Käki valkokangas

Ville Haapasalosta tuli Venäjän virallinen suomalainen Alexandr Rogozhkinin kansankomedian Metsästyksen kansallisia erikoisuuksia (1995) myötä. Elokuva jatko-osineen käyttää Haapasalon Raivo-hahmoa venäläisyyden suomalaisena toiseutena, samantapaisena mutta sen verran erilaisena, että venäläiset kulttuuripiirteet heijastuvat hänestä selvästi. Käki jatkaa samaa kansojen välisten suhteitten peilausta kuin metsästys- ja kalastuselokuvat sekä ohjaajan vakavampi, kaukasialaisten ja venäläisten välejä kuvaava Viimeinen asema (1998). Käki on itse asiassa näiden lähestymistapojen varsin onnistunut synteesi. Mukana on edelleen varsin paljon elämän päättömyyksille hymyilevää venäläistä huumoria ja kansojen suhteitten lisäksi tarkastellaan myös sukupuolten suhteita.

Haapasalo esittää elokuvassa suomalaista jatkosodan tarkka-ampujaa Veikkoa, venäläisen sotatarinaperinteen käkeä, jonka omat ovat kahlinneet kallioon. Tarkoituksena on, että mies ehtii ennen tuhoutumistaan ampua mahdollisimman monta venäläistä. Veikko keplottelee itsensä kuitenkin irti ja päätyy saamelaisen lesken Annin (Anni-Christina Juuso) kodalle, jossa jo parannuttaa haavojaan venäläinen Ivan (Viktor Bytshkov). Ivan on isänmaallinen sotilas, joka yrittää tarmokkaasti kukistaa fasistina pitämänsä Veikon, vaikka onkin omiensa joukossa syytettynä neuvostovastaisuudesta. Elokuvan vieterinä on se, että kaikki kolme puhuvat eri kieltä, mutta pystyvät silti jotenkin tulemaan toimen jatkuvista väärinkäsityksistä huolimatta. Yhteinen kielikin löytyy Annin ja molempien miesten kanssa, saunan jälkeen vuoron perään.

Elokuva haluaa kertoa, että molemmat kansojaan edustavat miehet ovat pohjimmiltaan samanlaisia ja rauhantahtoisia. Veikko opiskelee Tukholmassa ja on hankkinut silmälasit vain näyttääkseen viisaammalta. Ivan, jonka Veikko ristii tämän esittelyksi tulkitsemansa haistattelun perusteella Psoltiksi, paljastuu runoja kirjoittelevaksi haaveilijaksi. Psolti kantaa mukanaan jopa esikuvansa Sergei Jeseninin kuvaa. Sen nähtyään Anni toteaa hirtehiseksikin tulkittavalla tavalla, että tällä ei pitäisi olla huolia, kun on noin kaunis vaimokin. Vaikka elokuva haluaakin kunnioitettavasti korostaa ihmisten pohjimmaista samuutta, on näkökulman painopiste kuitenkin venäläinen ja samastumiskohteeksi tarjotaan Ivania, tulista suomalaista Veikkoa katsellaan hiukan mutta selvästi havaittavan etäämpää.

Huumorin lisäksi Käessä voi pitää erityisen venäläisenä myös sen verkkaisuutta. Olisi vaikea kuvitella suomalaiselokuvaa esittämässä Veikon vapautumisyrityksiä kalliostaan näin pikkutarkasti. Elokuvan näyttelijäsuoritukset ovat hienovireisiä ja Lapin maisemia se kuvaa ihailevasti. Kovin tarkasti eroavuuksia pohdiskelevana sitä ei voi pitää, enemmänkin se haluaa pitäytyä selkeissä balladimaisissa päälinjoissa. Suomessa Käki on ensimmäinen laajemmassa kaupallisessa valkokangaslevityksessä nähty venäläiselokuva Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Jos suomalainen olisi noussut Haapasalon lailla tähdeksi missä tahansa muussa maassa kuin Venäjällä, olisi asiasta jo aikaa sitten pidetty suurta ääntä. Suomalaisten kansallisesta itsetunnosta kertoo paljon se, että Suomi on onnistunut katselemaan niska väärässä toiseen suuntaan miltei koko itsenäisyyden ajan. Siihen nähden suomalaisetkin ovat Haapasalonsa ansainneet.