Supernova valkokangas

Nuori englantilainen ohjaaja-käsikirjoittaja Harry Macqueen on elokuvantekijänä varsin tuntematon nimi, ainakin kansainvälisillä kentillä. Miehen elokuvatöihin lukeutuu tätä nykyä vasta kaksi kokopitkää teosta: vuonna 2014 valmistunut pienen budjetin henkilödraama Hinterland sekä nyt valkokankaille saapuva Supernova.

Keski-ikäinen pariskunta Tusker (Stanley Tucci) ja Sam (Colin Firth) kulkevat asuntoautolla läpi Englannin järviseudun. Keskustelu koostuu myötämielisestä naljailusta, josta kaikuu läpi miesten välisen yhteiselon pitkät jäljet. Pinnan alla kuitenkin kuplii hiljainen tragedia. Nopeasti etenevän dementian merkit ilmenevät Tuskerin puheessa ja toimissa. Matkan on tarkoitus tarjota miehelle mahdollisuus kirjansa kirjoittamiseen ja nauhojen äänittämiseen Samin kanssa. Mielessä on kuitenkin muut suunnitelmat.

Road-elokuvan muotoon puettu sairauskertomus tukeutuu tuttuihin kysymyksiin irti päästämisestä, elämän mittaisesta rakkaudesta ja siihen kietoutuvasta itsekkyydestä. Macqueenin ohjaustyyli on herkkää, vaitonaista ja pienieleistä. Maailmankaikkeuden muutokset heijastuvat ihmiselon hetkellisyydessä. Pieniin kuoriin nidottu teos pitää sisällään suuria ulottuvuuksia.

Intiimi kokonaisuus luottaa ensisijaisesti kahden päänäyttelijänsä väliseen kemiaan ja tulkintaan. Macqueen antaa kaiken tilan Firthille ja Tuccille rakentaa kahden pitkään eläneen intellektuellin välistä kanssakäyntiä, johon kuuluu niin turhautumista, surua kuin rakkauttakin. Ammattitaitoisten luonnenäyttelijöiden suorituksissa kiteytyy elokuvan sielu ja puhuttelevuus. Samalla toivoo, että elokuvalla riittäisi rahkeita sukeltaa syvemmälle.

Kun oma elämä alkaa hiljalleen lipua otteesta, mihin voi enää tarttua? Kuinka kontrolloida lopputulosta, jonka päämääränä on kontrollin täydellinen menettäminen? Rinnalla kulkeva kumppani on valmis antamaan kaikkensa toisen puolesta, mutta kyse on lopulta yhden ihmisen itsekkäästä päätöksestä. Rakkauden lopullinen mitta on vähemmän toisen puolesta uhrautumisessa ja enemmän rohkeudessa päästää toisesta irti.

Supernova purkaa tätä inhimillistä tragediaa palasiksi, mutta ei pääse juuri pintaa syvemmälle. Elokuva luottaa enemmän sentimentaaliseen herkistelyyn eikä ohjaudu lähelle niitä piinaavia kysymyksiä, joita kompleksinen suhdekuvaus luontevasti tarjoaisi. Kokonaisuus on koskettava, mutta sen jättämä jälki haalistuu nopeasti. Michael Haneken Rakkauden (2012) kaltaista syväluotaavaa luentaa on turha odottaa.

Pittoreskilla herkkyydellä ratsastava lopputulos on riittävä mutta ei muistettava. Dick Popen upeat maisemaotokset kehystävät raameja, joiden sisällä sykkii kahden näyttelijän humaani ja avoin tulkinta. Performatiivinen vahvuus kannattelee kokonaisuutta, mutta vain osittain. Kauniita lauseita elegantisti kuiskiva teos ei lopulta sano riittävästi ollakseen muuta kuin ajoittain koskettava ihmissuhdedraama.