Sisarelleni valkokangas

Pari vuotta sitten Catherine Breillat’n Romance X (1999) herätti huomiota myös Suomessa. Aihepiirinsä takia levittäjät ja videofirmat saattoivat markkinoida sitä kuumana erotiikkaelokuvana. Silti useimmilta sadetakkimiehiltä taisivat kiksit jäädä saamatta, sen verran ankeasti Breillat seksikohtauksensa esitti.

Saman seksipakkomielteen pauloissa Breillat piehtaroi myös uudessa elokuvassaan Sisarelleni. 12-vuotias punkero Anaïs (Anaïs Reboux) joutuu seuraamaan läheltä isosiskonsa Elenan (Roxane Mesquida) sänkyhommia. Koko elokuva pyörii Elenan ekan kerran ympärillä.

De Saden kirjallisen rehabilitoinnin ja Georges Bataillen jälkeen ranskalainen taideväki on ollut seksin kanssa pääsemättömissä. Voisi luulla, että psykoanalyysin toistonpakkoiseen vatvontaan olisi ehditty jo moneen kertaan kyllästyä. Mutta ranskalaisetpa eivät saa ikinä tarpeekseen: loputonta jankutusta ruumiista, miehen katseesta, falloksesta. Sisarelleni on tästä hyvä esimerkki.

Breillat’n ihmissuhdekuvausta on monessa yhteydessä ylistetty kylmäksi ja ankaran objektiiviseksi. Minusta ainakin Sisarelleni ja Romance X ovat puuduttavan hysteeristä ja ylitunteellista katsottavaa. Ja tuskinpa särmättömien nuorisomannekiinien valinta seksikohtauksiin mitenkään tehostaa naturalistista vaikutelmaa.

Täytyy kuitenkin myöntää, että suursyömäri Anaïs on sympaattinen ja kiinnostava päähenkilö, joka laulaa pari sympaattista ja kiinnostavaa laulua. Mutta Reboux’n ansaitsemaan armopisteeseen elokuvan ansiot rajoittuvatkin. Sisarelleni on juuri niin mielikuvituksetonta ja huumorintajutonta perieurooppalaisilla kliseillä poseeraamisen riemujuhlaa kuin ranskalainen taide-elokuva voi vain halpahintaisimmillaan olla.