Ben X valkokangas

Virtuaali-identiteetin, syrjäytymisen ja koulukiusaamisen yhdistäminen kokonaisteemaksi on luontevaa mutta haasteellista. Luontevuudessaan aiheet kytkeytyvät vahvasti toisiinsa ja ovat meilläkin saaneet paljon tilaa julkisuudessa, joten aihekäsittelyllä on varmasti paikkansa. Haasteellisuus kytkeytyy siihen, minkälaisista näkökulmista teemaa käsitellään ja minkälaisia perusteita siitä käytäville keskusteluille elokuvassa luodaan.

Ben X herättää keskustelemaan. Se on elokuvan ehdoton ansio. Lisäksi teoksessa kartetaan ilmeisimpien ja moralisoivimpien näkökulmien paatos. Teemakäsittelyä ei rakenneta holhoavalla ja opettavaisella johdatuksen otteella vaan luottaen aiheiden ristiriitaisuuksien avaamisessa katsojan omaan tulkintaan ja emootioon. Tämän uskoisi puhuttelevan varsinkin nuoria katsojia, sillä nuorten maailma ei ole etäännytettyä kuvittamista. Päinvastoin elokuva hengittää kuvaamaansa maailmaa niin hyvin kuin se aikuistekijöiden näkemänä on mahdollista.

Ben (Greg Timmermans) on lievästi autistinen. Sosiaalisilta taidoiltaan rajoittuneena hän on syrjäytynyt vallalla olevasta "normaaliudesta" ja vapautuu elämään vain verkossa pelattavassa pelissä. Ben X ei ole kuitenkaan pelkkä sairaskertomus vaan ajatuksia herättävä teos, joka nostaa esiin kysymyksiä siitä, minkälainen hinta puuttumattomuudella voi olla.

Ben on syrjäytynyt ja kiusattu, mutta millä ehdoin? Ben ei ole tyystin väärinymmärretty eikä alleviivattu friikki vaan latistettu normaaliuden odotuksille, mikä on silmätikuksi joutumisen edellytys nuorten maailmassa, jossa empatia ja oikeudenmukaisuus ovat valitettavan tuntemattomia käsitteitä. Ja ne, jotka ymmärtäisivät Beniä, katsovat ohi joko omaa voimattomuuttaan tai osaamattomuuttaan toimia. Olivat he sitten nuoria tai aikuisia.

Elokuva raivaa esiin silmiä avaavan väylän ymmärtää virtuaalisen maailman voimatekijöitä niin hyvässä kuin pahassa. Teknologian luomat mahdollisuudet ihmisen yksityisyyden ja ihmisarvon loukkaamiseen ovat rajattomat. Samalla virtuaalimaailma mahdollistaa rinnakkain elettävän todellisuuden, jossa kenenkään ei tarvitse olla oman rajoittuneisuutensa ja fyysisen minänsä vanki. Mutta kuinka häilyvä raja eri identiteettien ja todellisuuksien välillä voi olla?

Aikuiset näkevät tämän rajankäynnin usein ongelman ytimenä ja ovat sokeita sille, miten mielen ja kokemusmaailman laajeneminen voivat palvella myös ihmisyyttä ja auttaa löytämään niin kadotetun itsekunnioituksen kuin tunne-elämänkin. Kiistämättä vaikutukset voivat olla myös päinvastaisia ja sitä kautta hyvinkin raadollisia. Tärkeintä olisi olla rajaamatta ihmisyyttä tiettyjen normaaliksi julistettujen kaavojen ja toimintamallien vangiksi. Ovat yksilöiden ilmaisu- ja ilmenemismuodot kuinka moninaisia tahansa, ihmisyyden perusemootiot ovat kuitenkin pohjimmiltaan kaikilla samat.

Ben X:ssä samaistumispintoja on useita, joten hyvinkin eri lähtökohdista ammentavien katsojien on helppo löytää elokuvasta omansa. Tämä edesauttaa elokuvan keskustelevuutta läpi eri kohderyhmien. Ben X on elokuva, joka pitäisi katsoa jokaisessa koulussa – ja mikä ehkä kaikkein tärkeintä: kaikissa opettajanhuoneissa ja vanhempainilloissa.