Poor Things valkokangas

Bella Baxter (Emma Stone) on erikoinen nuori nainen, jonka hyvin omalaatuinen tiedemies tri Godwin ’God’ Baxter (Willem Dafoe) herättää henkiin. Kun Bella kasvaa, oman kodin ja suojelevaisen Godwinin rajat alkavat pikkuhiljaa kaatua päälle. Niinpä omia rajojaan etsivä Bella lähtee lipevän lakimies Duncan Wedderburnin (Mark Ruffalo) matkaan tavoitteenaan hamuta sylikaupalla avaraa maailmaa.

Poor Things (2023) on omaperäisistä ja kokeellisista elokuvistaan tunnetun kreikkalaisohjaaja Yorgos Lanthimosin pöytälaatikossa lähes 15 vuotta odottanut elokuva. Käsikirjoitus perustuu skottikirjailija Alasdair Grayn vuonna 1992 julkaistuun kirjaan Poor Things: Episodes from the Early Life of Archibald McCandless M.D., Scottish Public Health Officer.

Kreikankielisen tuotannon parissa aloittanut Lanthimos nousi laajempaan tietoisuuteen siirryttyään englanninkielisten elokuvien pariin. Vuonna 2015 ilmestynyt Lobster (2015) toi parhaan käsikirjoituksen Oscar-ehdokkuuden ja voitti tuomariston palkinnon, Prix du Juryn, Cannesissa. Killing of the Sacred Deer (2017) menestyi sekin hyvin, mutta varsinaisen jättipotin toi kuitenkin Englannin hoviin sijoittuva The Favourite (2019). Elokuva voitti Grand Jury -palkinnon Venetsian elokuvajuhlilla ja sai kymmenen Oscar-ehdokkuutta. Lanthimos onkin haastattelussa todennut, että The Favoriten menestys antoi hänelle taiteellisen vapauden tarttua Poor Thingsiin.

Odotukset Poor Thingsille ovat syystäkin kovat ja glooriaa lienee tälläkin kertaa luvassa. Tähän mennessä elokuva on pokannut pääpalkinnon, kultaisen leijonan, Cannesista ja kaksi Golden Globe -pystiä parhaasta elokuvasta ja parhaasta naispääosasta.

Eikä syyttä. Lanthimosin rakkaudella rakentama steampunk-maailma on kuin aikuisten sadusta. Mustavalkoisesta maailmasta värilliseen siirtyvä tarina käyttää hyväkseen myös kalansilmälinssiä, antaa katsojalle tirkistelijän aseman ja pääsyn sivistyneiden seinien sisällä eteenpäin haparoivaan epätäydelliseen elämään. Visuaaliset valinnat ovat olennainen ja perusteltu osa tarinankaarta, eivät kikkailua.

Poor Things on omalaatuinen Lanthimosille hyvin ominaisella tavalla. Sen päähenkilöt ovat kaikki omalla tavallaan yhteiskunnan hylkiöitä: syrjäytyneitä, syrjittyjä tai syrjään jättäytyviä. Yhteiskunnan reunoilta löytyy kuitenkin huumaava vapaus haistattaa pitkät muiden odotuksille.

Vahva näyttelijätyö kannattelee erinomaista käsikirjoitusta, hersyviä repliikkejä, vinksahtanutta mustaa komediaa ja silmiä hyväilevää estetiikkaa. Emma Stonen Bella on hillittömyydessään ja rajattomuudessaan rakastettava luonnonlapsi, jota ”sivistyneen” maailman seurapiirisäännöt eivät pidättele – ajatusleikki mahdollisuudesta kasvaa autenttiseksi itsekseen ilman historian painavaa taakkaa. Dafoen Godwin Baxter on oivallinen rakastettavan ja oudon tiedemiehen roolissaan. Mark Ruffalo on erinomainen omanarvontuntoinen limanuljaskajuristi ja riutuva rakastaja.

On varmaa, että jokaisen makuun Poor Things ei istu. Se on räävitön ja valkokankaalla näkyvä seksin määrä närkästyttänee osaa. Räävittömyyden ja paljaan pinnan alla on kuitenkin filosofisempi, monimutkaisempi ulottuvuus. Elokuva nauraa viktoriaanisen ajan siveysnipotukselle mutta sen verran tuttuja naisen siveellisyyttä ja julkista roolia rajoittavat sosiaaliset säännöt ovat, että on ilmeistä, että kovin pitkälle emme ole yhteiskuntana tulleet sitten 1800-luvun. Poor Things on siksi myös satiiri omasta ajastamme.

Poor Things hämmentää, ihastuttaa ja saa aivot raksuttamaan. Siksi valojen syttyessä elokuvateatterista poistuu poikkeuksellisen leveä hymy huulillaan – kuin tietäisi nähneensä jotain poikkeuksellista, jotain, joka harvoille sallitaan.