Dante 01 valkokangas

Marc Carolla on ongelmia saada projektejaan rahoitettua. Dante 01:n näkemisen jälkeen sen ymmärtää. Mies tunnetaan parhaiten Jean-Pierre Jeunet’n kanssa tehdyistä fantasiaelokuvista Delicatessen (1991) ja Kadonneiden lasten kaupunki (1995). Dante 01 on Caron ensimmäinen pitkä elokuva ilman Jeunet’ta, ja lopputulos on kaukana parivaljakon yhteisten töiden laadusta.

Visuaalinen puoli tässä vakavassa scifielokuvassa on kohdallaan ainakin aluksi, ja se on ainoa asia mikä elokuvan erottaa Hollywoodin pahnanpohjimmaisista. Dante-nimistä planeettaa kiertävälle mielisairaala-alukselle sijoittuva elokuva kun sen verran ontuvasti kierrättää genrelle tuttuja juttuja. Elokuva kärsii myös niukasta budjetista ja kuvauspäivien puutteesta, minkä huomaa varsinkin töksähtävästä lopusta. Tähdätty on kenties 2001:n sfääreihin, mutta osuttu on korkeintaan omille reisille.

Elokuva keskittyy alukselle saapuvaan uuteen vankiin, joka outoine voimineen saa aikaan hämmennystä sekä vangeissa että vartijoissa. Danten Infernosta inspiraationsa ottava elokuva yrittää epätoivoisesti käyttää myyttejä hyväkseen ja luoda "symbolisen universumin" Caron omien sanojen mukaan. Aluksen työntekijät on esimerkiksi nimetty kreikkalaisen mytologian mukaan, ja sinne tänne on ripoteltu pinnallisia viittauksia Raamattuun ja kristinuskoon. Paikoitellen viittauksilla on joku yhteyskin elokuvan tapahtumiin, mutta kokonaisuus on vain onneton sekamelska.

Ilman Carolle ominaista visuaalista ilmettä ei tätä tosiaankaan erottaisi mistään videolevitykseen truutatusta tekeleestä. Vielä kun visuaalisetkin temput alkavat toistaa itseään pahasti, jää elokuvasta parempi mieli kun jättää katsomisen pelkkään traileriin.