Better Days valkokangas

Elokuvien arvottamisesta on tehtailtu kirjoja, kun kriitikot ovat jalosti kysyneet itseltään, mitä he tekevät kritikoidessaan. Perustavimpia lähtökohtia voi olla se, että tarkastellaan, miten hyvin elokuva onnistuu siinä, mitä se yrittää olla. Tällöin kahden tunnin elokuva perunasta lautasella voi olla viiden tähden filmi, jos se ei halua olla muuta kuin aktualiteettielokuva koisokasvin mukulasta tarjoiluastialla.

Hongkongilainen Better Days kertoo Chen Nianista (26-vuotias Zhou Dongyu), joka on valmistautumassa kansalliseen yliopistojen pääsykokeeseen. Hänen koulutoverinsa kuolee kesken erään koulupäivän ahdistavan koulukiusaamisen seurauksena. Muiden kuvatessa vastatehtyä itsemurhaajaa Chen Nian käy peittelemässä ruumiin takillaan. Tapahtuneen jälkeen kiusaajat ottavat hänet hampaisiinsa. Ansaan joutunut Chen Nian tapaa kaduilla kasvaneen Xiao Bein (Jackson Yee) ja pyytää tätä olemaan hänelle ritari, joka puolustaisi häntä kiusaajilta. Xiao Bei on mielissään. ”Suojele sinä maailmaa. Minä suojelen sinua”, hän sanoo.

Better Daysiä on kuvattu aasialaisen elokuvan suurimmaksi tapaukseksi sitten Parasiten (2019), mutta vertaus on hakemalla haettu. Paitsi että Parasite ilmestyi vain viisi kuukautta ennen Better Daysiä, elokuvien yhtäläisyydet alkavat ja loppuvat perinteisiin sukupuolirooleihin. Kiinalaiselokuvan ohjaaja Derek Tsang kohtelee painavaa materiaaliaan kuin mitä tahansa stereotyyppeihin nojaavaa teinien välistä heilastelua, eksploitatiivista kostoelokuvaa tai melodramaattista murhatrilleriä. Tavallisen helposti ja toisteisesti, raikkaan keskinkertaisesti.

Silti elokuva räiskyy ja ottaa itsensä vakavasti. Myrkyllisen yhdistelmän takia lopputulos ontuu. Liiallisuutta ei osata tasapainottaa esimerkiksi herkullisella salaivalla tai tahallisella mauttomuudella. Viimeistään silloin kun Arvo Pärtin ”Für Alina” soi tai kun Xiao Bei sanoo: ”Kukaan ei ole aiemmin kysynyt, sattuuko minuun”, on vaikea istua paikallaan. Siirappi juuttuu kurkkuun ja tekisi mieli pahoitella näyttelijä Yeeltä, että hän joutui lausumaan jotain niin surkeaa. Ei sillä että Yee itse antaisi erityisen ihailtavaa roolisuoritusta.

Better Days tarjoaa kiehtovan kohteen lähiluvulle, jos palataan alun teoretisoitiin. Elokuva on suunnattu nuorille aikuisille, se käy selväksi. Tuolle ikäryhmälle tuotos varmaan sopii oikein hyvin. Minäkin tunnustan kerran kyyhöttäneeni, kuten harvoin, istuimeni reunalla, jotta pääsisin muutaman sentin lähemmäs valkokangasta.

Toinen erikoinen seikka, josta en ole varma, onko se hyvä vai huono asia, on elokuvan lopetus. Sanotaan kai, että aika on armottomuudessaan Jumalasta seuraava Hänen yläpuolellaan, mutta ohjaaja Derek Tsang onnistuu kummallisella tavalla pitkittämään sitä. Voi olla, ettei hän ole keksinyt, mihin hän tuotoksensa päättäisi. Niin tai näin: aina kun luulee elokuvan loppuvan, se jatkuu ja jatkuu. Better Daysissä on puolen tusinaa sellaista kohtausta, joista jokainen olisi pienellä säädöllä sopinut viimeiseksi.

On sinänsä mukavaa tulla yllätetyksi, mutta kohtausten lataus ja muu oheistoiminta saa aikaan sen, että kokonaisuus aloittaa laahaamisen. Tämä kielii hallinnan ja eheyden puutteesta. Katsojassa syntyy usein sama vaikutus. Se syntyy silloin, kun poliisi ensimmäisen kerran puhuttelee Chen Niania eikä kuvakulmilla osata välittää sitä, että tyttö tietää enemmän kuin myöntää tietävänsä. Se syntyy silloin, kun puhelimia työkseen diilaava ja purkava Xiao Bei myöhemmin poistaa kuvia eetteristä vain poistamalla niitä puhelimensa galleriasta.

Koska haastavia aiheita käsitellään kansainvälisessä mittakaavassa melkoisilla louhikko-otteilla, on elokuvan vaikea välttää teeskentelyä. Vaikka kosto on Emma Copley Eisenbergin sanoin ”paikka, jonne murtunut mieli menee, kun se yrittää pysyä koossa”, henkilöhahmot muistuttavat konsepteja siitä, millaisia huligaanien ja koulukiusattujen älykköjen pitäisi olla. Molemmat päähenkilöt elävät Peppi Pitkätossun elämää. Rikkonaiset kotiolot jättävät elokuvan kierolla logiikalla jälkensä: Lapset välttelevät halpamaisuuksia. He ovat oppineet erottamaan oikean väärästä ja ottavat osattomuuden kärsimyksen ylevästi vastaan. Ne ovat ne rikkaat pennut, joiden sydämet eivät enää ole puhtaita.