Coco avant Chanel valkokangas

Jopas nyt. Tänä syksynä saa ensi-iltansa kaksi Gabrielle ”Coco” Chanelin (1883–1971) elämään pohjautuvaa elokuvaa, eikä kyseessä ole edes tämän muoti-ikonin ja tinkimättömän taiteilijan juhlavuosi. Teattereissa jo pyörivä Jan Kounenin ohjaama Coco Chanel & Igor Stravinsky on kahden tunnetun taiteilijan intohimoiseen suhteeseen keskittyvä elokuva. Anne Fontainen Coco avant Chanel sijoittuu enimmäkseen aikaan ennen Chanelin suurta läpimurtoa Euroopan muotimaailmassa.

Elokuvan alussa Coco joutuu orpokotiin pikkutyttönä, kun hänen äitinsä kuolee ja isä hylkää tyttärensä. Pian hypätään ajassa eteenpäin, kun Coco esiintyy keskinkertaisena kabaree-laulajana siskonsa kanssa. Päivisin he työskentelevät ompelijoina. Ilmeisen lahjakas Coco on jo nuorena anarkisti; hän ei halua naimisiin ja pitää rakkautta vaarallisena. Hän tähtää Pariisiin, maineen ja vaurauden pariin. Coco tapaa Étienne Basanin (Benoït Poelvoorde), rikkaan kartanonomistajan ja hevoskasvattajan. Basan auttaa nuorta naista koe-esiintymisissä mutta palaa pian takaisin maatilalleen. Rahapulassa oleva Coco seuraa miestä ja asettuu taloksi.

Valtaosa elokuvasta sijoittuu Basanin kartanoon ja sen tapahtumiin. Cocolla ja Basanilla on kuin sopimussuhde. Rahaton nuori nainen saa katon päänsä päälle ja huomattavasti vanhempi kartanonherra vaihtelua seuraelämäänsä. Molemmat hyötyvät toisistaan. Älykäs Coco halveksii yläluokkaista, toimetonta ja juhlivaa väkeä, jolla ei ole makua eikä tyyliä. Samalla hän yrittää karistaa köyhää taustaansa ja kieltää perheettömän kasvuaikansa. Basan kohtelee häntä vaihtelevasti, välillä piilotellen häpeillen ja välillä tehden hänestä viihdyttävän marakatin. Coco on aikansa kummajainen, nainen jolla on kunnianhimoa ja joka haluaa tehdä työtä ja oman uran. Tuleva muotikuningatar kapinoi jo nuorena aikalaisrooleja vastaan käyttämällä poikamaisia vaatteita ja tuhahtamalla korsetille.

Elokuva kertoo hienovaraisesti ja oivaltavasti, miten Cocon tyylitaju herää ja kehittyy hänen päässään ennen kuin hän edes varsinaisesti alkaa suunnitella ja ommella vaatteita. Hän inspiroituu ympärillään olevasta, mutta lähinnä siitä, miten rikkaus rönsyilee ylettömällä ja rumalla tavalla – ja tälle Coco hakee vastakohtia. Chanelin brändin tavaramerkiksi muodostuukin tyylikäs yksinkertaisuus. Coco aloittaa hatuista, joita hän tekee ensin Basanin lähipiirille, ja joista hän sittemmin laajentaa omaan liikeyritykseen ja perustaa muotitalon vuonna 1910.

Suuren tilan saavat elokuvassa Cocon suhteet. Basanin kanssa, joka on välillä ällöttävä lieroke ja toisaalta huolehtiva isähahmo, Cocolla on tietty yhteisymmärrys, mutta brittiläiseen Arthur ”Boy” Capeliin (Alessandro Nivola) hän rakastuu. Tämä kuolee lopulta auto-onnettomuudessa ja Coco on murheen murtama.

Audrey Tautoun kasvot ovat elokuvan keskiössä. Hän elävöittää Cocon kokemukset, mustat silmät kertovat alistumatonta tarinaansa. Epäilyistäni huolimatta Tautoun ilmeinen suloisuus ei onneksi tule hänen hahmonsa tielle, joskin Anna Mouglalis’n korkeat poskipäät ja jäntevä luusto Coco Chanel & Igor Stravinskyssa ilmensivät Chanelin ylevää ryhdikkyyttä ja kulmikkuutta vaikuttavammin. Tautou näyttelee silti lumoavasti ja kantaa olemuksellaan koko elokuvaa. Cocon sielu ja tunteet syöksähtelevät valkokankaalla, hänen ristiriitainen suhteensa rakkauteen ja miehiin, päättäväinen visionsa ja erinomainen tyylikkyytensä koskettavat. Cocoa täytyy rakastaa.

Siinä missä Coco Chanel & Igor Stravinsky oli värien, muotojen ja musiikin huumaava paletti, mutta draamana kylmä, on Coco avant Chanel lämpimän intiimi ja kiehtova henkilö- ja ajankuvaus. Tautoun Coco kertoo nautittavasti nuoren naisen määrätietoisesta bisnesvaistosta ja myös alati surumielisestä yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta. Suosittelen katsomaan molemmat Coco-elokuvat, sillä ne tarjoavat sekä ihania aistinautintoja että taitavaa draamaa.