Jalkojesi välissä valkokangas

Miranda (Victoria Abril) on töissä radion yöohjelmassa, jossa hänen tehtävänsä on vastata puheluihin ja viestittää radiotoimittajalle, että tällä kertaa langan päässä on ahdistunut homo. Miranda on itsekin salaisesti seksiriippuvainen. Hän käy puistossa ulkoiluttamassa koiraansa ja napsauttamassa vastaantulijaa. Miranda käy anonyymien seksiriippuvaisten terapiaryhmässä, jossa hän tapaa Javierin (Javier Bardem), miehen, joka kiihottuu vain tarinoista. Javier omistaa pienehkön av-alan tuotantoyhtiön, jossa hän lukee käsikirjoituksia päivät pitkät. Niitä lähettelee muun muassa epätoivonen Jacinto (Victor Rueda), jonka tuotokset hylätään kerta toisensa jälkeen.

Elokuvan henkilögalleriaa monipuolistuttavat vielä Mirandan lempeä aviomies ja murharyhmän poliisietsivä Félix (Carmelo Gómez), Javierin yhtiökumppani ja tämän ex-vaimon nykyinen rakastaja Claudio (Sergi López), aidsia sairastava taksikuski, Javierin lentokentällä tapaama superseksikäs ja hypersalaperäinen nainen, vaimontappaja-poliisi, murhattu käsikirjoittaja jne. jne... Jo tämä sekalainen cast vihjaa elokuvan sisällöstä sen verran, että mistään pienimuotoisesta ja intiimistä ei ole kyse. Jalkojesi välissä on pikemminkin tarina tarinoista; toisiinsa kytkeytyvistä, lomittuvista, päällekkäisistä ja sisäkkäisistä kertomuksista. Alussa katsoja seuraa miestä ja tämän kotiinpaluuta, lasta ja lastenhoitajaa, ja sitten hypätäänkin jo alkutarinan ulkopuoliseeen kertomukseen, seuraamaan yleisöä, jolle alun tarina kerrotaan.

Elokuvassa tarinankerronnan tasot siis vaihtelevat vilkkaasti. Idea sinänsä on erittäin kiinnostava, mutta valitettavasti se ei tässä elokuvassa toimi, vaan jää junnaamaan paikalleen jättäen katsojan arvuuttelemaan kulloistakin "tasoa". Ehkä tämä elokuva on tehty katsottavaksi useita kertoja, ehkä kiinteästi katsovalle kaikki näyttäytyy kauniina kudelmana, ehkä kriitikko nyt vain on tyhmä; joka tapauksessa Jalkojesi välissä jää sekavaksi ja jäsentymättömäksi. Lisäksi se on pitkä: puolitoista tuntia melkeinpä minkä-tahansa-laista monitahoista tarinatötteröä alkaa jo puuduttaa tottuneenkin leffaajan istumalihaksia. Mutta onneksi, oi onneksi Gómez Pereira tuntuu ryhdistäytyvän viimeisen puolen tunnin aikana, ja elokuva saa uudenlaista imua otteeseensa. Silloin alkaa todella tapahtua, ja koko juttu kääntyy ihan mukiinmeneväksi trilleriksi. Actionia on tällaiselta rainalta kuitenkin turha odottaa, jos nyt ei äksöniksi laske toistuvia kiihkoisia panokohtauksia, joissa zoomataan naisen peppulihaksia. Hoh-hoi-jaa, fetissinsä kai kullakin.

Jalkojesi välissä olisi ihan mukava pikku jännäripala, jos se olisi leikattu puolta lyhyemmäksi ja jos (macho)yleisönnuoleksinnalta vaikuttava seksimaniatematiikka olisi jätetty jo käsisvaiheessa kokonaan pois. Victoria Abril näyttelee ihan kivasti, varsinkin kun naisen osana on näyttää aina vähän hätääntyneeltä ja eksyneeltä sekä tietenkin hyvältä. Bardem aiheuttanee karismallaan ja fysiikallaan tuttuun tapaan väristyksiä yleisön joukossa. Sentään pari muhevaa kohtausta on Gómez Pereira saanut väännettyä elokuvaansa, joten teatterista ei tarvitse poistua ihan tyhjin katsein.