Ghost in The Shell 2: Innocence valkokangas

Kymmenisen vuotta sitten ilmestynyt Ghost in the Shell teki vaikutuksen monella tavalla. Scifianime onnistui yhdistämään sujuvalla tavalla toimintaa ja pohdintaa ihmisyyden olemuksesta. Jälkensä populaarikulttuuriin GitS on jättänyt pysyvästi, jos ei muuten niin vähintään Matrixin kautta, joka lainaili sekä visuaalista ilmettä että tematiikkaa tältä Mamoru Oshiin ohjaamalta teokselta. Nyt Oshii on tehnyt elokuvalle jatkoa, ja kaikkea tuntuu olevan enemmän toiseen potenssiin asti.

GitS perustui Masamune Shirow’n mangaan, mutta Ghost in the Shell 2: Innocencen Oshii on kynäillyt enimmäkseen itse. Ykkösosa keskittyi erikoisyksikköön, joka tutki salaperäisen hakkerin tekemiä rikoksia. Toiminnan ohessa mietittiin ihmisyyttä kyborgien ja tietoverkkojen maailman kautta. Kakkososa jatkaa pääpiirteittäin samoilla linjoilla. Päähenkilöt ovat edellisessä osassa sivuhahmoina olleet kyborgi Batou ja kokonaan ihmisenä pysytellyt Togusa. Tutkimuksen alla ovat seksirobotit, jotka surmaavat omistajiaan.

Tutkimus on kuitenkin pelkkä hailakanpunainen lanka, joka johdattelee Batoun ja Togusan filosofisten ja eksistentialististen kysymysten pariin. Toimintakohtauksia elokuvassa riittää, mutta vastapainoksi tulee tykin täydeltä pohdiskelevaa dialogia. Sitaatteja lentää tilanteessa kuin tilanteessa. Siinä missä perinteinen tarinankerronta ja filosofointi naitettiin GitS:ssä hyvin keskenään, tuntuu Innocencessä kaikki olevan alistettu kysymyksille ihmisyyden ytimestä. Kovin koherenttia kokonaisuutta ei kuitenkaan muodostu, joten välillä tuntuu siltä kuin lukion filosofiankursseja pikakelattaisiin läpi. Tai katseltaisiin puolinopeudella, sen verran pitkältä elokuvan loppupuolelle tehty havainnollistava esimerkki todellisuuden vaihtelevasta luonteesta tuntuu.

Ulkonäöltään Innocence tukee omalla tavallaan kone/ihminen-teemaa. Sekä tietokoneilla että käsin tehdyt kohtaukset muodostavat upean kokonaisuuden. Useimmat hahmot on piirretty käsin, minkä avulla on vältetty useille digianimaatioille tyypillinen kliinisyys. Taustat ovat henkeäsalpaavan komeita. Jo GitS:ssä käytettiin tietokoneanimaatiota reilusti, mutta kymmenen vuoden kehityksen huomaa. Oshii taitaa visuaalisten elementtien käytön hyvin. Varsinkin rauhallisemmat montaasinomaiset jaksot sopivat pohdiskelevaan poljentoon mainiosti.

GitS:ssä hyvin toimineita aineksia on siis pumpattu jatko-osa täyteen. Ulkonäön osalta tämä ei haittaa, koska lopputulos on nätti kuin kromattu sika pienenä. Sisältö ei toimikaan sitten yhtä hyvin. Tarinan jättäminen pelkäksi tekosyyksi mietinnöille ei sinällään haittaa, mutta tässä tapauksessa lopputuloksesta on tullut raskas eikä välttämättä edes kovin syvällinen. GitS:ssä osattiin hyvin tiivistetysti sanoa jotain tuoreelta tuntuvaa ja ajankuvaan sopivaa ihmisyydestä. Innocencessä sanomaa tulee jatkuvalla syötöllä, mutta läheskään yhtä vaikuttavaan lopputulokseen ei päästä.