisinnetaan eli tehdään monotonisesti vain uudestaan, ei kerro muusta kuin mielikuvituksen puutteesta. Ei voi kuin hämmästellä sitä, miten elokuvahistoriassa paikkansa lunastaneista teoksistakin kehdataan tehdä toisintoja. Puuhan mielekkyyttä voisi verrata taulujen kopioimiseen: mitä muuta kuin koristeellista arvoa on mestariteosten jäljitelmillä, ovat ne teknisesti kuinka hienosti tehtyjä tahansa.

Tobe Hooperin kauhuklassikon The Texas Chain Saw Massacre (1974) uudelleenfilmatisointi on yhtä pölhö projekti kuin Alfred Hitchcockin Psychon (1960) toisinto vuodelta 1998. Kumpikin on teknisesti laadukas, mutta mitään annettavaa näillä elokuvilla ei ole – niin syvälle elokuvaharrastajien tajuntaan ovat alkuperäisteokset syöpyneet. Uusiokyhäelmät kykenevät korkeintaan todistamaan alkuperäisteosten tehon ja voiman, sillä markkinamaakareiden tekemät re-maketkin ovat nykyistä keskivertotuotantoa kiinnostavampia. Karua kertomaa nykykauhun lamaannuttavan huonosta tasosta.

Tarinaa tai juonta ei Texasin moottorisahamurhien yhteydessä ole tarvetta enempiä selvitellä, sillä jonkinlaiseen yleissivistykseen voidaan jo lukea tietoisuus juonirungosta, jossa joukko teini-ikäisiä eksyy syrjäseudulle kohdaten siellä paikallisia kummajaisia ja sitten alkaa lahtaus. Tästä skenaariosta on väsätty lukematon määrä toisiaan muistuttavia kauhuelokuvia.

Saksalaissyntyisen musavideonikkari Marcus Nispelin ohjaama uusintasahaus perustuu pääpiirteiltään vuoden 1974 käsikirjoitukseen. Muutoksia on toki tehty. Enää eivät nuoret palaa lapsuuden maisemiin vaan nostalgisesti matkalla Lynyrd Skynyrdin konserttiin harhaudutaan maria poltellen syrjäseudun teille. Nykyään pitää olla myös korrekti, eikä invalidista saa tehdä ärsyttävää, siksipä Franklin pyörätuoleineen on heivattu pellolle. Tarinan alkuperäiset motiivit yhteiskunnallisine kosketuspintoineen ja tapariitteineen aina kannibalismia myöden on häivytetty pois. Näin tarinalta on kadonnut tarkoitus ja juoni rakentuu tyhjänpäiväisen juoksentelun varaan. Lopputulos muistuttaa puistattavasti viime vuosien teinikauhuelokuvia. Kauhuelementti tämäkin.

Alkuteoksen omaperäisestä niukkuuden neroudesta ja audiovisuaalisesta pioneerityöstä ei ole mitään jäljellä. Pääosiin on nostettu sauhuava moottorisaha – joka sekään ei ole enää keltainen McCulloghin klassikko – ja Jessica Bielin tissit niin märkinä kuin kylminäkin. Ylipitkää mekastusta ei ole edes ymmärretty lopettaa ajoissa ja kaiken ryhtinsä menettäneenä elokuva on lopulta läpitylsä. Ainokaisen valopilkun ja edes pienen vivahteen alkuteoksen vinksahtaneeseen maailmaan antaa R. Lee Ermeyn esittämä sheriffi.

Vaikea sanoa mikä rahanhimoinen mielenhäiriö Tobe Hooperilla ja toisella alkuperäiskäsikirjoittajalla Kim Henkelillä on ollut, kun ovat olleet mukana jopa tuottamassa tätä mahalaskua omasta klassikostaan. Sen sijaan, että valkokankaille syydetään tällaista uusiosylttyä, toivoisi joskus vielä näkevänsä isolla kankaalla Hooperin hupaisan jatko-osan Moottorisahamurhistaan. Vuonna 1986 valmistunut The Texas Chainsaw Massacre 2 on edelleen yksi kaikkien aikojen huisimpia jatko-osia – kaukana kaiken terveen järjen tuolla puolen.