Rakkaudelle, Béatrice valkokangas

Ranskalainen ohjaaja-käsikirjoittaja Martin Provost on tunnettu vahvoista naiskuvistaan. Suomenkin valkokankailla nähdyt Séraphine (2008) ja Violette (2013) nostivat kumpikin esille taide- ja kirjallisuushistoriassa vähemmän huomioidut naishahmot, joiden omaleimaiset henkilökuvat kertovat myös tarinaa aikakautensa yhteiskunnasta. Elokuvat karttoivat oivallisesti naiseuden mystifioinnin ja pinnallisen estetisoinnin, joiden vangiksi ranskalaiset ohjaajat usein jäävät.

Samalla tiellä jatkaa myös Provostin uusin elokuva Rakkaudella, Béatrice. Yhtäältä kyseessä on kuitenkin myös selvä siirtymä pois edeltävien elokuvien taiteilijakuvista ja aikalaisdraamoista. Tarinassa kätilönä työskentelevä Claire (Catherine Frot) saa kirjeen edesmenneen isänsä vanhalta rakastajattarelta, Béatricelta (Catherine Deneuve), joka haluaa tutustua naiseen paremmin. Pian Clairelle paljastuu, että Béatricella on aivokasvain, eikä hän usko elävänsä enää kovin pitkään.

Rakkaudella, Béatrice on nykyaikainen arkielämänkuvaus kahdesta eri ikäpolven naisesta, jotka muutoksen keskellä löytävät toisensa. Se on myös tarina vastapoolien törmäyksestä. Hedonistinen ja toimissaan rajoittamaton Béatrice on vahvasti minäkeskeinen vapaamatkustaja ja täydellinen vastakohta Clairelle, joka ei juo, ei polta ja on muutenkin elintapojensa suhteen pikkutarkka. Kätilönä nainen on oppinut vaalimaan elämää saattaessaan ihmisiä maanpäälliselle matkalleen, samalla kuitenkin pysähtymättä miettimään mikä tekee elämisestä elämisen arvoista.

Mukana kulkee paljon kauniita ajatuksia ihmissuhteista ja läheisyydestä, joiden vetovoimaa kuitenkin latistetaan imelällä romantisoinnilla. Provostin uusin ohjaus poikkeaa aiemmista teoksista kohti tavanomaista hyvän mielen elokuvaa, jossa toitotetaan onnen ja vapauden ihanuutta. Lopputulos on lähellä Halpa hallin maisemakorttia, johon on painettu vain koristekirjaimin ”Vive la vie!”.

Hyvän olon ideaaliksi tarjotaan pienen puutarhamökin mullissa pyöriskelyä kahleista irtautuneen maanteiden rekkakuskin kanssa. Ohjaajan sydän lepää myös supistetuille synnytysosastoille, joiden lämmin ja suopea ihmisläheisyys asetetaan vastakkain vauvoja liukuhihnalta ulos puskevien kapitalististen suursairaaloiden kanssa. Asetelman keinotekoisuutta on hyvin tuskallista niellä pureksimatta.

Ulkokultaisen sävyn lisäksi elokuvaa vaivaa Provostin töiden tyypilliset ongelmat. Ohjaaja osaa kyllä luoda kompleksisia ja persoonarikkaita hahmoja, mutta kerronnan harhaileva kuljetus etäännyttää nopeasti kohteistaan. Hiljalleen alkaa ymmärtää, miksi aiempia elämänkertaelokuvia jaksotettiin episodimaisten väliotsakkeiden avulla.

Suurin kiitos lepää pääosien Catherineissä, jotka pitävät paattia pinnalla. Frot paikantaa Clairen roolissa kuoreensa sulkeutuneen ihmisen kovuutta, joka murtuu raskaiden hetkien äärellä. Ranskalainen valkokangaslegenda Deneueve antaa puolestaan inhimillisen ja tunnistettavan tulkinnan hahmolle, jonka minäkeskeisyyden taakse kätkeytyy hyvin rikkonainen ihminen.

Rakkaudella, Béatrice ei kangistu vain ohjaajan aiempien töiden vaan myös muiden samaan kenttään istuvien elokuvien edessä. Viimevuotinen Pedro Almodóvarin Julieta onnistui äidin ja tyttären välisessä tarinassa huomattavasti Provosin naiivia hyvän mielen aikuisdraamaa paremmin. Elokuva jatkaa kyllä ohjaajan onnistuneiden naiskuvien sarjaa erinomaisten roolitöiden saattelemana. Aiempien teosten purevuutta siitä jää silti kaipaamaan.