Maailman ympäri 80 päivässä valkokangas

Brittiläinen imperiumi oli vielä voimissaan vuonna 1873, kun ranskalainen seikkailu- ja tieteiskirjailija Jules Verne julkaisi jatkokertomuksena romaaninsa Maailman ympäri 80 päivässä. Kirjassa englantilainen herrasmies Phileas Fogg todistaa, että sattumilla ei newtonilaisen maailmankuvan todeksi tehneessä mekanistisessa junien ja laivojen varassa toimivassa modernissa maailmassa ole enää sijaa. Hän lunastaa vetonsa matkustaa maailman ympäri lyhyimmässä mahdollisessa laskennallisessa ajassa. Maailma oli valmis ja imperiumi näytti ikuiselta.

Globalisaation kulkiessa 130 vuotta myöhemmin itsevarmana voitosta voittoon aihe maapallon kertakaikkisesta valtaamisesta tuntuu taas ilmeisen ajankohtaiselta ja Vernen kirjasta on tehty uusi amerikkalainen elokuvaversio, edellinen oli Michael Andersonin spektaakkeli vuodelta 1956 – erilaisina tv-versioina Vernen seikkailu on nähty useampiakin kertoja. Tällä kertaa Vernen kirjasta on elokuvaan otettu tosin vain runko. Vernen "sangen vaiteliaasta herrasmiehestä" Foggista on tv-koomikko Steve Cooganin näyttelemänä tullut melskaava yhdistelmä Pelle Pelotonta ja Touho-serkkua ja hänen uskollisesta miespalvelijastaan Passpartout’sta, "aidosta pariisilaisesta Pariisista", kung-fu-tähti Jackie Chanin esittämänä kiinalainen taistelija.

Kerronnaltaan elokuva muistuttaa Vernen kirjojen sijaan Aku Ankan taskukirjoja, joissa ankkasankarit viipottavat loputtomasti ympäri maapalloa laittamassa asioita järjestykseen pikantin eksoottisissa mutta syvemmälti merkityksettömissä ympäristöissä. Elokuva antaa ymmärtää, että amerikkalaiset vievät maailmanvalloituksensa loppuun asti, toisin kun englantilaiset, joiden pyrkimyksille elokuvassa monesti naljaillaan. Näiltä Kiina jäi valtaamatta, kun taloudellinen ylivalta vaati tuolloin poliittisen vallan saamista. Ylimielisyyden kruunaa turkkilaisen haaremin kukkona muka itseironisena irvistelevä Arnold Schwarzenegger.

Disney-elokuva käyttää paljon tietokonemanipulaatiota ja merkitsee itsensä fantasiaksi esittelemällä tapahtumaympäristönsä piirroselokuvan kaltaisina. Näin muka elokuvan sanottavaa sen paremmin kuin tosiasioitakaan ei tarvitse ottaa vakavasti. Pariisin tunnusmerkki voi olla Eiffel-torni ennen rakentamistaan. Filmin muita vikoja ovat sen ainesten eriparisuus ja tympeä hassu väkivalta. Jackie Chanin vieläkin sinänsä taidokkaat vaikka ei erityisen hohdokkaat taistelukohtaukset ovat aivan väärässä seurassa 24 Hour Party Peoplessa (2002) osuvan elokuvaroolin tehneen Cooganin ontuvan slapstickin ja helpon romanssin kanssa. Hyvä, että maailmasta ei tällä kertaa tule valmista.