Onnenonkija valkokangas

Uusin kotimainen Onnenonkija mainostaa olevansa vahvasti tätä päivää. Blogimaailman ja sosiaalisen median kautta elokuva sitoo itsensä osaksi nykyistä internetkulttuuria. Pekka Pesosen käsikirjoittama ja Ville Jankerin ohjaama romanttinen komedia on hetkittäin nautittava, mutta vetovoimaisen ydinaiheen käsittely olisi kaivannut tekijöiltä sen täysvaltaisempaa ymmärtämistä.

Marja (Minka Kuustonen) on 28-vuotias nainen, joka yrittää saada nimeään kantavan lifestyle-blogin tuottoisaksi bisnekseksi. Niskaan puuskuttavat vanhemmat (Taneli Mäkelä & Pirkko Hämäläinen) ja perheen edustuskelpoinen isosisko (Pamela Tola) asettavat paineita elämälle, joka on jo itsessään lainojen ja maksuvelkojen täyttämä. Blogissaan Marja kuitenkin peittää kaiken keinotekoisen kuorrutuksen alle. Siellä hän näyttäytyy kalliissa vaatteissa liikkuvana kypsänä seurapiirineitona.

Kun Marja rahapulansa takia päätyy auttamaan siskoaan juhlien ruoka- ja juomatarjoiluissa, hän törmää Olaviin (Olavi Uusivirta), rikkaan paperisuvun vesaan. Talousahdingossaan Marja lyöttäytyy miehen seuraan olettaen tällä olevan hallussaan suuret rahasummat. Uuden tuttavuuden kautta blogikin voisi saada mahdollista nostetta. Todellisuudessa Olavilla ei ole mitään intressejä sukunsa rahoihin tai bisneksen jatkamiseen.

Farssit ja kevyet komediat ovat olleet viime vuosina suomalaisten elokuvakävijöiden suosiossa. Napapiirin sankarit jatko-osineen sekä Luokkakokous ovat olleet menestyksiä lippuluukuilla. Romanttisten komedioiden piirissä saman läpimurron teki 21 tapaa pilata avioliitto kolmisen vuotta takaperin. Aiheen ja lajityypin vetoavuuteen luottava Onnenonkija pelaa tässä suhteessa varman päälle.

Romcomien tyypilliset juonikuviot toistuvatkin sellaisinaan eikä genren konventioista ole pahemmin lähdetty irtautumaan. Tämä ei ole sinänsä ongelma, sillä Jankeri operoi annetuissa puitteissa mallikkaasti. Kokonaisuus ei kärsi samasta kankeudesta ja teennäisyydestä kuin pahimmat lajisisarensa, vaan onnistuu olemaan parhaimmillaan luonteva ja viihdyttävä. Ohjaajan Pussikaljaelokuvassa nähty hiljaisen huumorin käyttö toimii mehevästi myös Onnenonkijassa.

Aihevalintansa puolesta nuorekasta kävijäkuntaa lippuluukuille hamuava elokuva ei kuitenkaan kykene pakenemaan käsittelynsä tunkkaisuutta. Nykykulttuurin leimallinen käsitys lifestyle-blogeista toisintuu päähenkilön narsistisena pintakoreiluna, jota leimaa materialismi, kaupallisuus ja brändimarkkinat. Patavanhoillinen ”gold digger” -asetelma oikeuttaa blogikulttuurin kritiikin, joka kuitenkin kalahtaa nopeasti karikolle.

Herää lähinnä kysymys, onko nykyaikaisen seksikäs aihe ollut tekijöille oikea pala purtavaksi? Onnenonkija tarttuu lähtöolettamuksiin lifestyle- ja muotiblogeista ilman että haastaisi niitä missään vaiheessa. Blogaajat esitetään tyhjäpäisinä pintaliitäjinä, jotka kätkevät ongelmansa puunattujen julkisivujen taakse. Nuorten kasvavat talousongelmat puolestaan ovat tämän ilmiön jonkinlaisia jälkiseurauksia. Pelkistetyssä demonisoinnissa kuuluu läpi lähinnä vanhemman sukupolven tuomitsevat äänenpainot.

Puolustuspuheet blogikulttuurin puolesta ovat joko koomisen kömpelöitä tai sitten ummehtuneen holhoavia. Lopun höhlä metafora tiivistänee tekijöiden omat mielipiteet aiheesta varsin selvästi. Olavin kasvutarina jää tämän kaiken keskellä yksipuoliseksi, sillä teos on korosteisen jyrkkä ainoastaan naispäähenkilöään kohtaan. Wannabe-vasemmistolainen pikkuanarkisti neitsytongelmineen pääsee tässä suhteessa kuin koira veräjästä.

Yhtäältä on hankala määritellä, että mitä funktiota Olavin kiimaiset työtoverit (Niko Vakkuri & Jarkko Pajunen) tai lähikuvat päähenkilön takapuolesta kokonaisuudessa ajavat, varsinkin kun elokuva kohderyhmäksi on toitotettu juuri nuoria naisia. Niljakas kouriminenkin näyttäytyy lähinnä kokemattoman poikamiehen huvittavana erheliikkeenä. Tämän keskellä ei hirveästi lohduta vaikka Bechdelin testistä mennäänkin läpi.

Voi tietenkin olla, että sisällön solmukohdat peittyvät pintakivan kokonaisuuden alle. Kyllähän elokuva huumorin ja toimivan näyttelijätyön turvin soljuu nätisti eteenpäin. Harmi vain, että aihevalintansa puolesta sekä käsikirjoittaja että ohjaaja ovat räpiköineet liian vierailla vesillä.