Arki ja unelma

Espanjalais-argentiinalaisella kokoonpanolla kursitun elokuvan tuominen Hollywood-mössölle totutetulle suomalaiselle yleisölle kuulostaa kulttuuriteon ja uhkarohkean riskibisneksen avioliitolta. Uhkarohkeus herättääkin lähinnä oikeutettuja ennakkoluuloja elokuvaa kohtaan. Taasko etelän lämmöstä on maahamme pöllähtänyt taiteellinen tai tekotaiteellinen marginaalielokuva osoittamaan tilastoihin, ettei nyt koko vuotuinen teatteritarjontamme sentään koostu pelkästään amerikkalaisista tai englantilaisista valtavirtaelokuvista? Tai toinen yhtä asiallinen ja aiheellinen kysymys: "Taasko maahamme on tuotu älykkömieliä ja korkeimman korkeakulttuurin ystävien mieltä lämmittäviä taidenautintoja, jotka symbolikielellään hyväilevät vain ainoastaan kaduntallaajien pientä vähemmistöä ja jotka pyyhältävät ’normikatselijan’ pään ylitse edes hilsettä pölläyttämättä."

Jaime Chávarrin ohjaus Tango kahdelle osoittaa pahimmat (ja varauksellisetkin) ennakkoluulot turhiksi. Elokuva ei ole kunnianosoitus symbolikielelle tai pyrkimys tavoitella taidetta taiteen vuoksi ja nousua joksikin elämää ja/tai elokuvaa suuremmaksi. Edes elokuvan nimen, Tango kahdelle, vaarallisesti lupailema ylenpalttinen taivuttelu ja musisointi ei ole tarinassa itsetarkoituksellisesti mukaan sullottua pakkopullaa tai ylimitoitettua vain performanssista toiseen etenevää saippuilua. Chávarrin ohjaus onkin tyypillistäkin tyypillisemmän taide-elokuvan sijaan lämminhenkinen melodraama rakkaudesta ja unelmasta, arjesta ja ahdistuksesta. 1930-luvun Buenos Airesiin sijoittuva kertomus ei pyri edes olemaan kansallinen eepos historiasta, vain kulkuritarina tähtiä tavoittelevista kulmakunnan kavereista. Ehkäpä elokuvaa voisikin parhaiten kuvata argentiinalaiseksi Kulkuriksi ja joutseneksi, tosin (huomattavasti) vain paremmin tehtynä! Tango kahdelle ei syyllisty nostalgisoimaan vain nostalgisoimisen vuoksi suomalaisen kollegansa tavoin.

Tango kahdelle on onnellisella lopulla terästetty surullinen kertomus rakkaudesta ja unelmasta. Tarina on yksinkertainen mutta puhutteleva. Nainen (Aitana Sánchez-Gijón) rakastuu kulmakuppilan kaunokurkkuun (Dario Grandinetti) vain koska hänen ihastuksensa ääni muistuttaa argentiinalaisen kansallissankarin, näyttelijän ja laulajan (myös Dario Grandinetti) ääntä. Vanha rakkaus saa antaa tilaa uudelle! Väärin perustein solmittu liitto natisee saumoistaan ja joutuu todelliselle koetukselle kohtalon tarttuessa peliin ja ryhtyessä pelaamaan omaa shakkiansa laudan hahmoilla. Vaatimattomin elein Tango kahdelle tempaa katsojansa musikanttien mukaan kiertueelle Etelä-Amerikan mantereelle. Näyttelijät loistavat hahmoissaan ja kerronta on etenevää, muutamat humoristiset heitot vangitsevat katsojan pohtimaan latinalaisen sielunelämän syövereitä. Tango kahdelle onkin outo lintu Pohjolan perukoilla – positiivisessa mielessä.

* * * *
Arvostelukäytännöt