Punainen labyrintti valkokangas

Joka vuosi media löytää jonkun kovia kokeneen kansan länsimaisten kuluttajien äimisteltäviksi. Kantaahan on hyvä ottaa, vaikka sitten nojatuolin pohjalta. Tänä vuonna katse on suunnattu tiukasti Tiibetin tapahtumiin. Saman tien huomio on taas kiinnittynyt Kiinan ihmisoikeusrikkomuksiin, jotka olivatkin jo painumassa taka-alalle, kun Yhdysvallatkin Clintonin suulla epäsuorasti ilmoitti, ettei ihmisoikeuspolitiikka ole kytköksissä maiden keskinäisen kaupan kehitykselle. Punainen labyrintti pureutuu siis ainakin periaatteessa ajankohtaisen aiheeseen kuvatessaan amerikkalaisen liikemiehen taistelua oikeuksiensa puolesta Kiinassa.

Amerikkalainen liikemies Jack Moore (Richard Gere) saapuu huippuluokan liikeneuvotteluihin. Lähtiessään juhlimaan yökerhoon hän törmää kiinalaiseen kaunottareen, jonka luo hän päätyy yöksi. Aamulla krapulaista miestä odottaa karmea herätys: nainen on murhattu!

Poliisi pidättää miehen ja hänen tilanteensa näyttää lähes toivottomalta, sillä USA:n viranomaisetkaan eivät voi pelastaa miestä, jonka vastainen todistusaineisto on lähes aukoton. Miehen asianajajaksi tulee Shen Yuelin (Bai Ling), nuori ja järjestelmälle uskollinen asianajaja, joka on aluksi vakuuttunut tämän syyllisyydestä. Ristiriitainen todistusaineisto murentaa kuitenkin pikkuhiljaa naisen puolueuskollisuuden ja hän alkaa tosissaan uskoa miehen syyttömyyteen. Kulissioikeudenkäynniksi tarkoitetun istunnon muuttaminen oikeasti oikeudenmukaiseksi on kuitenkin vaarallinen pyrkimys…

Vankina vieraassa maassa

Jon Avnetin (Paistetut vihreät tomaatit) ohjaama elokuva yhdistää kaksi tuttua, hyvinkin mielenkiintoista ja moneen kertaan sovellettua juonikaavaa. Ensimmäisessä niistä vieraassa maassa vieraileva jenkki törmää paikallisen järjestelmän epäoikeudenmukaisuuksiin ja joutuu kamppailemaan paikallisia telaketjusaappaisia nilkkejä tai kivikasvoisia byrokraatteja vastaan. Esimerkkinä voisi mainita vaikkapa latinalaiseen Amerikkaan sijoittuvat poliittiset jännärit. Toisessa variaatiossa syytöntä miestä syytetään murhasta, ja hänen täytyy hankkia todisteet hinnalla millä hyvänsä. Klassisena esimerkkinä on tietysti Alfred Hitchcockin Väärä mies (The Wrong Man, 1956)

Punainen labyrintti on siis elokuva jenkistä, joka joutuu vieraalla maalla syytetyksi murhasta. Alkupuolen kuvaus kiinalaisen oikeusjärjestelmän töksähtelevästä byrokraattisuudesta on kiinnostava niin kauan, kun kulttuurierojen kuvaaminen on juonen keskiössä. Pohja putoaa pois tarinan muuttuessa eksoottiseen ympäristöön siirretyksi juristijutuksi.

Kravattimiehen kehityskertomus

Richard Gere on kyyninen juppi, josta tulee länsimaisen oikeuden esitaistelija, kun hän altruistisen lakinaisen kohdattuaan joutuu punnitsemaan sisäiset arvonsa. Kuulostaako tutulta? Vastaavia kasvukertomuksia on nähty ennenkin, tosin huomattavasti jämäkämmin esitettynä kuin tämä loppupuolella saarnaamisen puolelle yltyvä välipala. Lopussa Gere ja Bai Ling kuulustelevat todistajia parhaaseen Perry Mason -tyyliin ja näin kiinalaisen oikeusistunnon realistiset kehykset heitetään romukoppaan riittävän dramatiikan varmistamiseksi.

Punainen labyrintti voidaan niputtaa otsikon "hyvää tarkoittavat elokuvat" alle. Tiibetin ystävänä ja Kiinan ihmisoikeuspolitiikan tiukkana kritisoijana tunnettu Gere on epäilemättä ollut liikkeellä vilpittömin mielin. Joka tapauksessa muutaman vuoden päästä moiset hyvät tarkoitusperät ovat karisseet ja elokuva näyttää siltä, mitä se oikeasti on: onnettoman keskinkertaiselta ja kompromisseilla vesitetyltä tekeleeltä.

Richard Gere näyttää Michael Douglasin tavoin erikoistuneen menestyvän miehen rooleihin. Molemmat herrat ovat suhteellisen varmoja valintoja menestystä etsivälle tuottajalle. Vannoutuneet elokuvaharrastajat pitävät tällaista profiloitumista osoituksena keskinkertaisuudesta, mutta ehkä tähtinäyttelijöiden roolivalinnoilla on vankka kaikupohja jossain suuren yleisön kollektiivisessa alitajunnassa. Ylemmän keskiluokan on ainakin helppo samaistua vaikeuksiin joutuvaan kravattimieheen.