Kotimaisen elokuvan menestymisen ehdot

Timo Koivusalon ohjaaman Täällä Pohjantähden alla -elokuvan toinen osa saa ensi-iltansa 24.9.2010. Ensimmäinen osa sai hyvän vastaanoton, arvostuksesta kertoo valtion elokuvataidetoimikunnan antama laatutukipalkinto. Kritiikeistä rankimmat koskivat elokuvan liiallista uskollisuutta Väinö Linnan alkuperäistarinalle. Tämän Koivusalo laskee onnistumiseksi, sillä uskollisuus tekstille oli tarkoituskin. Elokuvien elinkaari teattereissa saisi kuitenkin olla pidempi.

Kankaista on tosi kova kisa. Ulkomaista tarjontaa tulee koko ajan paljon, ja kotimaisiakin on runsaasti. Koen kuitenkin, että kotimaiset tukevat toisiaan, enemmän joudutaan kamppailemaan niitä maailman kalleimpia tuotantoja vastaan, joiden markkinointibudjetti on paljon isompi kuin meidän koko tuotantobudjetti. Tahti on kiihtynyt. Jos puhuisimme tästä kymmenen vuoden päästä, niin ehkä tapa kuluttaa elokuvaa olisi muuttunut huimasti. Uskon kuitenkin vielä ison salin ja kankaan taikaan, koska sinne se leffa on tehty. Mutta kierto on nopeutunut, onnistumisen pitää tulla nopeasti, että elokuva saa lisää kangasaikaa.

Elokuvien elinkaarta pidentää dvd, mutta elokuvan tekijöille sillä ei ole merkitystä. Uusi digitekniikka sen sijaan saa kiitosta Koivusalolta.

Ne rahat syödään jo elokuvaa tehdessä, eli niin elokuvan levittäjä, tv-yhtiö kuin dvd-levittäjäkin ovat maksaneet ennakkoon liksoja, jotka on käytetty leffan tekemiseen. Olisi ihannetilanne, jos elokuva tehtäisiin jollakin eri rahoituksella, ja nämä rahat tulisivat vielä päälle tuottona, mutta niin ei ole. Se missä uusi tekniikka on tehnyt hyvää, on että digisaleja ja -teattereita alkaa olla paljon, jolloin logistinen ketju helpponee ja lyhenee, ja tasalaatuistuu. Suomi on kuitenkin iso maa, täällä on vielä puupenkkiteattereitakin, ja laatu heittelehtii todella paljon. Toki on hienoa, että leffa on hyvin demokraattinen ja leviää ympäri maata.

Koivusalo on skeptinen Täällä pohjantähden alla -elokuvan mahdollisuuksista menestyä Suomen ulkopuolella.

Meillä on kansainvälinen levittäjä Disney. Kyllä heillä siellä verkot vesillä on, mutta onhan tämä hirveän suomalaiskansallinen teos. En minä tältä suurta ulkomaanlevitystä odottele. Sibelius-elokuva esimerkiksi levisi aika hyvin maailmalla, joskin siinä rajoitteeksi tuli äärimmäisen kallis musiikki. Tv-kanavat ympäri maailmaa olisivat halunneet ostaa sen, mutta Sibeliuksen musiikki oli sen verran arvokasta, että he eivät olisi maksaneet edes niin paljon mitä meille maksoivat pelkät musiikit... mutta kyllä, toivottavasti tämä siellä täällä pyörähtää, aihe on yleisinhimillinen ja koskettava, mutta kyllä tämä tietenkin on hirveän sinivalkoinen juttu.

Yleinen yksilön kautta nähtynä

Täällä Pohjantähden alla on historiallinen elokuva, yhteiskunnallisesti kantaa ottava elokuva, sotaelokuva ja poliittinen elokuva. Nämä ovat kuitenkin vain elokuvan pohjavirtauksia.

