Forever Young valkokangas

Kesän alussa monet painiskelevat valintakoerumban kanssa päästäkseen haluamaansa opiskelupaikkaan. Vaikeampia sisäänpääsyn kannalta ovat taiteelliset koulutusohjelmat kuten näyttelijäkoulut. Valeria Bruni Tedeschin ohjaama ja hänen omakohtaisiin kokemuksiin pohjautuva ranskalaisdraama Forever Young (Les Amandiers) kertoo kuuluisaan Nanterren teatterikouluun (Les Amandiers) pääsemistä räväkällä näyttelyllä yrittävistä nuorista aikuisista.

Persooniltaan erilaisista nuorista näyttelijänaluista jokaisella on omat syynsä hakea intensiiviseen näyttelijäkoulutukseen niin nuoruutensa ikuistamisen kuin vanhempien toiveiden takia. Onnistumisia ja pettymyksiä koetaan ohjaaja Patrice Chéreaun (Louis Garrel) käskyistä huolimatta. Erityisen vahva side muodostuu Stellan (Nadia Tereszkiewicz) ja Étiennen (Sofiane Bennacer) välille eikä tragedioiltakaan vältytä.

Forever Young hakee muistelmien kaltaisuutta käsivaralta kuvatulla ja rakeisen pehmeäkuvaisella filmillä. 1980-luvulle sijoittuvan elokuvan ajankuvan luominen epäonnistuu ajoittain modernimpien elementtien takia. Joanna Hoggin elokuvaohjaajan opiskeluajoistaan ammentaneita The Souvenir -elokuvia rakenteellisesti ja tematiikaltaan muistuttava Forever Young jää harmillisen päämäärättömäksi harhailuksi.

Teatteriin sisälle pääseviä nuoria seuraavan elokuvan narratiivissa toistuvat kliseiset stereotypiat huumeiden käytön ja vapaan seksuaalisuuden boheemissa muodossa. Arki kuluu teatteriharjoituksissa hienovaraisemman Drive My Carin (2021) tavoin sekä opintomatkoilla kuuluisalle New Yorkin Actors Studiolle. Eloa ranskalaisen rauhallisesti ja keskusteluiden kautta etenevään elokuvaan tuo musiikin onnistunut käyttö.

Näyttelijäseurueita kuvanneet elokuvat voivat Ingmar Bergmanin Seitsemännen sinetin (Det sjunde inseglet, 1957) tavoin pohtia taiteenlajin perusteita niitä luovien henkilöiden psyykeen kuvaamisen kautta. Köykäiseksi jäävästä aiheen käsittelystään huolimatta Forever Young vakuuttaa nuorilla näyttelijöillään, jotka muodostavat erottamattoman yhteisön yhden varsinaisen päähenkilön seuraamisen sijasta.

Nadia Tereszkiewicz on vakuuttava Stellana, jonka näyttelijäntaidot ovat kiistattomat hänen käsitellessään tuntemuksiaan itseilmaisunsa kautta. Sofiane Bennacerin Étienne taas henkilöi nuorta kapinallista James Deania sekä Stellan perään huutavaa nuorta Marlon Brandoa Viettelyksen vaunussa (A Streetcar Named Desire, 1951).

Näyttelemisen eri puolia sekä vaikutusta pohtivassa elokuvassa draama lavalla sekä nuorten opiskelijoiden oikeassa elämässä ovat erottamattomalla tavalla läsnä. Kesän nimikkeiltään ja sisällöltään köyhää elokuvatarjontaan rikastuttava Forever Young on valitettavan tavanomainen ranskalaisdraama, josta puuttuu sen kuvaamaa intoa ja välittämistä näyttelijän taidetta kohtaan.