Hitman valkokangas

Herra 47 (Pirkka-Pekka Petelius) on huonokäytöksinen herrasmies, joka ei koskaan saa naista itselleen. Ulkomaiden vastine Peteliuksen hahmolle on agentti 47 (Timothy Olyphant), hyväkäytöksinen herrasmiessalamurhaaja, joka ei edes ymmärrä naisten päälle, koska on kasvatettu salamurhaajia tuottavassa munkkiluostarissa. Ongelmansa kullakin.

Konsolipelisarjaan perustuva Hitman kertoo huippuluokan mestaritappajasta, joka sopivasta maksusta kykenee salamurhaamaan kenet tahansa, ja katoamaan tämän jälkeen jälkiä jättämättä. Edes miehen kalju pää ja takaraivoon tatuoitu viivakoodi eivät herätä huomiota. Toisaalta 47 ei ole maailman ainoa vastaava assassiini, vaan omilla viivakoodeillaan varustettuja kaljupäämurhaajia on liikkeellä kokonainen klaani.

Agentti 47 joutuu monimutkaiseen tapahtumavyyhteen, johon sisältyy Venäjän presidentin ilkeä kaksoisolento (Ulrich Thomsen), virkatoveriaan vastaan kääntyvät muut viivakoodipäät, rehellinen Interpol-agentti Whittier (Dougray Scott) sekä klassinen lämminsydäminen huora Nika (Olga Kurilenko), jonka hengen 47 säästää. Munkkikoulutuskin joutuu koetukselle, kun yläosattomissa viihtyvä Nika esittelee omia munkkejaan useaan otteeseen.

Realismin voi heittää kättelyssä ikkunasta ulos, mutta eipä moinen ole ennenkään nopearytmisiä agenttileffoja estänyt, oli kyse sitten Jason Bournen loppumattomista identiteettiongelmista tai Bondin megalomaanikkopahiksista ja hehkeistä naaraista. Ottaen huomioon, kuinka monta sataa ihmistä "hyvät" agentit ovat aikojen saatossa päästäneet elokuvissa päiviltä, kunniakoodilla varustettu palkkamurhaaja on vain osa luontevaa jatkumoa.

Sama kehityshän on tapahtunut tv-sarjoissa, naapurinpoika-sarjamurhaaja Dexter on paras esimerkki. Tyylikkäässä mustassa puvussa liikkuva, erilaisia teknisiä vempaimia hyödyntävä ja päämajasta ohjeita saava 47 onkin kuin paha selibaatti-Bond, jota pääosanesittäjä Timothy Olyphant esittää sopivan ilmeikkäästi ja pilke silmäkulmassa.

Ranskalaisohjaaja Xavier Gens onnistuu puhaltamaan pääasiassa Venäjälle ja Turkkiin sijoittuvaan elokuvaan sopivasti mannermaista henkeä miljöön ja tunnelman avulla. Yksityiskohtiin on muutenkin panostettu, ja action-elokuville tyypillistä anglokeskeisyyttä on vähennetty siinä määrin, että lukuisat venäjänkieliset näyttelijät puhuvat keskenään myös omaa kieltään pitkiä pätkiä.

Hitman on häpeilemätöntä, rehellistä ja toimivaa toimintaviihdettä. Ja ennen kaikkea elokuva ei muistuta valkokankaalla pyörivää konsolipeliä, mikä on ollut lähes kaikkien pelielokuvien helmasynti. Kerronnan rytmi on iskevä, ja reilu puolitoistatuntinen on sopiva kesto. Pidemmällä kerronnalla olisi varmasti saatu valotettua osin hämärän peittoon jääviä yksityiskohtia 47:n taustasta, mutta miksipä sitä turhaan selittelemään asioita puhki?

Hitman saa lisäpisteitä myös siitä, että elokuva ei lankea epärealistiseen, päälleliimatulta tuntuvaan romantiikkaan, joka on useiden räiskintään ja mätkintään panostavien elokuvien sudenkuoppa. Jo orastava pakollinen seksikohtauskin katkeaa siihen, kun 47 iskee tainnutuspiikin puolialastoman Nikan kaulaan ja pakenee kiireen vilkkaa tappamaan huumekauppiaita. Samalla ranskalaisohjaaja ironisoi yhdysvaltalaisen kulttuurin kieroutunutta puritanismia, jossa tappaminen on ok, mutta seksi ei.