Elämä on ihanaa valkokangas

Jack Nicholsonin elokuvia katsomalla yleensä tietää, mitä saa. Ovela mies selviää pulmallisesta tilanteesta käyttäen naisiin vetoavaa charmiaan tai valepukuna pummin olemustaan. Lisämausteena hänen roolihahmonsa huutavat ja ilmehtivät kuin osoituksena Nicholsonin taipumuksesta uusia hänen Oscar-roolinsa Yksi lensi yli käenpesän -elokuvassa (One Flew Over the Cuckoo’s Nest, 1975). Elämä on ihanaa on tästä mallista kuitenkin selvä poikkeus. Itse asiassa kyse on Nicholsonin dominoivimmasta roolista sitten Hoffan (1992).

New Yorkiin sijoittuvassa elokuvassa Nicholson esittää bakteerikammoista naisromaanikirjailijaa Melvin Udallia, jolla on vastustamaton taipumus loukata verbaalisesti kaikkia tapaamiaan ihmisiä. Hän ruokailee säännöllisesti samassa kahvilassa ja vaatii ruokansa aina samalta tarjoilijalta, Carolilta (Helen Hunt). Udallin naapurina asuu homoseksuaali taiteilija Simon Bishop, jota Udall säännöllisesti muistaa pilkata. Eräänä päivänä Bishop pahoinpidellään asuntomurron yhteydessä ja Udall joutuu ottamaan haltuunsa väliaikaisesti tämän koiran. Vähitellen Udall huomaa itsessään myös inhimillisiä tunteita ja alkaa kiinnostua ruokapaikkansa tarjoilijasta - ainoasta ihmisestä, joka suostuu keskustelemaan hänen kanssaan. Ongelmana vain on, miten osoittaa asia

Vaikeuksien avoin kuvaus

Ohjaaja James L. Brooks on tehnyt elokuvan, jossa kuvataan miljoonakaupungin vaikeuksissa olevia ihmisiä sortumatta kuitenkaan liialliseen melankoliaan tai komediallisiin ylilyönteihin. Nicholsonin Melvinille on kyllä jätetty tilaa laukoa mitä loukkaavimpia kommentteja ventovieraille ihmisille, mutta hurmaavan Carolin lapsen paha astma poistaa produktiosta pahimmat ylilyönnit.

NBC-televisioyhtiön Later-talkshowsta elokuvauraa luomaan lähtenyt Greg Kinnear tekee tyylikästä työtä homoseksuaalina taiteilijana, jota vaivaavat huonot välit omiin vanhempiin. Ainakin tämän elokuvan perusteella siirtyminen television "varmasta" työpaikasta valkokankaalle on onnistunut. Oscar-voittaja Cuba Gooding, Jr. sen sijaan on varsin vaatimattomassa roolissa eikä hän yllä Tom Cruisen hahmoa Jerry Maguire -elokuvassa (1997) dominoineen roolinsa tasolle.

Elämä on ihanaa on osittain kuvattu ihmisten keskellä New Yorkissa ja se näkyy. Ohjaaja Brooks tunnetaan erinomaisena henkilöiden ja tunteiden kuvaajana. Hän antaa hahmoilleen tilaa, mutta ei päästä elokuviensa supertähtiä hallitsemaan liikaa ilmapiiriä. Tässä elokuvassa velmu-Nicholsonin pitää kurissa Helen Hunt, jonka meikkaamattomat kasvot close up -kuvissa sykähdyttävät.

Komediaako?

Brooksin elokuva kestää komedialle hulppeat 138 minuuttia. Syy tähän lienee ollut ohjaajan halu tehdä elokuvasta kunnianhimoinen kuvaus suurkaupungin asukkaiden ongelmista komediallisin keinoin. Alussa tekniikka näyttääkin toimivan, mutta loppupuolella Nicholsonin jatkuva virnuilu ja kasvojen vääntely ei enää sovi hänen kypsyvään rooliminäänsä. Jos pääpaino olisi annettu tapahtumien humoristisille piirteille, Elämä on ihanaa olisi voinut olla mainio tilannekomedia parhaan amerikkalaisen televisiokulttuurin tyyliin (en tarkoita tätä ollenkaan negatiivisessa mielessä).

Elokuva menettää muutenkin potentiaaliaan loppua kohti. Nicholsonin Udall alkaa selvästi muuttua takaisin yhteiskuntakelpoiseksi ja onnellinen loppu häämöttää. Elokuvan suuri budjetti (50 miljoonaa dollaria) on saattanut vaikuttaa tähän, sillä tuotantoyhtiö TriStar on varmasti halunnut tukeutua turvalliseen ja kautta vuosien hyväksi todettuun ratkaisuun, jossa pariskunta saa toisensa, tosin ehkä väliaikaisesti. Elokuva päättyy tummenevaan kuvaan, jossa Nicholson ja Hunt jäävät asioimaan aamukahvilaan.

On kuitenkin syytä olla aliarvioimatta elokuvaa sen lievistä ristiriitaisuuksista huolimatta. James L. Brooks on jälleen saanut aikaan korkeatasoisen ihmiskuvauksen palkittujen Hellyyden ehdoilla -elokuvan (Terms of Endearment, 1983, ohjaajana) ja Jerry Maguiren (tuottajana) jälkeen. Jack Nicholsonin yhdestoista Oscar-ehdokkuus roolistaan Melvininä muutaman vaatimattomamman roolin jälkeen pitänee produktion otsikoissa vielä pitkään eivätkä jo saavutetut kolme Golden Globe -palkintoa ainakaan vähennä Brooksin työtarjouksia. Miellyttävä elokuvaelämys ja toivottavasti vielä parempaa on kevään aikana luvassa.