Telttaretki faktan ja fiktion rajamaille

Ylioppilaskylässä asuva ystäväni kertoi ihmetelleensä rapun ilmoitustaululle kiinnitettyä A4-paperia, jossa kolme amerikkalaisnuorta ilmoitettiin kadonneeksi kuvatessaan dokumenttia. Sitten hän näki alalaidassa internet-osoitteen ja ymmärsi: www.blairwitch.com

Daniel Myrickin ja Eduado Sanchezin luotsaama muka-dokumentti, "vuoden pelottavimman elokuvan" sloganin ansainnut The Blair Witch Project on mediarajoja uhmaava tapaus. Kyseessä on elokuva, joka ei rajoitu vain valkokankaalle tai päästä katsojaa otteestaan lopputekstien rullatessa näkyviin. Tarina kolmen dokumentintekijän kohtalosta levisi internetin kautta kulovalkean tavoin tartuttaen itsensä jokaisen mieleen nerokkaan mainoskampanjansa ansiosta.

Sundance-elokuvafestivaalilla, jossa elokuva oli katsojamenestys, Blair Witch Projectista tiedotettiin yksinomaan lentolehtisillä sekä julisteilla, jotka oli tehty näyttämään kadonneet-ilmoituksilta. Ja noin vuotta ennen varsinaista ensi-iltaa Myrick ja Sanchez avasivat viralliset kotisivut, jotka eivät kertoneet varsinaisesta elokuvasta sanaakaan. Sen sijaan he kokosivat sen täyteen uskottavan tuntuisilla detaljeilla varustettuja nk. Blairin noidan myyttiin lukeutuvia tapahtumia ja tarinoita aina 1700-luvulta nykypäivään. Mukana oli mm. kirjeitä, lehtileikkeitä, päiväkirjan osia, rikospaikkavalokuvia sekä vanhalta filmimateriaalilta näyttämään tehtyjä haastatteluja. Pelkästään ensimmäisen viikonlopun jälkeen sivujen kävijämäärä oli noin 110 000.

Ei kestänytkään kauaa ennen kuin toden ja epätoden raja oli ylitetty varsin tehokkaasti. Omilla nimillään esiintyneet kolme nuorta - Heather Donahue, Joshua Leonard ja Michael Williams - pidettiin ennen avausnäytöksiä visusti poissa julkisuudesta. Pian verkossa liikkui jo huhu, että kyse oli kuin olikin todellisista tapahtumista. Internet Movie Database kirjasi näyttelijät oikeasti kuolleiksi. Hämmennys oli melkoinen, kun kolmikko marssi näytösten jälkeen esirippujen takaa
haastatteluja antamaan.

Elokuvantekemisen uusi dogmisto

Huolimatta siitä, että Myrick ja Sanchez ovat elokuvan käsikirjoittajat ja ohjaajat, harvinaislaatuisen raskaan kamera- sekä äänitystyön joutui tekemään itse näyttelijäkaarti. Alkutohinoiden jälkeen heidät lähetettiin raskaat kuvausvälineet sekä GPS-laitteet (Global Positioning System) mukanaan Marylandin metsiin. Ainoa asia, josta sovittiin etukäteen oli, että tapahtuipa mitä tahansa, niin kameran tuli olla käynnissä.

Blair Witch Projectissa sovellettiin ns. "metodielokuvantekemistä", joka jättää varjoonsa jopa tanskalaisten dogmi-elokuvat. Koko hoito kuvattiin ilman konkreettista käsikirjoitusta ja kaikki dialogi on improvisoitua. Eksyen yhä syvemmälle metsään Donahue, Leonard sekä Williams huomaavat pian, että joku - tai jokin - on jatkuvasti heidän kannoillaan. Todellisuudessa "Blairin noita" olikin kaksi ohjaajaa, jotka piiloutuneina seurasivat ja varoittamatta säikyttelivät nuoria "shokumentaarin" tekijöitä. Yhteydenpito näyttelijöihin tapahtui ainoastaan paperilappusten kautta, joissa annettiin pääpiirteittäin ohjeet heidän tekemisistään ja seuraavasta paikasta, jonne tuli suunnistaa.

Eikä voi väittää, etteikö tämä myös toimisi. Kolmea näyttelijää heräteltiin keskellä yötä mitä pelottavimpiin tilanteisiin ja heitä vaadittiin vaeltamaan päivä päivältä yhä pitempiä matkoja aina vain vähenevällä ruokamäärällä. Näin heidän epätoivostaan tulee käsin kosketeltavaa elokuvan kulkiessa kohti ennalta määrättyä loppuaan. Myrick ja Sanchez tekivät projektinsa kuin se olisi armeijan harjoitusleiri - ja saivat aikaan lopputuloksen, joka luultavasti tulee synnyttämään lukemattomia jäljittelijöitä.

Niittämässä Blairin noidan perintöä

Kauhuelokuvan pitkään jatkuneessa inflaatiokaudessa on selvästi koettu uuden sivun avautuminen Blair Witch Projectin myötä. Siitä asti kun joku ohjaaja sai päähänsä, että kauhu muka tarkoittaa ylenpalttisia verikekkereitä ja kymmenmetrisiä efektihirviöitä, ollaan enemmän tai vähemmän pysytelty samoilla linjoilla. Vain vajaan 40 000 dollarin budjetilla elokuvansa tehneet Daniel Myrick ja Eduardo Sanchez kääntyivät takaisin jokaisen ihmisen tuntemiin perimmäisiin, selkärankaan iskostuneihin pelkoihin siitä, mitä ei voi nähdä. Eikä tarvitse kuin katsoa tämän aiheuttamaa suosiota huomatakseen, että muutos on enemmän kuin tervetullut.

Independent-elokuvien sankassa joukossa tämä pseudo-dokumentti on tähän asti menestynein. Jo heti Sundancen jälkeen Artisan Entertainment osti Blair Witch Projectin miljoonalla, minkä jälkeen elokuva on ansainnut rahat takaisin ties montako kertaisesti. Yksin lipputulot ovat ylittäneet hulppeasti sadan miljoonan taalan rajan. Tämä ei kuitenkaan ole läheskään ainoa alue, joka on kokenut lähtemättömiä muutoksia. On tuskin liioiteltua sanoa, että suuri osa Blair Witch Projectin menestyksestä liittyy sen ovelaan markkinointiin - joka ensimmäistä kertaa suuntautui miltei yksinomaan internetiin.

Myrickin ja Sanchezin perustama webbisivu merkitsi vain alkua. Paras valtti oli uskomattomiin mittasuhteisiin paisuneet, täysin hallitsemattomat huhut, jotka kiertelivät elokuvaa ja sen näyttelijöitä. Tämän jälkeen elokuva tunnettiin kaikkialla - ja se päätyi mm. Time-lehden kansijutuksi.

Kaikkeen tähän hypeen on helppo mennä mukaan, koska kyse kaiken kaikkiaan on ajalle oireellisesta sekä uudenlaisesta ilmiöstä. Samalla median rajat ovat tulleet entistä hämärämmiksi ja Blairin noidan myytti sen kuin jatkaa paisumistaan. Huhujen rukousmylly pyörii edelleen kiivaasti, kun uusia tietoja tihkuu julkisuuteen. Mitkä niistä ovat totta, mitkä ei - kuka tietää tai välittää?