Oikeuden kasvot valkokangas

Oikeuden kasvot nähtyäni on helpompi ymmärtää, miksi Al Pacinoa ja Robert De Niroa on niin harvoin nähty samassa elokuvassa. Kaksin ei ole aina kaunihimpi. Ennen tätä entiset laatunäyttelijät on nähty Kummisetä 2 ja Heat - Ajojahti -elokuvissa, joissa kummassakaan herrat tosin eivät varmuudella näy samaan aikaan samassa kuvassa.

Tässä kolmannessa yhteistyössä kyseessä on nolo ja pitkästyttävä, ruttuisilta dollareilta haiskahtava floppi. On taidettu rahantekopajassa päättää tehdä veteraaninäyttelijäin urien kunniaksi poliisielokuva, jossa molemmat pääsevät esittelemään maneereiksi surkastuneita näyttelijäntaitojaan ja haalistuneita karismojaan.

Turk (De Niro) ja Rooster (Pacino) ovat veteraanikyttäpari New Yorkissa. He saavat tutkittavaksi ällöttäviä rikollisia listivän sarjamurhaajan mysteerin. Turk on kiihkeä ja äkkipikainen, Rooster diplomaattisempi. Vihjaillaan, että Turk olisi moraalin ja oikeuden kiihkossaan jotenkin tekemisissä murhailujen kanssa. Mutta eiväthän pöllötkään ole aina sitä, miltä näyttävät. Samassa vyyhdissä kytevät kuuma ylikomisario Karen Corelli (Carla Gugino), jonka kanssa Turk sutinoi, ja nuoremmat kovispoliisit Riley (Donnie Wahlberg) ja Perez (John Leguizamo). Milloin missäkin ristiriidoissa yritetään sitten yhdessä setviä murhia ja narauttaa huumediilereitä.

Perinteinen hyvä poliisi, paha poliisi -tyylilaji on kierrätetty jo moneen kertaan niin televisiossa kuin elokuvissakin. Siinä korostetaan yleensä miehistä yhtenäisyyttä, sekä oikein ja väärin tekemisen hiuksen hienoja rajapintoja urbaanin rikollisessa ja mädässä maailmassa. Jos et ole rikollinen, olet todennäköisesti vain astetta vähemmän korruptoituneempi poliisi, jolla on ase ja laki käytössään. Velvollisuuden ja lain tuoman mahdollisuuden moraalia tutkaillaan toisinaan kiinnostavallakin tavalla. Ainakin Training Day ja Paha poliisi ovat lajissaan eri syvyyspintoja heijastavia lainvartijan kaidalta tieltä suistumisen kuvauksia.

Tämä pläjäys taas on yksinkertaisesti niin hengetön, vastenmielinen, kliseinen ja surkea, että täytyy todella ihmetellä, miten Pacino ja De Niro ovat lähteneet patsasteluun mukaan. He näyttävätkin lähinnä väsyneiltä, eläkettä kaipaavilta sydäntautipotilailta. Moraalipohdiskelu siitä, saako lain paremmalla puolella oleva rangaista kaikista kuvottavimpia rikollisia miten haluaa, jää pyssynpaukuttelun ja seksististen varjoasetelmien jalkoihin.

Käsikirjoitus, juoni ja näytteleminen ovat kaikki yhdentekevää maneerisotkua, jonka toivoisi päättyvän pian sen jälkeen, kun De Niro tekee ensimmäisen, tavaramerkiksi muodostuneen irvistyksensä. Tiedättehän, sen missä silmät muuttuvat viiruiksi, suupielet vääntyvät alaspäin ja niska nykii. Elokuvan repliikit koostuvat yleisesti vittu-sanasta ja sen ympärille kyhätyistä turhuuksista. Tässä ollaan kovia katujen kettuja.

Kaikkein nolointa on, kun seitsemänkymppiset papat esitetään viriileinä seksikoneina, joilta kolmekymppiset naiset haluavat kyytiä. Miten uskottavaa. Kaikkihan nyt asetta kantavia harmaahapsia himoitsevat. Mutta hei, kuten Rooster elokuvassa toteaa,kaikki kunnioittavat asetta. Sekös tuo vallantunnetta.

Jos haluaa fiilistellä miehiselle hengaukselle perustuvaa poliisielokuvaa, kannattaa katsoa ennemmin tummanpuhuva Miami Vice -elokuva, joka on yllättävän onnistunut versio samaisesta 1980-luvun sarjasta. Jos haluaa nähdä De Nirolta tai Pacinolta hyvää näyttelemistä, kannattaa etsiä käsiinsä Kauriinmetsästäjä, Koomikkojen kuningas tai vaikka varhainen Paniikki piikkipuistossa. Oikeuden kasvot roskaan ei pidä rahojaan tuhlata.