Kultainen nainen valkokangas

Natsien taidevarkaudet ovat viime vuosina saaneet huomiota. Muun muassa George Clooney tarttui aiheeseen kevyeksi jääneessä elokuvassaan The Monuments Men (2014). Clooneya huomattavasti vakavamman yrityksen aiheen parissa tekee tunnettu brittiläinen tuottaja-ohjaaja Simon Curtis uudella elokuvallaan Kultainen nainen.

Dokumentista Stealing Klimt (2007) inspiraationsa saaneen elokuvan tarina perustuu todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin. Detaljien tasolla historiaa on toki sovitettu ja tulkittu elokuvakerronnan ja draaman ehdoilla, mutta kokonaisuutena teos operoi historian vaativalla kentällä miellyttävän tyylitajuisesti.

Maria Altmann (elokuvassa Helen Mirren) joutui nuorena pakenemaan Itävallasta natsien takia. Vuosikymmeniä myöhemmin Yhdysvaltoihin asettunut Maria löytää siskonsa jäämistöstä kirjeitä, jotka johdattavat hänet vaatimaan perheensä omistuksessa olleita Gustav Klimtin maalaamia tauluja takaisin nuoren asianajajan Randy Schoenbergin (Ryan Reynolds) avustuksella. Keskiöön nousee vuodelta 1907 peräisin oleva Marian tädin, Adele Bloch-Bauerin, muotokuva, josta on sittemmin tullut maailman kalleimmalla myyty maalaus. Vuonna 2006 teos huutokaupattiin 135 miljoonalla dollarilla.

Kreikkalaissyntyisen näyttelijän Alexi Kaye Campbellin kirjoittama käsikirjoitus on rakennettu maltillisesti. Päähenkilöiden taustoitukselle ja historian tapahtumien avaamiselle on annettu tilaa elokuvan jännitettä ylläpitävän juonen edetessä salapoliisityön ja oikeussalikäsittelyjen rytmittämänä. Tarinallinen kokonaisuus on ehyt, vaikka katettava ajanjakso on pitkä.

Curtisin ohjaus on elokuvallisesti konservatiivinen, mikä osaltaan sopii draaman tyyliin, mutta toisaalta estää elokuvaa kasvamasta merkittävän teoksen mittoihin. Paljon lepää myös karismaattisen pääosakaksikon, Helen Mirrenin ja Ryan Reynoldsin harteilla.

Elokuvan arvo ja merkittävyys kumpuaa elokuvataiteellisten ansioiden sijaan ensi-illan ajankohdasta. Ilman tämän hetkistä maailmantilannetta ja Euroopan pakolaiskriisiä Kultainen nainen olisi vain yksi natsien tekemiä vääryyksiä käsittelevä elokuva muiden joukossa. Vallitsevan pakolaisdebatin keskellä elokuvan tematiikka saa kuitenkin paljon laajempia ulottuvuuksia. Marian ja hänen perheensä kokeman vainon ja maastapaon kautta historia linkittyy osaksi nykyisyyttä tavalla, joka pakottaa jälleen kerran esittämään kysymyksen siitä, emmekö me ihmiset opi historiasta koskaan mitään.

Holokaustista on kulunut vasta 70 vuotta ja silti maailma seuraa tänä päivänä tumput suorina, kuinka ihmiset joutuvat henkensä uhalla pakenemaan kodeistaan ja jättämään kaiken taakseen vainon ja terrorin takia. Tietoisuus ja ymmärrys historiasta ovat avaimia tietämättömyyden ja välinpitämättömyyden vankilaan, josta elokuvan nuori asianajajakin murtautuu ulos vasta, kun hänelle konkreettisesti selviää, mitä historiassa on todella tapahtunut. Ihmisyydessä on kyse oikein tekemisestä, ja se edellyttää virheiden tunnustamista niin yksilön kuin koko yhteiskunnan mittakaavassa.