Séraphine valkokangas

Séraphine oli Ranskan César-gaalan yllättäjä 2009, kun elokuva kahmi palkintoja Cannes suosikkien Luokka ja Eräs joulutarina -elokuvien nenän edestä. Elokuva on keskittynyt kuvaamaan ensimmäisen maailmansodan ympärillä tapahtuvia muutoksia taidemaailmassa itseoppineen taiteilija Séraphinen ja taidekriitikko Wilhelm Uhden kautta. Se ei keskity maalailemaan kuvaa Séraphinen vaikeasta elämästä, vaan nostaa naistaiteilijan aseman esiin laajemmassa kontekstissa.

Taidekeräilijä ja -kriitikko Wilhelm Uhde saapuu Ranskan maaseudulle, Senlisin kylään viimeistelemään artikkeliaan. Eräänä päivänä hän löytää kiinnostavan puumaalauksen, jonka tekijäksi paljastuu kylässä siivoojana ja pyykkärinä työskentelevä Séraphine Louis. Uhde saa Séraphinen uskomaan kykyihinsä, mutta ennen kuin hän pääsee edistämään naisen uraa syttyy ensimmäinen maailmansota ja saksalaisen on pakko poistua Ranskasta.

Tyylitään Séraphine muistuttaa enemmän Tyttö ja helmikorvakorua (2003) kuin ranskalaisia elämänkertaelokuvia. Se ei esimerkiksi Pariisin varpunen – Edith Piafin (2007) tavalla keskity taiteilijan elämän pikkutarkkaan summaamiseen, vaan esiin nousevat taiteilijan elämän kannalta tärkeimmät vuodet. Työskentely nousee persoonallisuutta tärkeämmäksi. Tämä ratkaisu jättää Séraphinen hieman etäiseksi, mutta toisaalta se sallii katsoja tutustua hänen omalaatuisiin värien valmistamisprosesseihinsa sekä tinkimättömään työskentelymoraaliin. Yolande Moreaun esittämässä Séraphinessa yhdistyy halu maalata ja uskonnollinen hurmio hiljaisella ja vähäeleisellä tavalla, josta kuitenkin kumpuaa suunnatonta voimaa.

Vaikka Séraphinea ei suoraan rinnasteta aikakauden miestaiteilijoihin, on pinnan alla koko ajan luettavissa naistaiteilijoiden alistetumpi asema. Séraphinen kohdalla tämä merkitsee koulutuksen puutetta ja vaikeutta löytää aikaa taiteen tekemiselle. Voidakseen ostaa maaleja ja kankaita on hänen pakko tehdä töitä uupumuksen partaalle ja käyttää yöt maalaamiseen. Edes Uhde ei tajua Séraphinen ongelmia. Vaikka hän yrittää kannustaa naista jättämään työskentelynsä vähemmälle, ei hän silti pysty luopumaan tästä omana palvelijanaan.

Séraphine on kiireettä etenevä tarina täydellisestä heittäytymisestä taiteelle ja vahvasta uskosta. Sen kohdalla ei ole lähdetty tekemään elämänkertaelokuvaa helpoimmalla tavalla keskittyen taiteilijan mielenterveydellisiin ongelmiin, vaan se nostaa hänen intensiivisen työskentelykautensa korkeammalle asemalle.