Elämäkerralliset pukudraamat

Espoo Ciné on jo pidemmän aikaa profiloitunut esittämään erityisesti eurooppalaista nykyelokuvaa. Kenties tästä syystä mukaan on mahtunut vuosittain myös brittiläisen elokuvan yksi alalajeista, jota voisi pukudraaman tai historiallisen draaman nimellä kutsua. Pukudraamat eivät aina löydä tietään teatterilevitykseen, joten Brittien saarien ulkopuolella festivaalit ovat niille tyypillinen väylä katsojien tietoisuuteen. Näin näyttää myös käyvän tämän vuoden tarinalle Mary Shelleystä, Frankensteinin kirjoittajasta.

Mary Shelley (2017) edustaa pukudraamojen elämäkerrallista alakategoriaa. Tarinoita taitelijoista ja kirjailijoista on aina tehty, mutta brittiläisillä näyttää olevan kaksi erityistä kiinnostuksen kohdetta. Ensimmäinen näistä on yrjöjen ja viktoriaanisen aikakausien, eli 1800-luvun alkupuolen kirjailijapiirit, joihin mahtuu monia legendaarisia hahmoja.

Mary Shelley kertoo mutkikkaista rakkaus- ja seksisuhteista Maryn, hänen puolisonsa runoilija Percy Bysshe Shelleyn, sisarpuolensa Claire Clairmontin ja runoilija Lordi Byronin välillä. The Invisible Woman (2013) kuvaa salaista rakkaustarinaa Charles Dickensin ja Nelly Ternanin välillä. Ja Jane Austenista kertova romanttinen draama Becoming Jane (2007) puolestaan valotti kirjailijan rakkautta Thomas Langlois Lefroyhin.

Toisekseen brittiläisiä kiehtovat 1900-luvun alkuvuosikymmeninä ahkeroineet lasten kirjallisuuden hahmot, kuten Nalle Puhin isä A.A.Milne (Goodbye Christopher Robin, 2017), Maija Poppasen kehittänyt P.L. Travers (Saving Mr. Banks, 2013), muun muassa viisikoita seikkailuttanut Enid Blyton (Enid, 2009), Petteri Kaniinin kynäillyt Helen Beatrix Potter (Miss Potter, 2006) ja Peter Panin luoja Sir James Matthew Barrie (Finding Neverland, 2004).

Tyypillisesti näissä kaikissa tarinoissa yhdistetään kahta erilaista juonikuviota. Yksi liittyy kirjailijoiden ihmissuhteisiin, erityisesti heidän rakkaussuhteidensa kuvittamiseen. Ja toisessa pyritään löytämään erilaisia sattumuksia, mistä kirjailijat ovat mahdollisesti ammentaneet aineksia tarinoihinsa. Elokuvien katselua auttaakin, jos on lukenut kyseisiä tarinoita, sillä kerronta on tyypillisesti täynnä viittauksia heidän julkaisemiinsa kirjoihin.

Tietyllä tavalla kirjailijaelokuvat edustavat elämänkerrallista kirjallisuudentutkimusta. Tutkimuksen juonteena se on yksi vanhimmista tavoista etsiä merkityksiä teoksista ja selittää niiden olemassaoloa. Tällöin selityksiä haetaan pikemminkin kirjailijasta ja hänen elämästään kuin varsinaisista teoksista. Yhtymäkohtia omien kokemusten ja kerrottujen tarinoiden välille luodaan innokkaasti.

Kirjallisuudentutkimuksen lajina biografinen tutkimus on kohdannut 1960-luvulta alkaen kasvavaa kritiikkiä. Yhä useammat tutkijat ovat nähneet ongelmallisena, että kirjailijan elämänvaiheet ja hänen teoksensa nähtäisiin näinkin suorassa suhteessa toisiinsa. Kritiikin kärki kohdistuu oletukseen, että kirjailija olisi niin poikkeuksellinen ja erityinen henkilö, että vain hänen aidoilla kokemuksillaan on merkitystä.

Tutkimuksessa elämänkerrallisesta lähtökohdasta on pitkälti luovuttu, mutta elokuvat ovat ottaneet tämän asiakseen. Mary Shelley -elokuvassa Frankensteinin tarinaa selitetään Maryn lapsuuden kiinnostuksella kummitustarinoihin, tutustumisella kalvinismiin, ja jopa salamien värittämillä myrskyisillä öillä. Lisäksi syvintä Frankensteinin tarinan olemusta, eli torjutuksi ja hylätyksi tulemisen tunnetta, selitetään Maryn dramaattisessa suhteessa Percy Shelleyyn, joka uskoi avoimiin suhteisiin ja jonka nimen varjossa Maryn nähdään elokuvassa työskentelevän.

Vaikka Mary Shelley ei olekaan suuri taidonnäyte, se tuo esille tyypilliset juoniratkaisut brittiläisissä kirjailijaelokuvissa, joissa dramaattiset ja skandaalinhakuiset rakkaussuhteet ja ihmissuhteet tuntuvat selittävän tunnetuimpien kirjailijahahmojen luovuutta. Tähän varmasti liittyy se, miksi juuri 1800-luku ja 1900-luvun alun lastenkirjailijat ovat suosittuja kohteita.

Nykyään 1800-luvusta on vakiintunut käsitys tiukasta tapakulttuurista, jolloin salasuhteet ja päihteiden käyttö korostavat mielikuvaa radikaaleista sieluista ja vaihtoehtoisista elämäntavoista. Samaa logiikkaa käytetään vielä 1900-luvun alkupuolen tarinoissa, mutta nyt henkilökohtaisen elämän skandaaleja verrataan siihen, miten niistä muotoutui lapsille sopivia seikkailuja. Hieman jotain kiellettyä, hieman aitoa tunnetta, ja erityisen paljon skandaaleja, siinä tuntuu olevan brittiläisen elämänkertaelokuvan ainekset.