Salla – Selling the Silence valkokangas

Kun elokuva alkaa tarinalla Jyrkin talvella kuolleesta koirasta, jonka Jyrki laittoi pakastimeen, koska maa oli jäässä, tietty arjen absurdi taso on saavutettu heti kättelyssä ja katsoja tietää katsovansa dokumentin muotoon puettua tragikomediaa suomalaisuudesta. Joku voisi tarkentaa lappilaisuudesta, mutta kyllä nyt ollaan syvällä suomalaisuudessa, sillä tilanteet ja ihmiset eivät juuri poikkea toisistaan ollaan sitten varsinaissuomalaisessa saaristokunnassa tai Sallassa, tai jossain niitten välillä.

Jyrki on Salla – Selling the Silence -elokuvan päähenkilö. Hänen tarinansa avautuu vähitellen elokuvan edetessä. Koiran hautaamisesta kertovasta epilogista lähtien yksi asia on kuitenkin selvää: Jyrki on hyvä ihminen, sillä koiransa hautaava mies ei voi olla paha. Jyrki on se konkreettinen hahmo, jossa kiteytyy dokumentin muiden tarinoiden esiintuoma mielenmaisema ainaisista pettymyksistä ja siitä peräänantamattomasta yrittämisen kipinästä, joka niin lappilaisuuteen kuin suomalaisuuteenkin lähtemättömästi kytkeytyy. Tosin saattaa olla, että etelän pullamössötaajamissa tästä todellisuudesta on jo vieraannuttu.

Dokumentin ydinhahmon rinnalla kuljetetaan tarinapolkuja, joissa Sallan ja sen naapurikunnan Pelkosenniemen kunnanjohtajat yrittävät löytää kurjissa työttömyysluvuissa kärvisteleville kunnilleen uutta tulevaisuutta eteläisen naapurinsa, Kuusamon Rukan menestystarina mielessään. Sallassa olisi uraania, mutta uraania ja matkailua ei voi yhdistää eikä pelastusta tunnu löytyvän joulupukista saati junaradasta. Naapurissa Pelkosenniemellä kaavaillaan 50 000 makuupaikan lomakaupunkia, Pohjolan Las Vegasia. Hanketta puuhaava eteläsuomalainen liikemies hyppyyttää hölmistyneen oloisia paikallisia pitkin jorvikoita ja puhuu luonnon auttamisesta ja parantamisesta, ja viskelee samalla tupakannatsansa suoraan suolle.

Elokuvien tuotantopuolelta pitkän kokemuksen omaava Markku Tuurna on ohjannut onnistuneen dokumentin, jossa eri tarinoiden palaset löytävät paikkansa muodostaen ehjän kokonaisuuden, jonka tulkinta on jätetty viisaasti katsojalle. Dokumentin tekijät eivät ole valinneet puolta vaan antavat kuvien kertoa, vaikka toki jo näytettävien kuvien valinta on aina puolien valitsemista ja tulkinnan ohjaamista, mutta taitavasti Tuurnan johdolla on vältetty osoittelevan dokumentin sudenkuopat.

Dokumentti herättelee aiheellisesti pohdintaa siitä, onko luonnontilaisten alueiden rakentaminen turismin edessä välttämätöntä vai voisiko koskemattomuus olla lopulta se suurempi valtti. Turismin kyseenalaistaminen tulevaisuuden ja talouden kannalta on paikallaan, kuten Sallan joulumatkailuyrityksestä kertovan osuuden lopussa todetaan: suurin osa matkailun tuomista rahoista meni matkanjärjestäjille. Massaturismista yleensä hyötyvätkin muut kuin paikalliset, joille jäävät roposet ja jälkien korjaaminen, ja samalla he ovat usein menettäneet alkuperäisen elinkeinonsa, kulttuurinsa ja luonnon. Näin on kaikkialla maailmassa, jossa turismin nimissä on pyritty kehittämään taloutta ja paikallisten toimeentuloa.

Salla – Selling the Silence nostaa esiin myös elokuvataiteemme parissa jopa yllättävän vähän käsitellyn aiheen, 1990-luvun laman, sen todellisen laman ja pankkikriisin, joka kovisteli maatamme kovalla otteella ja syöksi monen rehellisen suomalaisen elämän epäinhimilliseen kurimukseen. Jyrki oli yksi heistä. Hän menetti isoisänsä perustaman kaupan ja ajautui konkurssin myötä jättimäisiin velkoihin. Pohjalta löytyi kuitenkin elämänvaloa ja perheen perustamisen myötä Jyrki on palannut yrittämisen tielle, muun muassa myymällä työttömyydestä kärsiville sallalaisille ilotulitteita.

Jotain sanoinkuvaamattoman kouriintuntuvaa kiteytyy suomalaisesta periksiantamattomuudesta kohtauksessa, jossa kovia kokenut Jyrki kuskaa leikkimökkiä pakettiautonsa perään kytketyllä lavetilla. Jossain metsätien siimeksessä auto jää kiinni ja loputtoman yrittämisen epätoivoissa, dokumentin ohjaaja, Jyrkin serkku Markku Tuurna toteaa kameran takaa: ”Minusta tuntuu, että tämä voisi onnistua paremmin huomenna.” Hetken hiljaisuuden jälkeen pakettiauton ohjaamon avoimesta ovesta kuuluu: ”Minä vähän luulen, ettei tämä sujuisi huomenna yhtään sen paremmin.” Jyrki vetää oven kiinni ja jatkaa yrittämistä. Sellaista on elämä, todellisuudessa.