Kylmäävää lämpöä
Juho Kuosmasen Taulukauppiaat on herättänyt positiivista huomiota. Voitto Cannesin opiskelijaelokuvien sarjassa on hieno saavutus. Pirkanmaan elokuvakeskus kunnostautuu jälleen kerran pienen suomalaiselokuvan levittäjänä. Harvemmin meillä tuodaan teattereihin tunnin mittaista elokuvaa, tosin Taulukauppiaidenkin alkukuvana nähdään Kuosmasen aiempi ohjaus, puolituntinen Kaupunkilaisia (2008).
Taulukauppiaat on hämäävä elokuva. Jos ei tiedä katsovansa käsikirjoitettua fiktiota, elokuva uppoaa katsojaansa dokumenttina, niin lähellä muoto on viime vuosien suomalaista dokumenttielokuvaa. Taulumaalarin, kaupustelijan ja näiden autokuskin arkisen tragikoominen tarina raottaa juuri sitä Suomea, jota ei yleensä nähdä – kuin dokumenteissa. Elokuvan muotokieli tukee hyvin tarinaa ja sisältöä, mikä on selkeästi teoksen vahvuus, mutta myös sen ongelma.
Taulukauppiaiden tarina on kuvaaja JP Passin käsialaa ja sisältää miehen omia kokemuksia kahden taulukauppiaan kuskina olemisesta. Omakohtaisuus selittänee sen, että osa kohtauksista on liiankin hykerryttäviä ollakseen silkkaa mielikuvituksen tuotetta. Passin kuvaustyö on myös ansiokasta. Talvipakkanen on harvoin piirtynyt yhtä kylmäävästi kuviin kuin jäähuuruisen takatuuppari-Transporterin ohjaamossa, jonka tunnelma on käsinkosketeltavan kolea. Kylmäävän miljöön vastapainona on tarinan henkilöiden, erityisesti Auli Mantilan esittämän maalarin ja kuskina toimivan Teppo Mantereen välille kehittyvä inhimillinen ja vähäeleisen lämmin ystävyyssuhde. Näyttelijätyö onkin elokuvassa erittäin onnistunutta.
Muoto ja tarina ovat toisiaan tukien niin hyvässä tasapainossa, että se toimii jo etäännyttävästi suhteessa henkilöhahmoihin, joihin on elokuvan edetessä yhä vaikeampi uskoa, niin paljon kuin heistä haluaisikin pitää. Elokuvallisesti asiat sointuvat liian hyvin yhteen, mikä dokumentinomaisessa muotokielessä syö uskottavuutta varsinkin henkilöhahmoilta, joiden fiktiivisyydestä on koko ajan tietoinen. Lisäksi Taulukauppiaiden draaman kaari ei ole täysin jäntevä, mikä dokumenteille on jopa ominaista ja harvoin edes ongelma, mutta fiktiossa se jättää liikaa jännitteitä auki. Hahmojen tarinat jäävät osin vaillinaisiksi.
Yli parituntisiksi paisutettujen Hollywood-elokuvien kohdalla joutuu monesti marisemaan siitä, että niiden tarinat ja paperinohuet henkilöhahmot eivät kantaisi edes tunnin mittaista elokuvaa. Taulukauppiaiden kohdalla asia on täysin päinvastoin: tarina ja henkilöhahmot olisivat ongelmitta kantaneet täyspitkän elokuvan ja tällöin tarina henkilöhahmoineen olisi kyennyt kasvamaan täyteen mittaansa.
Toimituskunnan keskiarvo: 3,7 / 3 henkilöä
Seuraava:
Vaihtamalla paranee
Rutiinilla ohjattu romanttinen komedia keskittyy kierrättämään lajityypin kuluneimpia kliseitä.
Edellinen: Nowhere Boy
Ei tarvitse olla Beatles-fani nauttiakseen elokuvasta, joka toimii inhimillisenä nuoruudenkuvana teinipojasta iloineen ja suruineen.