Pyöräretkellä Molièren kanssa valkokangas

Teatterin kulissien taakse sijoittuvilla tarinoilla on aina ollut paikkansa elokuvissa. Teatteri antaa mahdollisuuden tutkia erilaisten ryhmädynamiikkojen muodostumista tai peilata ulkomaailmaa taiteen kautta. Joskus itse teksti nousee keskeiseksi teemaksi, kun se harjoitusten tiimellyksessä ottaa vallan koko ryhmästä, kuten Kenneth Branaghin In the Bleak Midwinterin (1995) Hamletia valmistelevat näyttelijät saavat huomata. Shakespearen humanismia ja ajattomuutta on pohdittu useammissakin elokuvissa ja nyt saman tekee Philippe Le Guay Molièrelle ohjauksessaan Pyöräretkellä Molièren kanssa.

Teatteri on yhä mitta, jolla näyttelijän taidot punnitaan. Gauthier (Lambert Wilson) voi olla koko Ranskan rakastaman lääkärisarjan tähti, mutta Molièren Ihmisvihaajan pääroolilla hän haluaa osoittaa olevansa varteenotettava ja vakava taiteilija. Tukea ja apua hän lähtee etsimään entiseltä näyttelijätoveriltaan Sergeltä (Fabrice Luchini), joka on jättänyt teatterin taakseen ja elää erakkona Île de Rén saarella. Serge lupaa harkita lavalle nousemista, jos miehet jakavat pääroolin ja harjoitusprosessi sujuu mutkitta.

Pyöräretkellä Molièren kanssa on kaksintaistelu miesten välillä Alcesten roolista. Molièren aleksandriiniset runomitat sinkoilevat nopeasti miesten ottaessa mittaa toisistaan, ja vastakkainasettelu heidän välillään on vaikuttavasti rakennettu. Molièren näytelmän ihmisvihaaja Alcesten ja hyväntahtoisen Philinten roolit näyttävät aluksi jakautuvan luontevasti erakoituneen Sergen ja faneilleen omistautuneen Gauthierin välille, mutta elokuvan edetessä alkuasetelmat joutuvat kyseenalaiseen valoon. Gauthierin pinnan alla kuplii kytevä viha ja Serge alkaa pohtia myrkyllisiä sanojaan, kun päätös roolituksesta lähestyy.

Pitkälti harjoittelukohtauksiin keskittyvä elokuva on täysin kahden näyttelijänsä karisman varassa. Fabrice Luchini ja Lambert Wilson saavat näyttelemisprosessista irti hienoa komiikkaa ja osoittavat taitojaan samaa tekstikappaletta hioessaan. Kaksintaistelun panokset tuntuvat aidoilta, kun roolien vuorottelun kautta miehet yrittävät vakuuttaa toisensa oikeutuksestaan päärooliin. Ihailu ja kateus vuorottelevat miesten kasvoilla, mikä tekee omia vuorosanojaan odottavista näyttelijöistä vastustamattomia tarkasteltavia.

Pääosien esittäjät puhaltavat elämää muutoin hieman hitaasti käynnistyvään ja kovin televisuaaliseksi jäävään elokuvaan tehden siitä viihdyttävän pienen kokonaisuuden. Olivier Assayasin uusin elokuva Clouds of Sils Maria (2014) käsittelee niin ikään teatterin tekemistä ja samankaltaisia aiheita, mutta elokuvallisemmin ja osoittaen taipuvansa myös visuaalisesti näyttävään suuntaan.

Pyöräretkellä Molièren kanssa nostaa pienen mittakaavan voimavarakseen, vaikka se samalla toimii myös sitä vastaan. Sympaattinen pieni teos, olisi ehkä toimivampi television ruudulla tai teatterin lavalla, mutta toisaalta se kunnioittaa Molièren ihmistutkielmia tavalla, johon isompi teos ei ehkä olisi pystynyt.