Fifty Shades of Greyn eri sävyt

Pakko myöntää, että Fifty Shades of Grey -elokuvan aiheuttama pöhinä on piristävä ilmiö. Elokuvateatterit ovat täyttyneet, mutta kuluneen fantasiamätön sijaan lippuja on varattu erotiikkaan. Tämä on osoitus siitä, että elokuva voi yhä edelleen nousta ilmiöksi ilman massiivisia erikoistehosteita, kaukaisia galakseja tai supersankareita.

Fifty Shades of GreyOn myös sanottava, ettei Fifty Shades ole missään nimessä onnistunut elokuva. Ohjaaja Sam Taylor-Johnson on kuitenkin siirtänyt E.L. Jamesin Twilight -fan fictioniin pohjaavien ja luokattomiksi haukuttujen kirjojen ensimmäisen episodin tyylikkäästi valkokankaalle. Kokonaisuus ei ole hyvä mutta ainakin se on erittäin hyvännäköinen.

Tarinan päähenkilö on kirjallisuudenopiskelija Anastasia Steele eli Ana (Dakota Johnson), joka joutuu haastattelemaan nuorta miljardööriä Christian Greyta (Jamie Dornan). Heillä synkkaa heti ja pikkuhiljaa Ana rakastuu mystiseen mieheen. Käy kuitenkin ilmi, ettei Grey haluakaan normaalia romanssia vaan sadomasokistisen seksisuhteen, joka sinetöidään vaitiolosopimuksella. Ana joutuu miettimään, mihin kaikkeen hän on valmis ryhtymään vain saadakseen olla rakastamansa miehen kanssa.

Fifty Shades of GreyFifty Shades of Grey tuntuu genre-elokuvalta, mutta se ei sovi kunnolla oikein mihinkään lokeroon. Se ei ole psykologinen trilleri, mutta sellaiselta se kaikista eniten tuntuu. Danny Elfmanin kolkko äänimaailma, steriili lavastus ja Christian Greyn uhkaava hahmo voisivat olla Gone Girl -henkisen trillerin palasia mutta totuus on toinen. Jamesin näpyttelemää tarinaa pitäisi katsoa Twilightin tavoin romanttisen elokuvasarjan avausosana, jossa viaton tyttö tapaa unelmiensa pojan.

Taylor-Johnson tekee parhaansa käytettävissään olevilla aineksilla, mutta hänkään ei voi mitään elottomiksi puristetuille hahmoille ja typerälle melodraamalle. Uhkaava alkutilanne vesitetään, sillä Grey ja Ana ovat turhankin valmiita tekemään kompromisseja. Joustava asetelma ei tarjoa mahdollisuuksia minkäänlaisen jännitteen luomiseen.

Fifty Shades of GreyChristian Grey on varsin persoonaton luomus ja muistuttaa hahmona lähinnä juppipsykopaatti Patrick Batemania. Se ei ole hyvä juttu, mutta käsikirjoitus haluaa silti katsojien säälivän häntä. Grey kuvataan hyväksikäytön uhrina, jonka käsitys seksistä on tästä syystä pahasti vinksahtanut. Hän soittaa öisin synkeänä flyygeliään ja valittaa Analle olevansa ”fifty shades of fucked-up”. Kun Ana kysyy, aikooko Christian nyt rakastella häntä, Grey vastaa ytimekkäästi: ”Minä en rakastele. Minä panen… lujaa.” Lupauksesta huolimatta sidontaleikit ovat kuitenkin yllättävän kesyjä.

Lopulta suurin kysymys jää ilman vastausta. Elokuva käyttää riittävästi aikaa Greyn taustojen perkaamiseen, mutta jättää kertomatta, miksi Ana tuntee niin voimakasta vetoa häneen. On vaikea sanoa, kiehtooko Anaa hänessä enemmän hänen ulkonäkönsä vai vaurautensa. Todennäköisesti molemmat, koska ei tunnu mitenkään uskottavalta, että Anan kaltainen tavallinen neitsyt tuntisi vetoa synkeään Greyhin, jos hän ei sattuisi olemaan rikas.

Fifty Shades of GreyMitä jos Christian Grey olisikin työväenluokkainen rekkakuski, joka miljonäärikaimansa tavoin seuraisi Anaa kaikkialle, tunkeutuisi yllättäen hänen asuntoonsa ja toteuttaisi fantasioitaan leikkihuoneeksi kutsumassaan seksiluolassa? Ei kuulosta erityisen eroottiselta. Raha ratkaisee.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1,7 / 3 henkilöä