Ken tulta pyytää valkokangas

Kotimaisen ensi-illan arvioiminen on mitä epäkiitollisin tehtävä, varsinkin silloin kun elokuva ei liiemmälti ole mieltä lämmittänyt, vaikka tekijöille olisi kyllä onnistumisen suonut. Lämmin henki kyllä puhahtelee Risto Jarva -palkitun lyhytelokuvien ohjaajan, Sakari Kirjavaisen, omaperäisessä esikoispitkässä Ken tulta pyytää. Lopputulos on vain kovin haparoiva ensiaskel pitkän elokuvan vaikealla tiellä. Kyhäelmä ei juuri lunasta kokonaisvaltaisen elokuvailmaisun kriteerejä ja mieleen tulikin enemmän harrastelijaryhmän autotalliprojekti.

Taisto Reimaluoto esittää hönttiä palomiestä, Jesseä, joka tekee sankariteon ja palkitaan vuoden palomiehenä. Burnoutista kärsivä ja seksilinjoille soitteleva Jesse saa työkavereiltaan lahjaksi Superhessun kalsariasua muistuttavan kostyymin, jonka hän pukee päälleen palkintotilaisuuteen. Tilaisuudesta tulee Jessen show’n myötä pannukakku ja mies lähtee lomalle isänsä luo lähiöön. Kotoisassa lähiössä sitten sattuu ja tapahtuu kaikenlaista.

Ken tulta pyytää on asetelmiltaan rakkauden kaipuulla kuorrutettu lähiösatu, joka ei liiemmälti liikuta, ei naurun eikä kyynelien suuntaan. Jäykkä komiikka ei naurata edes hyväntahtoisena yrityksenä. Punaisessa supermiesasussaan seikkailevaan Jesseen on mahdotonta samastua, niin absurdista hahmosta on kyse. Kirjavainen on kovasti yrittänyt korostaa aidon reaalista lähiötematiikkaa, mutta ero hänen ja esimerkiksi Olli Saarelan taidossa kuljettaa uskottavasti tarinaa on valovuosia.

Elokuva hapuilee päämäärättömästi joka osa-alueella. Käsikirjoitus ja ohjaus on ponnetonta, eikä materiaalista ole saatu järkeenkäyvän sujuvaa edes leikkauspöydällä. Näyttelijätyö on pökkelömäistä ja tuskin parempaan olisi näinkin ontuvasta käsikirjoituksesta edes pystytty. Dialogi on paikoin niin suttuista, ettei siitä saa parhaalla tahdollakaan selvää, liekö vika näyttelijöiden artikulaatiossa vai huonossa jälkiäänityksessä.

Hyvä asia kotimaisen elokuvan viime vuosien menestyksessä on se, että uudet yrittäjät saavat mahdollisuuden osoittaa taitojaan ja elokuvia on alettu taas tehdä laajemmalla rintamalla. Valkokangaslevitykseen pääsevien elokuvien suhteen olisi vain oltava laadullisen tason suhteen huomattavasti tarkempia, ettei negatiivinen ennakkoluulo kotimaista elokuvaa kohtaan nostaisi taas rumaa päätään. Kirjavaisen esikoispitkällekin televisio olisi ollut parempi esityspaikka, sillä teatterilevityksen edellytyksiä Ken tulta pyytää ei valitettavasti täytä.

ks. Haastattelu: - Palomiehen burnoutista lääkettä kipuihin