Kaunis genrehybridi on pelkkää silkkoa sisältä

Los Angeles vuonna 2028 on mellakoiden armoilla. Rosvot, palkkamurhaajat ja mafiapomot hoidattavat haavansa hotelli Artemiksessa, salaisessa yksityissairaalassa, jota johtaa menneisyyden haamujensa kanssa kamppaileva, pillereillä ja viinalla käyvä Hoitaja (Jodie Foster). “Ihan tavallisena keskiviikkona”, kuten Hoitaja sitä kuvaa, saman katon alle päätyvät pankkirosvoveljekset, ranskalainen palkkamurhaaja koodinimeltään Nizza (Sofia Boutella), ison egon omaava asekauppias (Charlie Day) sekä Susi-Kuningas (Jeff Goldblum), mafiapomo, joka pitää Los Angelesin alamaailmaa hyppysissään. Kuin sattuman kautta keskiviikkovieraiden kohtalot kietoutuvat yhteen.

Hotel ArtemisHotel Artemis (2018) on brittiläisen Drew Pearcen esikoisohjaus. Pearce on myös elokuvan käsikirjoittaja. Uransa kotimaassaan Iso-Britanniassa komedian parissa aloittanut Pearce siirtyi Hollywoodiin vuonna 2010. Sen jälkeen hän on toiminut muun muassa Iron Man 3 -elokuvan (2013) toisena käsikirjoittajana sekä Mission: Impossible – Rogue Nationin (2015) tarinan kirjoittajana. Hotel Artemis koettaa kai ammentaa kummastakin lähteestä, mutta komediallinen anti jää onnettomaksi.

Esikoisohjaukseksi Hotel Artemis on visuaalisesti hyvin rakennettu maailma, mutta tarinallisesti tökkii sitten lähes kaikki. Dystopian ystävä haluaisi todella pitää Hotel Artemiksesta. Perusideassa olisi ainesta vaikka mihin. Los Angelesia runtelevien mellakoiden aiheuttajana on puhtaan veden puute. Syypäänä on yksityistetty vesilaitos, joka on katkaissut vedenjakelun kaupungissa eikä vettä riitä enää kaupungin asukkaille. Kaupungin turvallisuus on ulkoistettu ProShield nimiselle vartiointifirmalle, joka ylläpitää turvallisuutta kovalla kädellä. Hotelli Artemis on lain väärällä puolella oleville vakuutuksenottajille toimiva sairaala, joka jättää jäsenyyttä vailla olevat vaikka kadulle kuolemaan.

Hotel ArtemisNäistä lähtökohdista luulisi olevan helppo lähteä moneen suuntaan ja punoa tarina, joka tarttuisi nyky-yhteiskunnan kipukohtiin. Tämän mahdollisuuden Hotel Artemis jättää täysin käyttämättä ja tyytyy näyttämään kaunista pintaa, räjähdyksiä ja vähän verta ja suolenpätkiä – perustoimintapätkää, ei vain kovin kiinnostavaa sellaista.

Parasta elokuvassa on tyylitelty tulevaisuuden Los Angeles, joka synkkyydessään vinkkailee silmää Blade Runner 2049:lle. Rappioromantiikkaa tihkuva art deco -tyylinen hotelli haalistuneine sviitteineen on kuin muisto menneistä hyvistä ajoista. Elokuva käyttääkin merkittävästi aikaa tarkastellakseen hotellin arkkitehtuuria ja toiminnallisuuksia, valitettavasti tarinan kustannuksella.

Hotel ArtemisNykyään harvakseltaan valkokankaalla nähtävä Jodie Foster tekee hyvää näyttelijäntyötä, mutta ei pysty pelastamaan elokuvaa, joka kompastuu liian moneen tarinan lankaan ja aivan liian moneen yksiulotteiseen henkilöhahmoon, joista yksikään ei Fosterin Hoitajan ohella liikuta. On mennyttä romanssinpoikasta, traumoja, veljesrakkautta, machoilua, isä-poikasuhdetta, menneisyyden haamuja ja naapurintyttöjä sekä valitettavan väsyneitä ”läskivitsejä”. Muuten täpäkän Fosterinkin roolityö kärsii liiallisista nostalgianyyhkäyksistä, jotka jumittavat tarinaa paikoilleen. Lisäksi Jeff Goldblumin osa jää suorastaan rikollisen suppeaksi.

Ontuvaa pätkää ei myöskään auta ajoittain äärettömän kömpelö dialogi, joka on parhaimmillaan genreuskollista karikatyyriä ja pahimmillaan tuskaista myötähäpeää aiheuttavaa. Kaikki tämä kuorrutetaan musiikkiraidalla, jossa on myös Guardians of the Galaxy (2014) -elokuvan kaikuja 1960-luvun hitteineen.

Hotel ArtemisSekava tarina paketoidaan verilöylyllä, toimintaelokuvien mäiskintäkohtauksilla ja kesken jäävillä henkilöhahmojen tarinoilla. Lopputuloksena on elokuva, joka on visuaalisesti kaunis ja harvakseltaan viihdyttävä kakku, täysin ilman sanomaa tai kiinnostavaa tarinan kaarta.

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1,5 / 2 henkilöä