Kyllä se on oikeastaan ihmisen ja yhden suvun kasvutarina. Ja traaginen kuvaus siitä, kuinka me olemme hiekanmurusina historian rattaissa, kun historia vyöryy ylitsemme –hyvin suuri inhimillinen tarina. Lähdin tekemään tätä ajatuksesta, että elokuvat voi katsoa, vaikkei olisi ikinä lukenut yhtäkään riviä Väinö Linnaa. Kakkososankin voi katsoa vaikkei olisi nähnyt ykkösosaa. Enemmän saa kuitenkin irti, kun rivien välitkin tulevat esille.

Jo elokuvan ensimmäisen osan kohdalla tuli esiin työn merkitys yhteisten päämäärien ja tavoitteiden saavuttamiseksi, yhteiskuntaa koossapitävänä voimana.

Joskus tulee sellainen olo, että kuvittelemme Suomen ja maailman olevan valmiita, ja nyt meidän pitäisi vain kehittää Suomi-brändiä ja myydä tämä hieno valmis tuote maailmalle. Ei se kyllä ihan niin ole. Jokapäiväisellä työllä lunastamme hyvinvoinnin, pienillä asioilla joka ainoa ihminen, joka aamulla herää kellonsoittoon tai tekee kolmivuorotyötä. Kyllähän työ on kaiken perusta, ei meille mannaa sada taivaalta.

On hienoa, että Suomessa on aina ihailtu työnsä hyvin tekevää ihmistä. Välillä olemme vähän turhankin ankaria itseämme kohtaan, mikä näkyy masennustilastoina. Kyllä ehdottomasti halusin elokuvaan sen, mistä leipä silloin ennen tuli, siitä kun ei ole kuin joitain kymmeniä vuosia.

Linnan tekstistä Koivusalo halusi tuoda elokuvaansa sen ajatuksen, että kaiken sotimisen, yrittämisen, raatamisen ja omaisuuden haalimisen jälkeen kuolemme kuitenkin yhtä yksin kuin synnyimme, mitään ei jää jäljelle. Koivusalon mielestä syntymän ja kuoleman välinen aika pitäisi osata olla ihmisiksi, niin itseään kuin muitakin kohtaan. Koivusalo toivoo elokuvan myös herättelevän arvostamaan sitä, mitä olemme saaneet aikaan Suomessa: korkeatasoinen koulutus, terveydenhuolto tai vaikkapa lukutaito eivät ole tulleet ilmaiseksi, kuten ei myöskään itsenäisyys.

Sotien jälkeen vallitsi kiihkeä jälleenrakentaminen ja ihmisillä oli toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Työttömyyttä ei tunnettu. Toivottomuus ja näköalattomuus voivat olla yhteiskunnalle tuhoisia asioita

Kun ihmiseltä puuttuu näköaloja, tilanne on aika raskas. Toivo ja usko parempaan on aina liikkeelle paneva voima. Sen avulla jaksamme uskoa siihen, että meidän kannattaa tässäkin maassa lisääntyä, pitää kulttuuria yllä ja kasvattaa lapsiamme. Se on ihan perusasioita elämässä. Myös se asenne, että mikään ei tule ilmaiseksi; uudetkaan sukupolvet eivät voi tuudittautua siihen, että tämä maailma on jo valmiiksi tehty, vaan että jokaisen pitää ottaa vuorollaan vetovastuu.

Suuret suomalaiset kertomukset

Joskus kuulee väitettävän, että suurten eeppisten kertomusten aika on ohi, elämme kulttuurillisesti pirstoutuneessa maailmassa. Koivusalo toivoo, että suurille kertomuksille olisi kuitenkin vielä tilaus.

Iso yhteinen kokemus tahtoo nykyään puuttua. Toivon mukaan sitä kuitenkin on. Kyllähän Linnan Täällä Pohjantähden alla on luettuna romaanitrilogiana säilyttänyt suosionsa läpi vuosien. Saa nähdä, kuinka kuvallisen muodon kanssa on. Mutta kyllä minä koen, että on velvollisuus pitää näitä asioita esillä niin teatterin, kuvataiteen, musiikin kuin kirjallisuuden ja elokuvankin keinoin. Ovathan ne sitä peruskauraa, meidän lähihistoriamme.

Lue myös