Luottomies-elokuva: All In valkokangas

Suosittua Luottomies-sarjaa on nähty Yle Areenalla ja TV2:sella kolmen tuotantokauden verran. Kymmenminuuttisissa jaksoissa naapurukset Juhis (Kari Ketonen) ja Tommi (Antti Luusuaniemi) ajautuvat milloin mihinkin kommellukseen. Mielleyhtymä takavuosien Pekkaan ja Pätkään ei ole tuulesta temmattu, varsinkin kun topakkaa tolkun ääntä edustaa Tommin Harriet-vaimo (Maria Ylipää). Muita sarjassa vakiintuneita kasvoja ovat Harrietin isä Johan (Taneli Mäkelä) sekä Harrietin entinen heila Iiro (Ilkka Villi).

Antti Luusuaniemen ja Kari Ketosen käsikirjoittamat jaksot on useimmiten rakennettu jonkin arjesta tunnistettavan asian tai tapahtuman ympärille, eivätkä Juhiksen ja Tommin hommat mene aivan suunnitellusti. Ketonen ja Luusuaniemi pelaavat sarjassa hienosti yhteen ja jaksot on viisaasti rajattu yhden asian ympärille, jolloin pienellä värittämisellä kaksikon arjesta on saatu toimivaa ja lämminhenkistä huumoria.

Konseptin siirtäminen valkokankaalle pitkäksi elokuvaksi ei ole aivan helppoa. Ylipäätään sarjoista tehdyillä elokuvilla on usein vaikeuksia täyttää suurta kangasta. Sykkeen tyyppiset sarjan faneille tehdyt elokuvat ovat oma lukunsa, mutta eivät Sorjosen (2021) kaltaiset vakavammatkaan yritykset ole elokuvan saralla varsinaisesti loistaneet. Suosituilla sarjoilla on kuitenkin valmis katsojapohja, joten tuotannollisesti ne ovat astetta turvallisempia kuin pakasta vedetyt alkuperäisideat.

Luottomies-elokuvan tekijät ovat oivaltaneet, että elokuva ei voi olla venytetty sarjan jakso tai nippu sarjan jaksoja. Tarvitaan isompi tarina, johon saadaan rakennettua jännitettä pitkän elokuvan verran. Tältä osin askelmerkit ovat oikeat, joskin hieman outoon suuntaan vievät.

Sarjan toistaiseksi viimeinen eli kolmas tuotantokausi päättyi jaksoon, jossa Tommi ja Juhis avustivat synnytyksessä. Kokemus toi heidän elämäänsä uusille poluille vieviä ajatuksia. Lähtökohta olisi ollut luonteva uudelle, laajemmalle ja elokuvallisemmalle tarinalle. Luottomies-elokuvaan on otettu kuitenkin toinen lähtökohta, kun Tommi ja Harriet ovat muuttamassa uuteen ja hienompaan taloon. Tämä askel edellyttää Tommin pitkään tavoittelemaa ylennystä appiukon lääkärifirmassa. Asuntounelman toteuttamiseksi Tommi hairahtuu väärään oljenkorteen, ja kohta pelissä on aivan kaikki.

Elokuva vaatii sarjan tuntemista, ainakin pääpiirteittäin. Vaikka sarjan jaksot ovat olleet sinänsä itsenäisiä, kolmen tuotantokauden aikana hahmoille on rakentunut tarina, johon elokuva nojaa. Valkokangastarina keskittyy Tommin ympärille Juhiksen ja Harrietin jäädessä sivummalle. Taneli Mäkelän esittämällä appiukolla sekä Ilkka Villin Iirolla on olennaiset roolit elokuvassa. Kokonaan uusi hahmo on Lauri Tilkasen esittämä appiukon ”oikea käsi” Patrick.

Tarinan juoni on keskeinen elokuvan katsomisintensiteetin kannalta. Komiikkaa on nimittäin yllättävän vähän. Eivät sarjan jaksotkaan varsinaisia naururalleja ole olleet, mutta elokuvassa huumoria on suunnilleen saman verran kuin parissa jaksossa. Se on pitkälle komedialle vähän. Elokuvan sävy onkin sarjaa vakavampi.

Kari Ketonen onnistui ensimmäisessä elokuvaohjauksessaan Häät ennen hautajaisia (2022) varsin sujuvasti yhdistämään elämän vakavia sisältöjä lämminhenkiseen huumoriin. Jotain samaa Ketonen lienee tavoitellut käsikirjoittamassaan ja ohjaamassaan Luottomies-elokuvassa. Palikat eivät vain tällä kertaa osu kohdilleen yhtä sulavasti. Luottomies-elokuvan sävy jää hiertämään kivenä kengässä.

Sarjan huumori on lämminhenkistä ja hyväntahtoista. Komiikka kumpuaa pitkälti Tommin ja Juhiksen hömelyydestä, naiiviuudesta ja hyväuskoisuudesta. Kyse on hyvänmielen sarjasta, josta pahansuopuus ja ilkeämielisyys ovat loistaneet poissaolollaan. Tämä on ollut varmasti merkittävä tekijä sarjan suosiolle. Vakavampiakin teemoja sarjassa on käsitelty, mistä vuoden 2017 jouluspesiaali on hyvä esimerkki. Lämminhenkisyys oli siinä hienosti läsnä vakavamman aiheen äärellä.

Elokuvan tarinasta kumpuaa sarjaa ilkeämpiä sävyjä. Tommin nysväkkyyttä alleviivataan sarjaa selkeämmin ja varsinkin Lauri Tilkasen Patrick-hahmo tuo mukaan pahansuopia aikeita, jotka eivät oikein istu sarjasta tutuiksi tulleisiin hyvänmielen arkikommelluksiin. Nyt tarinaan on ladattu enemmän, mikä pitkän elokuvan mitassa on ymmärrettävää, mutta samalla on menetetty jotain olennaista sarjan viehätyksestä.

Luottomies-elokuva toimii näennäisesti kokonaisuutena, mutta se ei kykene vastaamaan sarjan odotuksiin. Elokuva ei ole samassa määrin hauska, ainakaan samalla tavalla kuin sarja. Hyvänmielen henki jää elokuvassa hahmojen välille syntyvien konfliktien jalkoihin. Se on sääli, sillä tunnelmaa olisi tarvittu kohottamaan tarinan laskusuhdanteista virettä, joka estää Luottomies-elokuvaa nousemasta kunnolla siivilleen.